Syksy siis tuli. Ja hiljaa siellä takarivissä, minun mietelmäni, minun blogini ja nyt on syksy kun sanon niin. Ennen olen rakastanut kesää, on lämmintä ja valoista ja kaikkea muutakin ihanaa. En enää. Syksy tuo helpotuksen jumalattoman hektiseen työtahtiin, armottomaan stressiin ja niistä johtuviin riitoihin mitä väistämättä tulee. Ymmärrettävää, kesän aikana on ihan toisenlainen työtahti mitä syksyllä, saati talvella ja kesällä tehdään se seuraavan vuoden tulos, jos rehut menee perseelleen, niin se tietää sitten lisälaskuja rehupuolella, eläinlääkärin laskuja ja varsinkin niitä harmaita hiuksia.
Kesä oli tuskastuttavan kuuma, ihan järkyttävä suorastaan. Keväällä näytti siltä, että mitähän ihmettä ens talvena syötetään lehmille, kun heinät vaan juroo veden puutteessa ja viljat ei lähteneet ollenkaan itämään. No sateita sitten kuitenkin saatiin sopivissa määrin, sopivina aikoina ja sopivalla kovuudella. Ykkössato sai sopivat buustit kun ajoitettiin apulannan levitykset pienen saderintaman edelle, liian kuivassa ei nekään tehoa. Ykkösteolla ei satanut vettä, mikä sinänsä on jo ihme, meillä on totuttu siihen, että yks ukkoskuuro pyyhkäisee yli kesken teon, liettää pellot niin, että vetokisoiksi menee ja kaikki vituttaa. Rehua tuli kohtuullisesti, laatu on hyvää ja jos on pakko jossitella, niin muutamalla päivällä olis vielä pitänyt siirtää, kuitua jäi uupumaan. Isäntä ajoi uudet apulannat heti rehunteon päälle, saatiin sopiva sade siihen ja jäätiin odottelemaan kakkosta.
Kuivat heinät jäi tänäkin kesänä tekemättä, sopivan pitkää varmaa (mikä säässä on koskaan varmaa??) poutajaksoa ei lupaillut. Sitä onneksi saa ostettua. Kakkossato meni sitten melko lailla nappiin. Tavaraa tuli kiitettävästi, sekaan ajettiin vähän kokoviljaa ja säätkin suosi. Eikä edes tapeltu rehuntekoaikana, kummallakaan. Sekin on jo saavutus kahden helposti hermostuvan uppiniskaisen juntturan taloudessa. Puinnit saatiin ennätysaikaisin valmiiksi, viljan laatu on hyvää, sitä tuli riittävästi ja olkia on joka ladonnurkka pullollaan. Ennen puinteja tuli se viileämpi jakso, täällä kävi jopa yhtenä yönä pakkasen puolella, mikä luojan kiitos lopetti heinänkasvun. Eipähän tarvitse enää murehtia, että pitääkö tässä vielä kolmossadon tekoon alkaa, sekin olisi ollut ensimmäinen kerta ikinä tällä tilalla. Omiin tarpeisiin kun tavaraa jo on, ja näinä talousaikoina jokainen lasku jota ei tule, on helpotus. Toisaalta monilla tulee talvella puutetta rehusta, varmasti ylimäärät olisi saanut myytyä, mutta kun siinä on aina se mutta.
Mies rassaa paskakärryä parhaillaan, enää paskanajot ja kyntö, niin alkaa tämän vuoden härdellit olla taputeltuna. Ja ne on onneksi sellaisia hommia, mitä ei tarvise tehdä säätiedotuksia tuijottaen, vaan kelpaa vähän huonompikin keli. Ja koska appiukko aka vanha voima tykkää kyntää, niin mikäs siinä. Isäntää ajaa paskiskärryn kanssa edeltä, siinä hommassa voi olla pieniä apukuskeja matkassa, mikä taas helpottaa täällä tuvan puolella. Huomaa lapsista, että isi on ollut liikaa pois, nyt kun itse en navetalla pysty käydä, niin sekin isiaika on pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti