perjantai 19. lokakuuta 2018

Työn toinen puoli

Pitkästä aikaa täällä taas. Kiirettä on pitänyt, niin tuvassa kun navetalla, eikä aina niin mukavissa merkeissä.

Pääsääntöisesti navetalle on mukava mennä, mutta sitten on niitä aikoja, että homma *ituttaa ihan urakalla. Joskus se johtuu ihan vaan väsymyksestä, joskus siitä, että kaikki mahdollinen vastustaa. Näin äitiyslomalaisena itseasiassa nautin suunnattomasti parin tunnin iltavapaastani, lapsivapaata aikaa, jonka ansiosta olen taas seuraavaan päivään asti hieman parempi äiti. Siitäkin joku mielensäpahoittaja on minulle huomauttanut, että äitiysloma on tarkoitettu pidettäväksi vapaana, eikä töihin sais lähteä. Kilin kellit sanon minä! Jos homma tuntuu hyvältä, niin antaa mennä vaan.


Suuria ilonhetkiä navetalla on aina tietysti vasikoiden syntymät, jokainen vasikka on odotettu, mutta toisia odotetaan vielä vähän enemmän kuin muita. Mutta aina ei mene putkeen, Noidan odotettu vasikka syntyi kuukausi sitten kuolleena. Eilen vilkaisin valvontakameraa ja näin robotin edustalla jotain mitä en olisi halunnut nähdä: pienen vasikan. Joku oli luonut. Navetalle asti ehdittyäni kävin hakemassa pienen lehmän alun pois, kuolluthan se tietysti oli, Värityksestä näki, että kyseessä on holstein-vasikka ja koko vastasi jotain noin 5-6 kuukauden tiineyttä. Sitten piti etsiä syyllinen. Poikimalistauksesta vilkaisin muutaman mahdollisen ehdokkaan ja lähdin tarkastamaan takapuolet. Neljännen kohdalla tärppäsi, Maskotti oli luonut 180 päiväisen tiineyden. Ei auttanut muu kun ilmoittaa  poikimisen kohdalle ' luotu alle 7kk' ja nyt toivotaan parasta, että emä jaksaa lähteä herumaan uudestaan ja tulee mahdollisimman pian kiimaan ja saadaan siementää uudestaan, toivottavasti paremmalla onnella tällä kertaa
Kovin täydellinen paketti tuommoinen 6kk ikäinen sikiö jo on, ripset ja kaikki. Tarkistus jalkoväliin osoitti, että tulossa olisi ollut lehmävasikka, mikä tietysti harmittaa vielä extra-paljon. Sikiö lähtee tänään Eviralle tutkittavaksi, löytyykö jotain varsinaista syytä, miksi näin on käynyt. 

Lisäharmitusta toi viikonloppuna sairastunut Kimmi, löytyi maanantaina jalattomana käytävältä ja vaikka eläinlääkäri tuli paikalle piipaa, niin hoitoon ei saatu vastetta ollenkaan ja tiistaina päädyttiin päästämään mamma tuskistaan. Tietenkin niitä karjan parhaita lehmiä, eihän ne huonot ja hullut koskaan sairastu. Tuosta pressun alta Honkajoki Oy:n auto sen kävi eilen nostamassa kyytiin, siellä se sitten muuttuu lämpöenergiaksi. 


Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Perheparkissa

Pitkästä aikaa aikaa tännekin. Mustatukkainen pieni peikkotyttö syntyi syyskuun 26. päivä vain kuuden tunnin urakoinnin jälkeen. Edellisten yli 16 tuntia kestäneiden synnytysten jälkeen toi oli helppo nakki. Mitat pikkuemännällä oli mukavat 49cm, 3315g ja pipo 34,8cm. Kotiuduttiin jo puoletoista vuorokauden jälkeen ja päästiin siten heti kiinni normaaliin arkeen. Tyttö nukkuu, syö ja kakkaa, eli toimii just niinkun pikkuvauvan kuuluu. Helppo lapsi, ainakin vielä.

Mutta itse asiaan. Sairaalalta lähtiessä piti tehdä pikku mutka Limingantullin Prismaan, mukana ollut nyt isosiskoksi muuttunut uhmäikäinen oli nälkäinen ja tunnetusti sellainen yhtälö tekee elämästä helvettiä. Kurvailimme lessubussilla kohteeseen ja suoraan perheparkkiin, joita ihme kyllä oli edes se yksi vapaana. Olen ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen ihmiskunnan osaseen, joka katsoo tarpeelliseksi parkata autonsa näihin lapsiperheille tarkoitettuihin leveämpiin ja ulko-oven läheisyydessä oleviin ruutuihin. Mutta nyt pisti ihan tosissaan vihaksi. Siinä hetken seurasin, niin valtaosa ruutuja käyttävistä oli +50 ikäluokkaa, ilman lapsia kulkevia jakkupukurouvia, keski-ikäisiä miehiä, nuoria juippeja ja pari teiniprinsessaa isin bemarilla. Pohjanoteeraus taisi olla se noin 60 ikäinen ukkeli, joka tuli viinakaupan kassin kanssa. Mitä vittua?!? Samaan aikaan näin suurinpiirtein ikäiseni äidin tulevan kolmen pienen lapsen kanssa sieltä tavalliselta parkilta ja yrittävän hillitä pesuettaan leviämästä ihan joka ilmansuuntaan.

Haastankin teidät, rakkaat lukijani, sanomaan tästä asiasta. Lapsettomat eivät ymmärrä, mitä on yrittää pujottaa turvakaukaloa auton ovesta pihalle, kun kaiken järjen mukaan sieltä mahtuisi vain anorektinen mallityttönen. Normi parkkiruudut ovat auttamatta liian kapeita (paitsi Kivisydämessä), siinä saa varoa kolhimasta ovella omaa ja vierusautoa. Puhumattakaan siitä, mitä on luotsata levotonta lapsilaumaa pitkin parkkipaikkaa, kun siellä suhaa autoja tolkutonta vauhtia, koska on niin *erkeleen kiire joka paikkaan.

Sille viinakaupan pussia lapsenaan vaalivalle äijänkäkkyrälle en ehtinyt käydä mitään sanomassa, mutta tästä eteenpäin avaan kyllä sanaisen arkkuni, että onko näillä luomakunnan kruunuilla mitään hajua, miksi niitä parkkeja kutsutaan perheparkeiksi. Tiedän saavani vastauksena haistattelua, vittuilua ja muuta asiatonta, mutta mitä sitten. En siitä rikki mene, sisuunnun vaan lisää. Ja minähän tunnetusti olen paha suustani suuttuessani, että antaa tulla vaan.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Onko aina pakko olla niin hiton tuottava?

Tähän tämä taas meni, to do-lista olis edelleen kilometrin pitkä, en vaan osaa päättää mistä kohtaa sitä lähtis purkamaan. Ois siivousta, pyykkiä, lisää siivousta, lisää pyykkiä ja noin gaziljoona muuta hommaa, ihan vaikka vaan porkkanoiden korjuusta kanalan siivoukseen. Takaraivossa jyskyttää, etten ole tänäänkään saanut mitään aikaan. Miehen kommentti oli, että johan mä olen tänään tehnyt vaikka mitä: laitoin pinnasängyn valmiiksi tulokkaalle, viikannut jokusen korillisen pyykkiä, järjestin keittiön...
Tässä kohtaa tuli katko, kun lapset sai aikaan jonkun toivottoman härdellin.

Uus yritys. 
Kello on muutamaa minuuttia vaille viis, aamulla. Olen herännyt neljältä, puoli tuntia taistelin sängyssä ja totesin, että unta ei enää saa ja on siis sama nousta. Kupponen teetä ja mielessä pyöri tämä eilen kesken jäänyt teksti. Toki siinä teeveden kiehumista odotellessa keräsin puolipidetyt ja likaiset vaatteet lattioilta ja mietin huomisia hoitopäivävaatteita. Katselin jopa meidän aikuisten pyykkikoppaa, että jos nuo tuosta viikkais pois ennenkun muksut herää. EN PRKL! 

Onko aina pakko suorittaa? Työt ei tekemällä lopu, aina sitä sais olla jotain värkkäämässä jos tahtoo. Oikeasti, sitä tekemistä vaan löytyy loputtomiin. Mun organisointikyvyn puutteella ei tule huushollista koskaan semmoista mitä näkee Avotakka-lehden sivuilla tai niissä kliinisen valkoisissa sisustusblogeissa, jotka saa mut voimaan fyysisesti ja henkisesti pahoin. Ja koska meillä on lapsia, vilkkaita sellaisia, niin leluja löytyy milloin mistäkin, olohuoneen keskilattialla saattaa jököttää nojatuoli, koska jonkun vaahtosammuttimen mielestä sen paikka nyt vaan sattuu olemaan just siinä. Antaa olla. 

 Musta ei tule yhtään sen parempaa äitiä, vaikka jaksaisin riehua kun heikkopäinen hyeena päivästä toiseen, eikä muuten yhtään sen parempi puoliso miehelle. Päinvastoin. Mä olen paljon parempi äiti ja puoliso, kun joskus edes tajuan istahtaa alas.juoda kupin teetä rauhassa, kenties syödä muutaman palan Fazerin sinistä (ainakin tulee miehelle enemmän puristeltavaa) ja annan pulssin tasaantua. Tähän kohtaan sopii Kummeli-viisaus vallan mainiosti: Ei ne karhutkaan riehu koko aikaa, ne vetää välillä puolukoita. 'klik'

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hävikkiviikko

Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 10.-16.9, eli viikko alkaa olla lopuillaan, mutta asiaa ei silti saa unohtaa tämänkään viikon jälkeen, vaan omiin toimiin pitäisi kiinnittää huomiota vuoden jokaisena päivänä.  Mediassa kohutaan paljon alkutuotannon tuomista päästöistä, varsinkin eläintalouden puolelta tulevista. Mutta samaan aikaan unohdetaan kokonaan se, että mikäli kaikki tuotettu ruoka käytettäisiin hyväksi, ns. turhia päästöjä ei syntyisi. 

Faktaluvut olen kaivanut pääasiassa osoitteista hävikkiviikko ja saa syödä ja muutamista muista yksittäisistä lähteistä. 

Jotta asiaa on helpompi lähestyä, pysyttelen lähinnä Suomen mittakaavassa. 
Suomalaisen ruokaketjussa tuotetusta ruuasta 10-15% eli noin 450 miljoonaa kiloa menee hukkaan. Ruokaketjun eri osuudet ovat seuraavat:
  • kotitaloudet 120-160 miljoonaa kiloa eli 30%
  • ravintolat, joukkoruokailu 75-85 miljoonaa kiloa eli 20%
  • kauppa 65-75 miljoonaa kiloa eli 18%
  • teollisuus 75-105 miljoonaa kiloa eli 20%
  • alkutuotanto 50-60 miljoonaa kiloa eli 12%
Jokainen suomalainen heittää vuodessa 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin.  Eli mutulla semmoinen neljä ruokakassillista. Rahallisesti taidetaan hipoa pian 200€. 

Perhetyypillä on merkitys ruokahävikkiin, mutta suurin tekijä on suunnitelmallisuuden puute. Ei osata mitoittaa ostoksia oikein, ostetaan mielijohteesta asioita, jotka sitten jäävät syömättä, tehdään liikaa ruokaa, eikä osata erottaa parasta ennen- ja viimeinen käyttöpäivä merkintöjä toisistaan. Liki jokaisessa suomalaiskodissa on pakastin, tai ainakin pakastinlokero, mitä voi ja pitää hyödyntää. 

Näin jumalan seljän takana asuessa kaupassa käynti vaatii suunnittelua, kun ihan joka päivä ei viitsi ajaa 32 kilometriä suuntaansa hakemaan leikkelepakettia tai leipäpussia. Talossa onkin kolme pakastinta, joissa tavara kiertää  mukavasti. Osasyynsä pakastinten määrään on tietysti isännän hirvimetsällä käynti, mikä tuo syksyllä piikin pakastettavan lihan määrään ja keväällä toinen piikki tulee oman mullikan teurastuksesta. Tänä vuonna jätettiin kasvamaan vasikka nimeltään joka sai nimekseen Palapaisti ettei totuus pääse unohtumaan.  Marjaa tulee syksyllä pakkaseen myös ihan kiitettävästi, mansikat ja mustikat on jo jemmassa, puolukkaa vielä odotellaan, jos anopilla on intoa käydä metsässä. Itse sinne en enää pysty.

Mutta takaisin siihen kauppakäyttäytymiseen. Jääkaapin ovessa on lappu, mihin kirjoitetaan puutteet ylös ja kauppapäivän, sen viikottaisen, lähestyessä tehdään lista loppuun. Vähän mietitään mitä minäkin päivänä syödään ja ostokset tehdään sen mukaan. Pakastimessa on aina kasviksia, kalapuikkoja, lohkoperunoita ja ranskiksia.  Niistä jo saa tempaistua nopeasti lapsille jotain syötävää, jos kokkikolmosta sattuu laiskottamaan. Ruokaa pyrin tekemään isomman määrän ja pakastamaan osan, siitäkin on sitten helppo lämmittää lapsille nopeasti jotain. Ne kun eivät malta odottaa pitkään kun nälkä yllättää. 

Pataruuat ja keitot ovat helppoja, kerralla saa tehtyä isomman annoksen ja maku vaan paranee seuraavaan päivään. Yksi talouden eniten tehdyistä ruuista onkin lihapata, joka varioidaan myöhemmin lihapotuksi (eli siis lihakeitoksi) ja/tai pyttipannuun. Ei ole pikaruokaa, koska hauduttaminen vie sellaisen 5-7 tuntia, että tulee hyvää ja mureaa. Mutta taas se suunnitelmallisuus, aamulla kun laittaa uuniin, niin iltapäivällä on tosi hyvää eikä vaadi hellan ääressä seisomista. 

Yksinkertaisuudessaan resepti menee näin:
* palapaistilihaa noin 500g, nautaa
* paketti pekonia silputtuna
* paprikajauhetta, sipulijauhetta, suolaa ja pippuria

Uuni lämpiämään 175 astetta, ruskista lihat pikaisesti pannulla. Laita kannelliseen uunivuokaan, heittele perään mausteet ja lisää vettä niin, että lihat nipin napin peittyvät. Kansi kiinni ja uuniin. Vähennä lämpö tunnin päästä 125 asteeseen ja anna muhia vielä 6 tuntia. Keitä perunat kaveriksi ja syö itsesi ähkyyn. Tee seuraavana päivänä lihakeitto pienimällä sopiva määrä kuorittuja perunoita ja nakkaa kaveriksi edellispäivän lihaa kiehumaan. Jos vieläkin jää, niin laita loppu pakkaseen ja hyödynnä myöhemmin. 

Kattilallinen kanojen evästä tulollaan
Ettei ihan jää se mielikuva, että meillä kaikki ruoka tulee syötyä, niin todellisuus on toinen. Ruokahävikkiä keittiössä tulee, mutta ei se hukkaan mene. Talossa on kuitenkin neljä jätemyllynä toimivaa koiraa, joille saa upotettua kaikki teurasjätteistä alkaen ja 30jotain nokkaa kanalassa, jotka myös mielellään syövät lasten aamupuuron jämät, ellen sitten innostu hifistelemään ja leivo niitä sämpylöihin. Kaikki mikä ei uppoa itseen, kanoille tai koirille menee kompostiin, eli käytännössä lähinnä kahvinpurut, hedelmien kuoret ja raa'an perunan kuoret, niitä kun ei saa kanoille syöttää. 

Oman osani yritän myös auttaa paikallista kauppiasta hävikkitalkoissa. Haen säännöllisesti kanoille hevi-osaston hävikkejä, nahistuneita omenoita, salaatteja jne. Nokkaparvi kiittää munimalla entistä tehokkaammin ja kiiltelemällä auringossa kaikissa ruskan väreissä.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Moraaliltaan hieman löyhä

Tuo termi pätee vallan mainiosti hiirikissakantamme tuoreimpaan vahvitukseen Sylviin. Sylvi muutti meille tammikuussa isännän tuttavan luota, ns. pitovaikeuksien takia. Ja jo tullessaan Sylvi oli tiine, pieniin päin, pullat uunissa. Ja sieltähän tulla tupsahti maaliskuussa kolme erittäin virkeää pentua, joista kaksi jäi kotiin kasvamaan ja yksi muutti kesäkuussa Sieviin kaverini luo pitämään hiiriä kurissa. Sipsillä menee siellä mukavasti, on oma koira, navetta ja mukavat oltavat.
Sylvin talvipennut Pricilla, Sipsi ja Elvis
Kotiin jääneistä pennuista kollipentu Elvis tapaa pian eläinlääkärin pienen kirurgisen operaation merkeissä, luulen että Elvis ei tule arvostamaan tätä tapaamista. Pricilla sen sijaan jätetään tällä kertaa vielä rauhaan, mutta saa nappireseptin.
Pricilla ja Elvis

Harmi ja Sylvi
Vanha kissa, Emäkissa ja saalis
Ja mitä tekee Sylvi kun saa lapset, tai edes sen yhden maailmalle. Hellustaa niin maan, khöh, paljon kulmakunnan kovimman kundin, Harmin kanssa ja tietäähän sen mitä siitä sitten seuraa. Voi Sylvi minkä teit. Ei sun yksin tarvitse kaikkia maailman hiirikissoja tehdä. No tämän jälkeen Sylvin pentukuumetta hieman hillitään, siitä perhesuunnittelusta on ollut blogissa puhetta ennenkin.  Värityksen perusteella (ja takapuolitutkimuksella) pennuista kolme on kolleja, ja yksi narttu. Kollit ovat vielä toistaiseksi vailla omaa kotia. Natupennun jätän kotiin vielä kasvamaan, vanha kissa alkaa olla jo niin vanha, ettei enää taida ens kevättä nähdä. Tosin näin olen ennustanut jo kolmena syksynä, ja vielä se vaan porskuttaa. Ikää taitaa olla yli 13-vuotta, mutta hiiriä pyytää niinkun nuoremmatkin ja pitää kaikkia muita kissoja kurissa.

Kyllä maatilalla kissoja pitää olla, sen parempaa tuholaistorjuntaa on mahdotonta saada. Meillä kissat ei ole siinä sivussa kulkijoita, puolivillejä, vaan jokainen on kesy. Pennut kasvatetaan huolella, saavat kunnon ruokaa ja eläinlääkäri M. tarkistaa pikkuriiviöt aina mielellään. Matokuurit annetaan kissoille kolmesti vuodessa. Kissat ovat tärkeitä työntekijöitä, hieman tärkeämpiä kun "vain" lemmikkikissat. Sukurutsapentuja ei anneta syntyä, syntyvyyttä säännöstellään ja kissoja leikataan. Siksipä meiltä ei pentuja anneta, vaan niistä pitää hakijan antaa ihan paperirahaa. Tämä siksi, ettei kissaa hommattaisi hetken mielijohteesta, se ostohinta on kirpun kakkaa verrattuna niihin muihin kustannuksiin, mitä kissa tuo tullessaan. Ja ostajat valikoidaan, minä suosin sitä, että kissa pääsee maalle, töihin, eikä sisäkissaksi johonkin kaupungin keskustaan. 

