Vieras jota en todellakaan olisi halunnut. Esikoisen hoidossa oli juuri jyllännyt mahatauti, joka luonnollisesti rantautui myös meille. Onneksi vain esikoiselle, mutta sitä *askapyykkiä pestiin ihan riittävästi viiden päivän aikana. Näin ollen en juuri nauranut, kun Uhmiksen hoidosta soitettiin keskiviikkoaamuna "Voisko K jäädä kotiin, täällä jyllää nyt mahatauti, ja monta lasta sekä hoitajaa on kipeänä". No joo voi, mutta paljonko se meitä enää auttaa, kun lapsi oli hoidossa edellisenä päivänä. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä ei sitten paljon nukuttu, kun Uhmis oksenteli vajaan tunnin välein. Oma kuuppa oli aamulla melkoisen sekaisin.
Torstai menikin sitten ihan rauhallisissa tunnelmissa, näinkö tästä selvittiin. Ei selvitty. Oma olo oli vähintäänkin hassu perjantaina aamulla ja sitten se alkoi. Istuin vessanpöntöllä ämpäri sylissä. Alaosasto rauhoittui parissa tunnissa, mutta sitä oksentamista piisas pitkälle iltapäivään. Kaikki neste tuli ylös, eikä syömistä kannattanut edes ajatella. Isäntä lähti kylällä käymään, laittoi viestiä, että oksettaa. Takaisin tulikin sitten lakanavalkoinen mies, joka halaili pönttöä pitkälle lauantaihin. Puolessa päivässä aloitti sitten Esikoinen. Ensimmäisenä sänkyyn, tietysti. Olihan osa petivaatteista vielä Uhmiksen oksentelun jäljiltä pesemättä, kun olin ottanut vain varapetivaatteet käyttöön. Oma olotila kuoleman rajamailla horjuen kasasin oksennettuja vaatteita ja pyyhkeitä vuoreksi apukeittiöön. Iltanavetalla luulin kuolevani, mutta pakko oli hommat tehdä. Armas mieheni kuitenkin antoi illalla tunnustusta, että päivästä ei olis selvitty, jos mä en olis huolehtinut kaikkea, se itse nukkui, halasi pönttöä ja nukkui lisää. Mom's got to do, what mom's got to do.
Lauantaina pesukone laulamaan heti aamusta, koska sitä pyykkiä oli aivan helvetisti. Jos pysyin laskuissa, niin seitsemän koneellista ehdin jauhaa sinä päivänä. Täkit ja tyynyt tietysti toivat oman lisänsä hommaan. Illalla oli ihan inhimillinen olo ja sunnuntaina uudestaan koneet täydelle teholle. Kunnes se iski, jumalataon kylmähorkka, jokaisen lihaksen särky. Siinä persiilleen (kirjaimellisesti) menneitä hiihtoja seuratessa myllytin pyykkiä, palelin viltin alla sohvalla ja kuulostelin kurkkuun kertyvää palaa, joka ounasteli tapaamista Ison Puhelimen kanssa. Pakkohan se sitten oli käydä tapaamisella, jonka jälkeen oli ihmeesti helpotti. Muut söi reippaana riisipuuroa, tässä nyt haaveilen varovaisesti parista paistetusta kananmunasta iltapalaksi. Ehkä tyydyn jugurttiin kuitenkin.
Taidan vielä jättää esikoisen huomenna kotiin, vaikka sillä pari oireetonta päivää on ollutkin.
Voin vaan sanoa, että tämän koettelemuksen jälkeen sitä on taas pykälän viisaampi. Lähinnä sen suhteen, että mitä pitää kaapissa olla aina, ja ensimmäisten taudinoireiden alkaessa pitää hakea. Nesteytysjauheita on hyvä olla jemmassa, ja mustikkakeitto + jaffa pitää hakea heti, kun joku kilometrin säteellä sanoo "oksennustauti".
Minä, 3,5 kiloa kevyempänä kun toissa-aamuna. Tästä on hyvä jatkaa painonpudotusta, kun kerta homma on saatu vauhtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti