Imettäessä on ollut aikaa selailla kaikkia kivoja käsityöblogeja etsien uusia ideoita. Kerran ennenkin olen törmännyt kestokassikaavaan, joka on tehty kaupan muovipussista. Kuvallinen ohje on täällä. Tuli taas siivoiltua keittiön laatikoista pussillinen muovipusseja ja jotenkin tuntui turhalta. Muutama muovipussi aina tarvitaan roskapusseiksi, mutta ei pussillista. Ja tuolla hyllyssä on jokunen (paljon) mitä vittua mä olen ajatellut-kankaita, eli siis niitä jotka on tulleet jossain mielenhäiriössä ostettua, tai kenties jonkun ylläripaketin matkassa. Jos kangasta on katsellut kaks vuotta, eikä ole keksinyt sille mitään käyttöä, niin kassi on sille varsin hyvä tarkoitus.
Tuumasta toimeen, ällökankaat esille ja muutama sievempi harkintaan. Pikkuveljen poikamiesboksista tulleet tiikeriverhot päätyy ainakin Uhmiksen mekoksi, mutta toisesta teen vielä pari kassia kunhan ehdin. Apukuski, työnjohto, ylipäällikkö meinas torpata koko ompeluhomman, mutta ihan vahingossa istutin sen tuon eilen järjestelemäni vetoketjulaatikon viereen, niin siinä sillä vierähti joku kolmisen varttia noita ketjuja tutkien ja hihkuen välikommentteja. Sama se mitä touhaa, kunhan antaa mun touhata, jos kerta ei taaskaan nuku päiväunia. Tuossa ompeluhuoneen pyödän päällä kun koitin leikata kasseja muistin taas, miksi en leikkaa siellä kankaita. En osaa, jos en pääse kiertämään pöydän ympäri, siksi leikkuuhommat hoituu yleensä vähemmillä kirosanoilla keittiönpöydän ääressä. Pyöröleikkuri ja alusta pitää vielä investoida jostain, kunhan seuraavan kerran kaupungilla liikkuu. Kuulemma ihan peto vehje leikkuuhommissa.
Pari ensimmäistä kassia leikkasin ihan kuten ohje neuvoi, mutta enhän minä ole minä, jos en jossain kohtaa ala oikoa mutkissa. Vihreä pöllökangas oli ensinnäkin liian kapea varsinaisen pussikaavan alle, joten kangas nelinkerroin ja vapaalla kädellä leikkaus. Ihme kyllä meni niinkun piti, ihan käypä pussukka siitäkin tuli. Pitää vaan katsoa miten taitteet menee (kuten huomasin toisella kertaa kun tätä vapaan käden taktiikkaa yritin) Facen Ompeluelämää-ryhmässä joku oli tehnyt näitä kasseja nimenomaan trikoosta, koska reunoja ei välttämättä tarvitse huolitella, mikä tietysti nopeuttaa valmistumista melko paljon. Ja trikoota varastoistani löytyy 90% enemmän kun muita kankaita.
Sur rur vaan, taustamusiikkina Spotifyn Jonnet ei muista-lista, mikä tuntui sisältävän aika nostalgisia biisejä. Jonnet ei todellakaan muista. Yhden söpösen nallekankaan kaivelin puuvillakasasta, tuhannen rypyssä se oli. Mielen sopukoissa oli jostain kuulemani tai lukemani vinkki pitää suihkepullo vettä ompeluhuoneessa, sillä saa pikaisesti siloteltua pienimmät rutut sen verran, että ei niin paljon tarkkuutta vaativat ompelukset onnistuu. On meillä silitysrautakin, mutta vaan on melko paha silitysallergia, eli mä en vaan yhtään tykkää. Enkä kyllä jaksais hypellä apukeittiöön joka kangaspalan kanssa, koska talouden ainut silitysrauta on kiinteästi apukeittiön laatikossa. Olen todistettavasti yhdet verhot silittänyt neljän vuoden aikana, ehkä jopa kahdet, ihan varmaksi en muista. Mistä tulikin mieleen, että joko tänä keväänä sais makkariin aikaiseksi ne uudet verhot, joiden kangas on ollut ostettuna jo kolme vuotta.
Raitakankaiden ompelu on tämmöiselle suurpiirteiselle neurootikolle ihan hullun hommaa. Koska kohdistaa pitäis, että kovin paljon satu silmiin, mutta kohdistamisessa menee hermot alta aikayksikön. Näitä sitten kans leikkasin vapaalla kädellä, kun tästä kankaasta ois jäänyt vaan pieni typerä soiro jolla ei taas olis tehnyt yhtään mitään, eli puoliksi ja pari kapeampaa kassia. Memo minulle, memo minulle, seuraavat raitakankaat leikkaat sitten niin, että ne menee pystyraidoiksi! Muista se. Ihan tarpeeksi kiroiltua tuli näiden kanssa. Ja muista tarkistaa se kankaiden taittelu, jos leikkaat vapaalla kädellä, meinas tulla melkoisen jännän mallinen kassi.
Ihan kivoja näistä tuli, ja varmasti teen lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti