Voihan jalostussuunnitelma!

Meillä tehdään jalostussuunnitelma kahdesti vuodessa, ja pitkin vuotta sitten pieniä viilailuja tarpeen mukaan. Eli katsotaan jokainen lehmä asiantuntijan kanssa ihan paikan päällä ja mietitään, että onko se niin hyvä, että jatkaa sukuaa ihan omalla rodulla vai siirtyykö lihavasikoiden tekoon. No, pikkuisen pääsi karkaamaan liharotusiemennysten osuus liian korkeaksi, ja nyt sitä pitäis sitten tuoda alaspäin. Siis voi kauhistus että on vaikeaa! Melkein joka lehmästä löytyy jotain sanomista, tai siis kaikista, koska täydellistä ei ole. Mae West on kyllä aika lähellä.

Olen plarannut nykyistä jasua, tuotoslistoja, robotin listoja ja omaa päänsisäistä kovalevyä edestakaisin, rinnakkain ja päällekäin ihan hulluuteen asti. Eikä tästä meinaa tulla valmista edes omassa päässä. Ei muuten yhtään auta, että meidän luotto-jasuilija lähti muihin hommiin ja tilalle tuli nyt ihan vieras ihminen. Ressi siitäkin, että miten ajatukset sopii yksiin. Viime kädessä me tietysti sanotaan mitä millekin lehmälle laitetaan, mutta eihän se hauskaa ole jos jokaisesta ollaan eri mieltä.

Hovin Bambi

Harmikseni tuoreimpien genomitestien tulokset eivät ehdi tulla jasu-päivään mennessä. Noissa kolmessa pienessä putkilossa on pienten lypsylehmän alkujen perimä, kudosnäyte, joka kertoo paljon tulevasta ja vaikuttaa melko ratkaisevasti vasikan tulevaisuuteen. Ja onhan sieltä tulossa ratkaisu arvoitukseen, onko Bambi puhdasrotuinen jersey vai puoliksi länsisuomenkarjaa. Genomeista tärkeimmät on samat mitä lehmästä muutenkin tarkastellaan, eli tuotos, rakenne, pitoisuudet, lypsynopeus, luonne. 

Ei pidä unohtaa henkilökemioiden merkitystä. Isäntä tykkää toisesta ja minä toisesta ja sitten pitää löytää se kompromissi, että mitä näille meidän lellikeille tehdään. Onneksi ollaan miehen kanssa tässä asiassa melko pitkälti samalla linjalla, molemmilla on sama suunta, että mitkä on painopisteet on ne mihin keskitytään. Tavoite on saada niitä vanhoja rouvia, eli 5+ kertaa poikineita lisää. Nyt niitä viidesti poikineita ei ole kun kaksi, samoin kuudesti poikineita. Yhtä vähemmällä tulee sitten jo 11, mikä on ihan mukava osuus jo sekin, varsinkin kun 9 vielä jatkaa uraansa seuraavalle kaudelle.

No, perjantaina sitä ollaan sitten tositoimissa, eiköhän siitä taas ihan hyvä tule.

Pipotalkoot

Sain lapset hoitoon, on syksyn ensimmäinen kunnon syyspäivä, siis noin kelin puolesta. Vettä tiputtaa tasaisena ihan maahan asti ja luonnollisesti viime pipokelien jälkeen kaikki pipot hukassa. Höm, kaipa ne menee vielä tämän päivän lippalakilla. Kuppi teetä viereen, leikkuupöydän raivaus (koskahan noi hyllyt sais paikoilleen, syö vähän niiden tarkoitusta kun niitä siirtelee pois tieltä sen mukaan kun jotain tekee). Tilkkulaatikko ensin viereen, sieltä kaivetaan kaikki soveliaat pipopalat esille. Sitten vasta otetaan hyllystä isompia paloja, kun tilkuista ei enää saa. Montako pipoa kaksi lasta tarvitsee? Ainakin neljä per pää. Kasaripoppi soimaan taustalle ja tuumasta toimeen.

Teemukilla on väliä

Hyväksi todetun kaavan olen löytänyt jo aikaa sitten Mehukekkerit-blogista 'klik' ja muihin en ole sen jälkeen sekaantunut. Helppo ja päähän sopiva, video auttaa alkuun jos on piponoviisi. Enkä tälläkään kertaa muistanut, että meidän pienipäisille lapsille pitää jättää saumanvarat leikkaamatta, joten ekasta piposta tuli äidin päähän sopiva, vaikka koko oli 2-3 vuotiaalle. Tai sitten minä olen pienipäinen.

Johan sitä vihdoin ja viimein malttoi käyttää melkein loppuun ihanan Bambi-kankaan, jonka olen ostanut esikoista odottaessani. Yhden bodyn siitä olen ommellut. Ehkä oli jo aika lopettaa kankaan hilloaminen, esikoinen on kohta 3,5 vuotias. Vielä siitä lopusta saa vaikka vauvalle jotain söpöä, housut ehkä.

Itsehillintä petti eilen Eurokankaassa, piti hakea vain pari kaksoisneulaa. Päädyin penkomaan palalaareja, mistä ei tällä kertaa löynyt mitään, mutta sitten silmään iski tuo Star Wars-kangas, ja näin miten siitä tulee pojalle jotain hienoa. Tasapuolisuuden nimissä piti sitten ostaa tytölle myös jotain, hiirulaiset sopii passelisti tunikaan ja leggareihin. Tai ihan paitaan ja väljempiin housuihin. Ei tiedä vielä, fiiksellä mennään. Isäntä totesi lakonisesti, että hän arvasi, etten pääse ulos kyseisestä kaupasta ostamatta kangasta. No sori, mulla ei ole itsehillintää.

Piti sitten ommella myös tulokkaalle pari pipoa, koska johonkin todella hyvään jemmaan olen laittanut kaikki pikkupipot, kypärämyssyt ja muut vastaavat.

Kummasti sitä saa aikaan kun ei ole apukuskeja säätämässä. Toissapäivänä juuri puhuttiin, että olis pitäny laittaa lapset hoitoon jo aiemmin,  Vaikka tänä aamuna Neiti Tahtotila jäi itkien, mutta eipä se siitä rikki mene. Huutaahan se kaikki päivät kotonakin.

Kesä -18 pakettiin

Ihan aluksi itselle muistiin, että osta uusi näppis. Tämä langaton logitech lentää ihan just tuuletusikkunasta takapihalle. Pät-pät-pätkii pahemmin kun meikäläisen muisti ja se on jo paljon se. Hajotin jo suutuspäissäni viimeksi toisen pikkunipsun tuolta takaa, mikä kääntää näppistä muka parempaan asentoon.

Syksy siis tuli. Ja hiljaa siellä takarivissä, minun mietelmäni, minun blogini ja nyt on syksy kun sanon niin. Ennen olen rakastanut kesää, on lämmintä ja valoista ja kaikkea muutakin ihanaa. En enää. Syksy tuo helpotuksen jumalattoman hektiseen työtahtiin, armottomaan stressiin ja niistä johtuviin riitoihin mitä väistämättä tulee. Ymmärrettävää, kesän aikana on ihan toisenlainen työtahti mitä syksyllä, saati talvella ja kesällä tehdään se seuraavan vuoden tulos, jos rehut menee perseelleen, niin se tietää sitten lisälaskuja rehupuolella, eläinlääkärin laskuja ja varsinkin niitä harmaita hiuksia.

Kesä oli tuskastuttavan kuuma, ihan järkyttävä suorastaan. Keväällä näytti siltä, että mitähän ihmettä ens talvena syötetään lehmille, kun heinät vaan juroo veden puutteessa ja viljat ei lähteneet ollenkaan itämään. No sateita sitten kuitenkin saatiin sopivissa määrin, sopivina aikoina ja sopivalla kovuudella. Ykkössato sai sopivat buustit kun ajoitettiin apulannan levitykset pienen saderintaman edelle, liian kuivassa ei nekään tehoa. Ykkösteolla ei satanut vettä, mikä sinänsä on jo ihme, meillä on totuttu siihen, että yks ukkoskuuro pyyhkäisee yli kesken teon, liettää pellot niin, että vetokisoiksi menee ja kaikki vituttaa. Rehua tuli kohtuullisesti, laatu on hyvää ja jos on pakko jossitella, niin muutamalla päivällä olis vielä pitänyt siirtää, kuitua jäi uupumaan. Isäntä ajoi uudet apulannat heti rehunteon päälle, saatiin sopiva sade siihen ja jäätiin odottelemaan kakkosta.

Kuivat heinät jäi tänäkin kesänä tekemättä, sopivan pitkää varmaa (mikä säässä on koskaan varmaa??) poutajaksoa ei lupaillut. Sitä onneksi saa ostettua. Kakkossato meni sitten melko lailla nappiin. Tavaraa tuli kiitettävästi, sekaan ajettiin vähän kokoviljaa ja säätkin suosi. Eikä edes tapeltu rehuntekoaikana, kummallakaan. Sekin on jo saavutus kahden helposti hermostuvan uppiniskaisen juntturan taloudessa. Puinnit saatiin ennätysaikaisin valmiiksi, viljan laatu on hyvää, sitä tuli riittävästi ja olkia on joka ladonnurkka pullollaan. Ennen puinteja tuli se viileämpi jakso, täällä kävi jopa yhtenä yönä pakkasen puolella, mikä luojan kiitos lopetti heinänkasvun. Eipähän tarvitse enää murehtia, että pitääkö tässä vielä kolmossadon tekoon alkaa, sekin olisi ollut ensimmäinen kerta ikinä tällä tilalla. Omiin tarpeisiin kun tavaraa jo on, ja näinä talousaikoina jokainen lasku jota ei tule, on helpotus. Toisaalta monilla tulee talvella puutetta rehusta, varmasti ylimäärät olisi saanut myytyä, mutta kun siinä on aina se mutta.

Mies rassaa paskakärryä parhaillaan, enää paskanajot ja kyntö, niin alkaa tämän vuoden härdellit olla taputeltuna. Ja ne on onneksi sellaisia hommia, mitä ei tarvise tehdä säätiedotuksia tuijottaen, vaan kelpaa vähän huonompikin keli. Ja koska appiukko aka vanha voima tykkää kyntää, niin mikäs siinä. Isäntää ajaa paskiskärryn kanssa edeltä, siinä hommassa voi olla pieniä apukuskeja matkassa, mikä taas helpottaa täällä tuvan puolella. Huomaa lapsista, että isi on ollut liikaa pois, nyt kun itse en navetalla pysty käydä, niin sekin isiaika on pois.

Käsityömania

Minulla on pyhättö, ompeluhuone/harrastehuone/äidin huone. Miksi sitä nyt haluaa sanoa. Se on tuhannen sekamelskassa taanoisen huoneiden vaihdon jäljiltä, piti muksuille saada enemmän tilaa ja ompsu ja lastenhuone vaihtoivat paikkaa. No lapsilla on nyt rutkasti tilaa, mutta koita survoa 12 neliön ja neljän kaapin tavarat 9 neliöön ja kahteen kaappiin. Ei muuten ollut ihan helppo homma ja karsiakin piti. Vaihto-operaation jäljiltä huone on vieläkin kun kolmannen maailmansodan sotatanner, mutta en anna sen häiritä. Kovin paljoa. Täällä mahtuu naputtelemaan näitä aivopieruja, joita joku ilmeisesti jopa lukee, vähän ompelemaan ja onhan tuolla ompelupöydän nurkassa vilkkumassa myös tipu-uuni eli hautomakone.

Joulun jälkeen pelastin anopin vanhan Husqvarma Optima 190-koneen, jonka anoppi aikoi laittaa pois lahjaksi saamansa muovikoneen tieltä. Veikkaan että sillä vielä tulee konevanhusta ikävä. Käytin koneen huollossa, vuosimalliksi paljastui -79, eli hieman vanhempi kun minä. Jestas mutta että on peto kone! Oma (ei niin kovin nuori) Pfaff Elastic 6091 ei yhtään tykkää kaksoisneulaompelusta, joten se on jäänyt viimeistelyssä kokonaan pois. Vanha Husky ei nikotellut ollenkaan tuplaa ja näyttääkin siltä, että saan siirtää vähän kauemmas peitetikkikoneen ostoa. Eikä sille juuri nyt kyllä olisi pöytätilaakaan. No, säästyypä sekin muutama satanen johonkin tärkeään, niinkun vaikka kankaisiin. Eiku....

Pakkolomalla-postauksessa mainitsemani Paapiin kirja tuli vihdoin. Oli muuten pitkät kolme päivää odotella toimitusta, kun on inspiraatio päällänsä. Ottobre-lehdistä ei muka löytynyt mitään ommeltavaa.  Heti selaamaan ja miettimään mitä kankaita hyllystä löytyy. Päätin kokeilla Repo-collareita, vaalean hiekan/oranssin minkä lie värisenä. Ja kaivelin kaveriksi tilkkulaatikosta passaavaa trikoota, saa jonkun jujun perushousuihin. Aika kivat niistä tuli, vaikka itse sanonkin. Käytän kaikki kankaat mahdollisimman loppuun asti, ne on kalliita ja pienistäkin tilkuista saa kivaa jippoa paitoihin ja muihin. Tai sitten vaikka vaan eriparilahjeleggareita ja t-paitoja ennakkoluulottomasti kuoseja yhdistelemällä.



Neuvolassa täti P. (täytyykin kysyä saako nimen mainita, hän varmaan tulee vielä vilahtamaan kirjoituksissa) kysyi vieläkö aion ehtiä ommella kun kolmonen syntyy. Tasan tarkkaan aion. Molemmat ykkönen ja kakkonen on nukkuneet hyvin erinäisten koneiden hurinassa ja säksätyksessä, miksi kolmonen olisi poikkeus. Koppa ompeluhuoneen lattialle, kasaripoppi soimaan tai äänikirja pyörimään ja toimeksi. Ykkönen ja kakkonen kasvaa niin kovaa vauhtia, että vaatteet jää armotta pieneksi. Ja ykköselle ei tule enää samalla mallilla kummitädin kautta vaatteita, heillä vuoden vanhempi poika ilmeisesti kuluttaa kaikki loppuun. Ymmärrettävää sinänsä.

Ja onhan se tietysti syksy, eli villasukkakausi kolkuttaa ihan nurkan takana. Johtotähden hanskalokerossa on kerä ja puikot, tekeillä Neiti Tahtotilalle varasukkia hoitoon. Kutomisesta ei tule mitään sillon kun vauhtikaksikko on hereillä, ne haluaa osallistua ihan liikaa. Niinpä mä sitten kudon autossa, isäntä kun mieluummin ajaa. Matkalla meiltä seinäjoelle ja takaisin tekee helposti itselle villasukat, eihän tuo oma toffeli ole kun kokoa 36.

Tuossa tuli muuten mieleen, että mitähän päiväkoti/ryhmis tuumais pienestä villasukkalahjoituksesta. Tuli tuossa kuukausi takaperin tai siinä main liityttyä paikallisiin Marttoihin, saiskohan sieltä apuvoimia kutomiseen. Melko varmasti saa. Pitää laittaa to do-listalle kysyä päikyn kanta ja ottaa sitten yhteyttä johonkin joka tuntee ihmisiä. Ajatus on muhinut jo hetken, mutta purskahti uudestaan ilmoille, kun isäntä sanoi paikallisen MTK:n suunnittelevan parin polkutraktorin lahjoittamista päiväkodille, ei muuten olleenkaan paskempi idea. Taitaa miehellä olla näppinsä tässäkin hommassa mukana, se kun istuu johtokunnassa.

Huonosti käyttäytyvät eläimet

On aika harvoja asioita, mitkä käy mun hermon päälle yhtä herkästi kun huonosti käyttäytyvät eläimet. Ihan sama, onko eläin iso vai pieni, mutta sikailua en katsele. Silläkään ei ole merkitystä, onko se huono käytös yleistä, toisiin eläimiin tai ihmisiin  kohdistuvaa.