Harmi ja Riesa, veljekset




Tip-tip-tipuja!

Taisinkin jo aiemmin mainita, että meneillään on (taas) tipubuumi. Tällä kertaa kyllä ihan ihmisen toimesta. Tai ainakin melkein. Pari hautomakuumeista sai hoidettavakseen kiuruvetisiä, hieman huonolla prosentilla lähtivät kehittymään, mutta kolme tipua sieltä on nyt tulossa. Eilen  kuului kovasti koputtelua munista ja erittäin närkästynyt "piip", kun tarkistin joko näkyy munissa säröjä. Ei näy, 21 vuorokausi menossa. Odotellaan. Alkuajan annan hautojan olla kanalassa pesässä, kokemus osoittaa, että pysyvät paremmin hommissa kun saavat olla muiden kanssa. Sitten vasta muutama päivä ennen kuoritumista siirrän kanan ja munat putkaan, jonka virkaa toimittaa iso kaninhäkki. Siellä saa sitten emo ja poikaset tutustua rauhassa toisiinsa ja tiput pääsee kiinni elämänsyrjään. Häkin siirrän kanalan puolelle jossain vaiheessa, ellen sitten ole nostanut häkkiä jo valmiiksi kanalaan, Siinä on sitten emon helppo päättää, että koska aika on kypsä liittyä muiden seuraan.

Hautoja syö todella vähän urakkansa aikana, joten nälkä on kova kun tiput on valmiit. Olen antanut riisipuuroa, raejuustoa ja ihan tavallista rehua. Riisipuuro se tuntuu olevan varsinaista voimaruokaa, ainakin jos siihen on sotkenut kananmunaa sekaan. Siitä tykkää pienetkin, eli kaikki hyötyvät.

Ensimmäinen tipu oli sitten tupsahtanut maailmaan joskus päivällä, iltanavetalle mennessä kanan alta löytyi täysin kuiva pikkuotus.

 1.9 klo 15.30

Tipu-uunissa näyttää olevan touhua myös, päivä 19 meneillään, munat samoja kiuruvetisiä kun kanan alla. Nämä kiurut on kimppahaudonta kaverin kanssa, näyttää saldo jäävän hieman pieneksi, toivottua pienemmäksi ainakin. 15 munaa ostin ja kahdeksaan on määrä vähentynyt tässä päivien edetessä. Koneessa näytti hyvältä 8/9 lähti kehittymään, mutta kolme oli sitten hyytynyt puolessa matkaa. Pientä viilausta vaatii vielä Covatutto 16 säädöt, mutta haudonta koneella onkin vasta toinen, että annetaan koneelle ja itselle armoa. Kosteutta en meinaa saada pysymään tarpeeksi ylhäällä, mutta ilmeisesti se riittää, kun kaikki kehittyvät silti kuoriutuu. Ensimmäinen reipas jo poraa reikää vapauteen, ja tätä kirjoittaessa koneesta kuuluu selvää piipitystä. Kohta on taas iloisia naisia talossa, kun Pikku Emäntä saa apukeittiöön tipulaatikon, eikä äitikään niin siitä pahastu. Käy se mieskin laatikkoon ohimennen kurkistamassa, kai sekin vähän tykkää. Ei vaan kerrota kenellekään.

Yöllä valvoskelin tovin aikaa, kolmessa munassa oli säröt ja piipitys senkun kovenee. Aamulla pitää laittaa tipunaario valmiiksi ja keittää kananmunaa tulokkaille.

