Löysin rantein

Olen tässä flunssaa parannellessa antanut itseni päästä melko paljon helpommalla kotitöiden suhteen. Ja yllättynyt, että ei me muuten hukuta paskaan siltikään. Juu, pyykkikoppa tursuaa yli, mutta parilla (monella) koneellisella siitä selviää. Eikä se ole syönyt ketään, lähinnä vaan häiritsee omaa silmää. Imurit hoitaa hommansa siitäkin huolimatta, että mua ei kiinnosta, se on robotiikan hyvä puoli. Lattiaan ei jää kiinni, vaikka siellä saattaa joku mehutahra olla. Eilen en tehnyt mitään tyhmiä äitihommia, kirjoittelin blogia, kuuntelin Holman Antin podcastia  Auta Antti (suosittelen!!) siinä samalla ja katselin toisella silmällä telkasta jälleen kerran Gilmoren tyttöjä, koska sitä ei tarvitse katsoa, kun jaksot muistaa jo kohta ulkoa. Ehkä siksi pystyin suhtautumaan buddhalaisella tyyneydellä siihen, että esikoinen tiputti parhaan uunivuuan lattialle ja siinä samalla meni juuri tehty lasagne. Ei tahallaan, poika tahtoi ottaa vaan lisää, ja painava vuoka tippui kädestä. Kaikki kunnia minulle, en edes kironnut, lohdutin jäätelöllä itkevän lapsen ja siivoilin sotkut pois. Tänään siis teen uudestaan lasagnea, joka on pojan lempiruoka ja tällä hetkelle ainut joka takuuvarmasti kelpaa.

Tänään aamusta kävin hoitamassa eläinlääkärin kanssa Jnea-lehmää, joka viidennen poikimisensa kunniaksi päätti halvaantua. Siis kärsi kalkinpuutteesta, joka heikentää lihasten toimimista. Tosin Jnean kohdalla tänään oli kyse enää saamattomuudesta, koska pari tuntia hoidon jälkeen mamma pomppas pystyyn ja seisoo nyt reippaasti. Eilenkin jaksoi kävellä karsinasta toiseen kun lonkkapihdeillä ensin autettiin ylös. Työnjohto 6kk sammahti navetalla vaunuihin ja kärryyttelin sitten koko paketin eteiseen nukkumaan. Enkä vieläkään tehnyt mitään tyhmiä äitihommia, vaan kaivoin kalenterikamat esiin ja koristelin viikkoja eteenpäin, pääsin jo kesäkuulle. Hyvä, koska ei taas tiedä koska on seuraava mahdollisuus istua niiden hommien ääressä. Edelleen äärimmäisen seesteinen olo. Hieman harmittaa, että olen hukannut kaikki Harry Potter-tarrat, mutta ne tulee varmasti joskus jostain vastaan.

Postauksen idea? Ei hajuakaan. Luultavasti se, että ei aina ole pakko suorittaa. Olen todennut sen ennenkin ja aina unohdan. Tästä eteenpäin mä ihan oikeasti yritän pitää joka viikko yhden minä-päivän, eli unohdan ne kotityöt ja keskityn johonkin sellaiseen mitä MINÄ haluan tehdä. Koska MINÄ olen tärkeä ja hyväntuulinen äiti on paljon parempi äiti, kun naama norsunvitulla raparoiskeita pyyhkivä stressaantunut äiti. Ja koska kevät tulee, pikkulinnut karjuu jo puissa, niin kohta sitä rapaa taas riittää. Enkä vieläkään suostu ottamaan stressiä pesemättömistä ikkunoista, vaikka aurinko julmasti paljastaa totuuden. Niistä näkee läpi vielä, se riittää tänäkin vuonna.

Ei vieläkään piipin piippiä hautomakoneesta. Joko saa heittäytyä neuroottiseksi ja luulla, että olen jossain mutkassa pilannut kaikki ihanat marans-munat?

Ei kesää tule ilman tipuja

Kanahulluuteni vaan leviää, tai kasvaa. Molempia. Uhmis on ihan kaikkien eläinten lumoissa, eikä viime kesänä apukeittiössä kasvaneet tiput olleet ollenkaan huono ajatus. Tuossa toisen hullun kananaisen (kanavaimon) kanssa on juonittu kesän kanakuvioita ja niitähän piisaa. Parille muullekin ihmiselle pitää tipusia hautoa, joten tilanne on se, että vuoden ensimmäinen tipusatsi on jo muuttanut talliin putkaan, ja siellä jonkun viikon kasvettuaan pääsevät kanalan puolelle. Siis ne kaksi kukkopoikaa mitä siitä itselle kasvamaan jää, kanatiput lähtee toiseen parveen. (Ovat jo lähteneeet, sen verran kauan tämän postauksen julkaisu on kestänyt)

Hullutus eteni siihen malliin, että piti keksiä parempi tipunaario, eli akvaario. Tori.fi:stä niitä löytyy. Mies haki ohikulkiessaan kun olin itse sopunut kaupat valmiiksi. Pienelleä viiveellä tipunaarion alle ilmestyi myös hieno pöytä, eli meillä kasvaa tipuset olohuoneessa. Kyllä, luit oikein, olohuoneessa. Uhmis rakastaa seurata tipujen touhua, Mini-ihminen seuraa myös mielellään, eikä tuo vauhtihirmu esikoinenkaan ole täysin immuuni. Eikä mies, mikä parasta. Oikeasti, tuo tiputelkkari on mitä parasta viihdettä, telkasta ei tule läheskään noin hyvää ohjelmaa.

Seuraava tipusatsi onkin melkein valmis, kuoritumisen pitäisi alkaa 4 päivän päästä. Kukot Günther ja Keke, plus jo harventunut teinikukko-osasto olivat olleet mukavasti asialla ja kuudestatoista munasta kehittymään oli lähtenyt 14, joista yhden kömpelyyksissäni särjin. On siellä yksi Pörrön polkema kääpiökochinmuna myös, kannatuksen vuoksi. (Nämäkin ovat kuoriutuneet, saldolla 11 kuoriutunutta ja kaikki kanatipuja)

11 tipusen satsi

Kunhan nämä saadaan koneesta ulos, niin postipoju kiikuttaa uutta munasatsia Siltajoen siilosta. Voitettiin kanavaimon kanssa 6kpl rasia värimulkuttimia (arau, marau ja marans) ja päätettiin pistää ne puokkiin. Mitä sitä puolityhjää konetta käyttää, joten samassa paketissa tulee sitten koneen täytteeksi 10 maransia. Kauniita suklaamunanmunijoita on haaveissa molemmilla. (Tämähän meni niin, että voittomunia tuli 10 ja maranseja 10, eli mun piti hakea kaverilta hautomakone lainaan, koska mun 16 munan Covatuttoon niitä ei saanut mahtumaan)

Sussexista haaveillaan myös, mutta se on nyt vielä haaveasteella.

Joku vanhemmista kanoista munii jo kovin heikkokuorisia munia, pinnaltaan karheita ja niin hauraita, että ei taskussa meinaa tupaan asti kestää. Ne saakin Sakke matkalla herkkupalakseen. Pitäisi vaan saada kiinni se haperomunien munija, joutava kana syömässä. Sellaisille on helppo hoitokeino, Sakke hoitaa. Orpington tuskin munii enää, ainakaan en ole nähnyt sitä pesässä hyvään aikaan. Pitäisi alkaa eristellä kanasia putkaan munintatouhun selvittämiseksi ja harventaa munimattomasta päästä pois. Luonnon kiertokulku, vaikka kivoja ovatkin, niin en minä lemmikkikanoja ala pitää. Paitsi Hetan, koska se on Heta. Mutta siitä enemmän, kunhan sille taas iskee Valtaisa Tipukuume.

Orpington muuten potkaisi tyhjää tuon ylemmän tekstin kirjoittamisen jälkeen. Ja siihen loppui haperokuoristen munien tulo, eli orppi lähti saappaat jalassa, sillä vielä samana päivänä kun sen löysin koivet ojossa orren alta, pesässä oli semmoinen karhea muna, joka jäi viimeiseksi. Orpilla tais olla ikää jo neljä vuotta, tai viis. Se oli joko kaks tai kolme mulle tullessaan, kaks vuotta sitten juhannuksen alla.

Friseerattu kääpiö Pommi haluaa tipuja, hän on valinnut hautomapaikakseen kannellisen kissojen hiekkalaatikon. Hän myöskin osaa käyttäytyä, ei yhtään noki sormille kun masun alusen tyhjää, mäkättää vaan närkästyneesti. Suunnitelmani on ujuttaa hälle alle parin päivän sisällä kuoriutuvia arau- ja marau-tipuja. Koska kokemukseni mukaan hautomataistelut minä vastaan kana päätyy aina, siis ihan aina, kanan voittoon.

Mutta siis, tänään laittelin taas tipunaariota valmiiksi, koneissa on munat vuorokausilla 19 ja 18. Maransin munat oli hankala läpivalaista, en löytänyt tarpeeksi tehokasta lamppua, että olisin nähnyt kaikista tummimpien munien läpi, joten ei ole hajuakaan montako tipua niitä on tulossa. Niitä on kaikkineen 13. Marauta ja arauta on molempia koneessa kolme. Ensimmäistä piippausta taas odotellaan hartaasti, siis koneesta kuuluuvaa, omassa päässä viheltää koko ajan.

Näin ne läskit lähtee

Oikeasti, jos ei kiinnosta, niin skippaa koko teksti. Kirjaan tähän lähinnä omaan muistiin, että mitkä on ollut fiilikset kuurin aikana. Jos kiinnostaa, niin jatka lukemista. Suoraa puhetta taas luvassa.

Päivä 1
Okei, tämähän on kivaa. Saa syödä kaikkea hyvää, minähän voin oikeasti elää aurajuustolla. Leipää ei tee mieli. Vihreää teetä ilman sokeria, no ehkä mä selviän.

Päivä 2
Vieläkin menee, ei pahemmin kiristä. Ei edes siinä vaiheessa kun mies söi vieressä pekonihampurilaista, se salli itselleen sellaisen herkun, koska oltiin Iisalmessa käymässä ja Ellin Grilli elätti sen opiskeluaikana. Fiilistelkööt. Mä söin paisetun kananmunan, kokolihapihvin ja salaattia. Käytiin kaupassa hakemassa vähän aineksia, majoneesia, avokadoa, kalaa jne. Miehen dieetti pitää sisällään aika paljon marjoja, niitä onneksi löytyy omasta pakastimesta. Niiden syömisestä mä olen oikeasti enemmän kun vähän kade, mutta hammasta purren mennään.

Päivä 3
Niin anteeksi mitä puntari, paljonko näytit?! -1,9 kg. Paljon vettä, no sehän kyllä vaikuttaa ja vihreä tee on diureetti, eli kusemalla sitä painoa lähtee. En valita, ei pidä ymmärtää väärin. Tänään menyssä feta-kanasalaatti ja varmaan kananmunia. Onneksi kääkättimet on työn touhussa ja munia tulee mukavaa tahtia. Ultimaattinen räkätauti laskee yleisfiilistä, koita siinä sitten olla pirteä ja positiivinen kun pää on täynnä räkää.

Räkätauti vei voiton, päätin että palaan laihiksen pariin, kunhan saan oloni edes suurinpiirtein inhimilliseksi. Kohta viikko podettu, eilen sain antibioottikuurin, kun viidettä päivää kuume huiteli 38 paremmalla puolella ja keuhkoissa rohisee. Kunhan tästä elämä voittaa, niin palataan alkuun.

Päivä 1
Annoskateus iski, miehen kuurilla saa syödä marjoja. Eli vaihdoin kuurini 8 viikon starttiin, sopivasti tänään aprillipäivänä aloitti uus ryhmä. Ja sehän lähti hienosti hanurilleen, eli sairaalalla koko päivä ja kypsyneenä kaikkeen sorruttiin molemmat puoliskaan subiin. Sentään syötiin jotain, huomiseksi sitten tehdään eväät. Aamupaino 70,2kg. Nestehukan aiheuttama päänsärky, todella inhottavaa. Pitää opetella kuskaamaan se vesipullo mukana koko ajan.

Päivä 6
Sairaalaviikolla syömiset oli reissussa vähän mitä sattuu, pääasiassa elettiin kahvilla. Mutta parina päivänä olin fiksusti varannut edes yhdet eväät itselle matkaan. Vieläkään ei töki mikään, vettäkin on muistanut juoda paremmin ja päänsärkyä ei ole ollut. Aamulla mies sanoi, että mä olen ketoosissa, haisen kuulemma asetonille. Goood, niin pitääkin olla, eli kroppa polttaa rasvoja ja niitähän riittää. Eilen kokeilin numeroa pienempiä työhousuja kaapista ja nappi meni kiinni, jotain konkreettista edistymistä siis on havaittavissa. Maanantaina punnistus, jännityksellä sitä odotan.

Päivä 7
Päätin käydä puntarilla jo tänään, oli vaan semmonen fiilis.

Viikossa -1,8kg, navettadimexit on saanu saanu vaihtaa jo numeroa pienempiin ja nappi meni kiinni. Tuttu myyjä sanoi, että mä olen laihtunut, että ehkä tämä näkyy jo ulospäin. Ja 3,1 kiloa koko projektin alusta, että tällä jatketaan. 

Hyvästit vauvakiloille

Isäntä hermostui omiin kiloihinsa ja päätti alkaa jollekkin 8 viikon äijädieetille joka alkaa tänään. Siitä innostuneena tutkailin asioita ja löysinkin itselleni sopivan kuurin. Ladydieetti. Saa syödä, varsinkin niitä asioita mitä tykkään. Eli kananmunia, aurajuustoa, muita juustoja, kasviksia jne. Hiilarit ja sokeri jätetään alkuun pois. Perunasta ei niin pidä muutenkaan ja leivän perään en jää itkemään, puuroa en syö muutenkaan.

Olinhan mä joskus hoikka, jopa liian hoikka.  Sitten tuli lapsi ja mukavat 20 kiloa joista jäi mukaan kulkemaan varmaan 10. Toinen lapsi ja sama 10 kiloa massaa (lue läskiä) lisää. Kakkosen jälkeen sainkin jotakuinkin 10 kiloa pois,  mutta sitten aloin odottamaan kolmosta ja massakausi taas päälle. Kolmosen jälkeen pääsin aika lailla ennen raskautta painoon, mutta silti vyötäröllä on ikävät jenkkakahvat.

Siinä se aamupaino komeilee, onhan sitä ihan liikaa 157 senttiselle hukkapätkälle. Jos vaikka 5 kiloa lähtis ihan syömällä ja herkut pois jättämällä ja sitten ahtautuis taas treenikamoihin (onneksi olen säästänyt raskaussalikamat, niihin mahtuu pötsi mukavasti) ja lähtis vääntämään rautaa salille ja tiputtelee vielä toisen 5 kiloa. Tai vaikka 10 jos oikein mukavasti lähtee liikkeelle. Tavoiteaikaa en laita, koska elämä asettaa omat haasteensa.

Kyllähän mä tiedän mitä pitäis tehdä että laihtuu, mutta itsekurin ja ajan puute on ollut esteenä. Tykkään herkuista, olen sokerikoukussa ja hitusen hektiset  päivät tekee säännöllisesti syömisestä hankalaa. Ja laiskuus. Navetalla tulee mukavasti askelia ja keskisyke on aina siellä 120 tienoilla, mutta pitäis niitä läskejä ulkoiluttaa muutenkin. Seli seli, mä en tykkää mistään talviliikunnasta ja käveleminen ei oo talvella kivaa, koska on liukasta.  Selitys sekin, koska mulla on hurjan hyvät ja mukavat Icubugit.  Uiminen ois mulle mukava liikuntamuoto, lähin halli vaan on 50 kilometrin päässä tai sitten maksaa Rokuan ylihintoja. Kas niitä selityksiä taas.

Mutta seis selittelyt. Aamupalaksi kahden munan juustomunakas, kurkkua, tomaattia ja kahvia kermalla, puoli litraa vettä. Eikä ahdistanut yhtään tämmöinen dieettialoitus.

Sen pituinen se Narnian tarina

Potkiihan se elämä tasaisen varmasti päähän, on edes se asia hyvin hoidossa. Maanantaina aamulla mies laittaa viestiä navetalta, että soita eläinlääkäri, Narnia on ihan seis. Lekuri tuli, oireiden perusteella hoidettiin sekä ketoosia, että kalkinpuutosta. Päivällä potilaalla olikin sitten kipulääkkeestä huolimatta 40 asteen kuume ja taas soittoa eläinlääkärille. Pötsi hiljaa, joten epäiltiin juoksutusmahatulehdusta, joka ei kuitenkaan näkynyt vielä glutal-testissä. Norsukuuri antibioottia päälle ja katsellaan tilannetta. Potilas ei syönyt eikä paskonut. Seuraavana päivänä uutta käyntiä, sokeria suoneen ja epäilty diagnoosi nekroottinen suolistotulehdus. Ei voi  letkuttaa, koska mahoista ei tavara kulje eteenpäin. Sovittiin, että seuraavan päivän kuukausittaisella terveystarkistuskäynnillä tarkistellaan potilaan vointi uudestaa. Oltiin sitten torstaissa ja aamulla navettaan päästyäni katsoin, että tästä lehmästä ei tule enää peliä. Silmät kuopalla ja ihan pois tästä maailmasta.
Sinänsä mukavasti menneen Naseva-käynnin lopuksi Narnian rektalisoinnissa suolessa oli vaan mädäntynyttä ja hyytynyttä verta ja diagnoosin varmistamiseksi sitten avattiin juuri lopetettu karjan viime vuoden paras ensikko. Ohutsuoli oli täysin kuoliossa, mitään ei olisi ollut tehtävissä. Tapauksia vuodessa on vain hyvin vähän, bakteeri elää suolistossa itsessään ja joskus viiliintyy. Syytä ei tiedetä. Eli helvetin paskaa säkää, mutta eipä jäänyt itselle jossittelemista, että olisko pitänyt tehdä jotain toisin.

Samalla torstaisella käynnillä Kirka-kollista tehtiin sopraano, iltanavetalla toimistossa oli miestä vastassa hyvin hyvin närkästynyt raitapaita. Kaikki tiineystarkistettavat olivat tiineitä, kuten asiaan kuuluu, pari kiimatonta sai pikkuisen vauhtia hormonitoimintaansa.

Kevättä kohti, Kiksa hautoo neljättä osavaltiovasikkaa, lihaa tälläkin kertaa.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.