Kovan onnen tiput, eli ero hyvän ja huonon emon välillä

Maatiaiskanoissa ei oikeastaan ole muuta vikaa, muuta kun hillitön tipukuume. Keväällä kun olisin kaipaillut hautovaa emoa, kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Kevät koitti ja ulkoilukausi alkoi, eikä vieläkään merkkejä hautomainnosta. Ihmettelin suuresti. Kanakanta kuitenkin kaipasi uudistuseläimiä, joten nettiä (Munanettiä) selaamaan ja yhteys yhteen kiuruvetisen kannan säilyttäjään.

Hain 8 tipua Iisalmesta, ja kun kotiin pääsin tipulastini kanssa, niin neljä emoa makaa levynä pesässä tiukka ilme naamalla. Jahas, että sellaista peliä. Hetan, yhden parveni kantakanan tiedän hyväksi hautojaksi, joten sinne muutama muna alle. Lopuille sanoin, ei kiitos, nyt on myöhäistä ja aloitin ulkoistamalla vastalauseita räpättävät kanaseni ulkotarhaan. Kaksi luovuttikin vallan helposti, mutta sitkeimmän kanssa käytiin taistelua melkein kolme viikkoa, kunnes totesin kanalla olevan kovempi tahto kun minulla ja luovutin. Kolme munaa alle, pieni määrä vain, koska kyseinen emontekele on vasta alle vuoden vanha ja teiniäidit ei ole meillä suosiossa. Ja hyvä niin, olen pitänyt kanan hautomia tipuja helppoina tapauksina, mutta tästä päätöksestä alkoi kolmeviikkoinen harmaiden hiusten kasvattelukausi minulle. Emo löytyi valehtelematta joka päivä eri pesästä kun munat. Siirto eristysselliksi kutsuttuun kaninhäkkiin sai emon täysin pois tasapainosta ja palautin Huithapeliksi ristimäni kanan takaisin munapesään kököttämään. Ja nostelin sitä päivittäin takaisin munien päälle istumaan huokaillen syvään.

Samaan aikaan Heta hautoi kolme terhakkaa tipua ja parin päivän sellierityksen jälkeen päätti itse siivouksen aikana, että he liittyvät nyt parven jatkoksi. Tämähän sopi minulle.

Emo-omainaisuudet on iso osa mahdollisimman luonnonmukaista kanaelämää, ja Hetalla mammahormoneja kyllä riittää. Ihan huomaamatta Heta otti siipiensä suojaan parven mukana jo hengailevat kiuruvetiset, jotka tunnetaan myös nimellä pingviinit värityksensä takia. Tasapuolisesti hoidetaan koko tipuparvea, joilla ikäeroa on semmoinen kuukauden päivät. 

Pingviinit alkaa olla jo isoja, ja ilokseni olen todennut, että vain kolme kasvattaa ulkoisia kukon tuntomerkkejä. Valitettavasti yksi niistä on suosikkini, mutta koska tätä ei tehdä rahan takia, niin HeiHeiksi ristimäni pikkukukko (kuvassa vasemmalla) saa jäädä parveen niin kauan kun elo pääkukkoni Güntherin kanssa sujuu sopuisasti. 

Mutta takaisin Huithapeliin. Haudontapäivä 23 aloin olla jo tuskastunut, emo taas väärässä pesässä ja olin varma ettei näistä munista tule mitään, sen verran monesti ovat kylmettyneet. Otin munat ja olin jo viemässä niitä koiralle herkkupalaksi, kun kuulin selvää piipitystä toisesta. Äkkiä munat takaisin emon alle. Iltaan mennessä ei vielä tipuista tietoakaan. Seuraavana aamuna melkein ennen kukonlaulua katsomaan tiputilannetta. Ei tipuja, eikä emoa mailla halmeilla. Molemmissa munissa on pieni reikä, eli sieltä ollaan tulossa. Munat sisälle ja hautomakoneeseen, joka oli jo valmiiksi tulilla hautomassa erää kääpiökochineita. Lasten lelulaatikosta kyhäsin mailman nopeiten tehdyn tipunaarion, isännän ihmetellessä silmät ristissä rouvan aamuöistä riehuntaa. Tunnin päästä ensimmäinen tipu oli ulkona ja pari tuntia perästä tuli sitten toinenkin. 

Pari päivää seurailin keittiötipujen kehittymistä tipunaariossa, ja varovasti kokeilin kolmantena päivänä viedä tipit Huithapelille, joka oli suljettu eristysselliin, koska se hautominen vain jatkui ja jatkui. Ei huolinut tipuja, nokki vain. Heta, vaihtoehto B. Pingviinit oli vähän turhan raisuja näin pienille, joita Heta ei kuitenkaan täydellä emonraivolla suojellut. Siis Kovan Onnen Tiput takaisin apukeittiöön ja tipunaarioon. Jopa isäntä totesi, että kasvakoot siinä, kunnes ovat tarpeeksi isoja muuttamaan häkkiin kanalaan. Tyttäremme, innokas pieni kanafarmari  ei ole ollenkaan pahoillaan, että sisällä piipittää pari untuvikkoa, vaan niitä pitää käydä katsomassa monta kertaa päivässä. Niin sieltä sitten tuli tytöltä jo uusi sana "kana", mutta voiko eläinrakkaalta jälkikasvulta muuta odottaa? Ja kääpiökochineilla on tänään haudontapäivä 15, eli lauantaina olis päivät täynnä ja eilisen läpivalaisun mukaan odotamme 7 pientä piipittäjää lisää. Nämä Kovan Onnen Tiput saavat toimia isoveljinä käpsyille, siirretään sitten kerralla koko porukka kanalan puolelle kun sen aika tulee. 

Huithapeli sitten heitti jo sen hautomisenkin, ilmeisesti teiniäidin järkytys oli syvä, että tälläisiäkö niistä tulee ja minun ne muka pitäisi hoitaa. Ehdin kuitenkin rengastaa kyseisen kanan kahdella punaisella jalkamerkillä, jotka tilasin edellisellä viikolla kanojen erottelun takia. Kaksi punaista tarkoittaa tässä tapauksessa, että kesän -18 haudonta oli Huithapelin ensimmäinen ja viimeinen. Jos alkaa munantuotanto taas kiinnostaa, niin pysyy se henki paremmin ruumiissa. Karhukoiramme Sakke ottaa mielellään kanoja päivällisvieraaksi.