Tipunaariona toimii isohko 90 litran muovinen säilystyslaatikko, reunaan porasin reiän juomapullon nokkaa varten. Semmoinen tavallinen jyrsijöiden juomapullo toimii vallan hyvin. Pohjalla vanha käsipyyhe, se on helppo vaihtaa päivittäin ja pesaista koneessa. Lämpölevy, jonka päälle on laitettu toinen juomapullo, nipallinen. Tästä tipujen on alkuvaiheessa helpompi juoda. Alkupäivinä keitettyä kananmunan keltuaista, kaurahiutaleita ja vehnän alkioita. Viimeksi mainitut oli ainakin kääpiöiden helppo syödä, kaurahiutale tuntui olevan niiden mininokalle liian isoa. Parin päivän perästä sitten Suomen rehun paras poikanen tarjolle. Ja siitä eteenpäin sitten ruokavalion laajennusta pikku hiljaa. Kanalan puolelle muuttaneet tiput saavat sitten samaa ruokaa kun aikuiset, tipupiilossa on tarjolla poikasrehu, mutta enemmän on näyttänyt houkuttavan aikuisille tarjottu eväs.

Pari päivää myöhemmin...

Rouva kanan hoivissa kuoriutui kolme tipua, joista pienin kuoli sitten seuraavana päivänä. Luonnon valintaa ja heikot ei selviä, näille ei voi mitään ja tipukaksikon voimin mennään siellä. Kuvia heistä ei saa, Rouva Kana pitää visusti huolen, että naperot pysyvät siiven alla piilossa. Koneesta saatiin lopulta vain neljä tipua, mutta värikirjo onkin sitten ilahduttavan moninainen. Apukeittiössä kuuluu tasainen piipitys, johan sitä tässä olikin vähän ikävä. Noiden palleroiden kasvua on ihana seurata ja jatkoa seuraa, kun tilasin  15 kpl tyrnäväläistä kantaa haudottavaksi.

perjantai 31. elokuuta 2018

Pikkuinen yllätys

Päivämäärällä 29.8

Ystävän kanssa tuli puhetta turkinpippurisuklaasta. Hän ei ollut sitä kaupasta löytänyt, ja pikkuinen piru (vai tässä tapauksessa enkeli?) istahti olkapäälle ja kuiskutteli korvaan. Kaupassa pitää käydä seuraavana päivänä ja miksi en siis osta paria levyä ja pistä Kustia polkemaan ne perille?  Pelkkä suklaa on tylsää, eli mitä muuta matkaan? Tuumaustauko saman kaverin ehdottaman teekupillisen ääressä ja tätä blokkauksen luonnosta naputellessa. Eihän tätä julki voi laittaa ennenkun ylläri on perillä, koska siinä menee yllätys pilalle. Silmä osui tietokoneen vieressä olevaan vauvanpipokasaan. HAA! Pipoja ei ole koskaan liikaa. Tuumasta toimeen siis. Tutkiva katse kangashyllyyn, mikä sopii yllätyksen kohteelle. Hmm... Ulkoilmaihminen, aina positiivinen, jaksaa kannustaa ja tsempata, rrrrrakastaa lehmiä (prkl kun lehmäkangas ei piisaa)... Tähkää vai lehtiä? Jotain muuta?

Tunti myöhemmin...
Minä sitten vähän innostuin. tuli kolme pipoa. Tai oikeastaan neljä, joista yks ihan liian iso. No sen pistin instan kautta kiertoon. Hyvä kiertää jne.

30.8
Suklaat haltuun ja paketti matkaan.

31.8
Postipoika oli kerrankin tehokas  ja polki kirjeen perille yön yli kuljetuksena. Saaja tais tykätä. Ihan parasta! 

Kokeilkaas piruuttaan, tehkää kerran kuussa jotain kivaa jollekin toiselle. Periaatteella hyvä kiertää. Itselle tulee hyvä mieli siinä samalla.