Löytyi vanha kuva Ilotuksesta, onhan se ihan lehmän näköinen

Noiden isojen kanssa kun tekee töitä, lehmien siis, niin hyvän käytöksen merkitys korostuu. Kun itse painaa 70 kiloa näin massakaudella ja normaalisti vähän vähemmän ja vastustaja 700+ kiloa, niin voimasuhteet on lievästi sanottuna lehmän puolella. Kuitenkin hoitotoimet pitäisi saada tehtyä turvallisesti. Asia on taas tapetilla, kun isäntä lähti loma-aamun kunniaksi lääkitsemään Ilotus-lehmää, jolle lomittaja ei voi yksin mitään. Miehellä sentään riitää massa ja auktoriteetti, sekä sisu tapella Ilotuksen kanssa siitä laitetaanko se antibiottituubi sinne tissiin vai ei. Hyvä lehmä, mutta luonne ei ole todellakaan kultaa. Lehmistä puhuttaessa toinen merkitsevä asia on käytös lypsyllä. Potkiva, heiluva ja muuten vaan porsasteleva eläin saa äkkiä komennuksen lihasiemennyslistalle, koska luonne periytyy ja niitä lypsyn kanssa takkuavia ei tahdota lisää. Eikä lehmä silloin itse opi kulkemaan itsenäisesti lypsyllä likikään niin nopeasti, jos ollenkaan, jos se pitää lypsyä epämiellyttävänä tapahtumana ja kaikki ylimääräinen hästäys on merkki siitä, että lypsyllä ei ole kivaa. Lypsyllä kuuluu seistä sievästi paikallaan, kaikki sorkat maassa ja keskittyä syömiseen, sitä varten robotti jakaa houkutusrehua jokaiselle lehmälle lypsyn aikana. Saati sitten asema- tai parsilypsyssä, missä niiden potkujen tiellä on robotin käsivarren sijaan ihmisen käsi. Ilkeä käytös toisia lehmiä kohtaan ei myöskään ole suotavaa, lehmä on laumaeläin ja sen pitäis pystyä elämään sopuisasti porukassa. Yksikin öykkäri seassa riittää sekoittamaan pakkaa niin, että arimmat lehmät, yleensä ne ensimmäisellä lypsykaudella olevat ensikot, tai muuten vaan ujommat lehmät, eivät uskalla mennä lypsylle tai syömään. Öykkäri vahtii robottia ja ajaa muut pois ja valtaa parhaat ruokapaikat. Lauman johtajan ei tarvitse käyttää voimaa, riittää pelkkä katse, kuten Assa-rouvalla aikanaan. Sen silmille ei kukaan hyppinyt, pelkkä tuhahdus riitti palauttamaan alempiarvoiset ruotuun. Säännöllisesti muistuttelen varsinkin pianpoikivia hiehoja, kuinka lehmän kuuluu käyttäytyä, ja miten käytös vaikuttaa tuotantosuunnan kehittymiseen. Muistan elävästi sen yhden hedelmällisyystarkistuksen, jossa Marilyn Monroe esitteli sorkanpohjia meidän eläinlääkärille, joka totesi "ei tämä ole teidän lehmä". Marilyn M. muutti tuotantosuuntaansa sillä lauseella, huono luonne yhdistettynä huonoon tuotokseen = ei siemennetä. Atrian pojat ei kysele luonnetta, se jalostuu Kauhajoen nautateurastamossa kerralla.

Günther

Kanalassa on myös öykkäri, syyllinen on HeiHei-kukko, joka kuvittelee nyt olevansa kovinkin iso, kun alkuviikosta lähti toinen ayam ja arau kaverille. Pääkukko Günther ei ehdi joka paikkaan komentamaan silmille hyppiviä teinipoikia. Heihei kiusaa viikonloppuna muuttanutta nuorikkoa, eilen löytyi toinen samanikäinen siipensä loukanneena. Heihein näin retuuttavan ikäisiään nuorikoita sulista. Huonoa, todella huonoa käytöstä. Heihei on tänään tai huomenna karhukoiramme Saken ruokavieraana. Muutenkin kukkopoikia pitää harventaa ennen talvea, sama se on aloittaa nyt.

Sakke

Viime yönä klo 01.04 suunnittelin myös labradorinnahkaista liiviä, corginkarvakauluksella. Mitään ei näkynyt pihamaalla, vaikka itse kuinka tiirailin, mutta tollokolmikko haukkua paukutti jokainen eri suuntaan. Ainut joka ymmärsi olla vaiti, oli karhukoira, jonka noin rotutyypillisesti pitäisi näistä eniten olla äänessä. Rouvaskoiran juoksuaika tässä hetki taaksepäin kiristi hermot jo äärimmilleen. Luonnollisesti uroksia ei voinut pitää samassa tilassa nartun kanssa, pentuja kun ei toivota. Rouvaskoira kadotti kahdeksi viikoksi korvansa kokonaan, karkaili ja käyttäytyi muutenkin kun puupersesika. Puhumattakaan siitä karvanlähdöstä, joka oli ajaa mut lopullisesti hulluuden partaalle. Samaan aikaan kaksi voimansa tunnossa (lue himoissaan) olevaa urosta vinkui ja vikisi toisella puolella ovea, varsinkin yöt. Tai karkaili, corgin leuoissa on yllättävästi voimaa kun tahtoa löytyy. Sillä tehdään melko sievää silppua aitaverkosta. Siitäkin kaksviikkoisesta selvittiin, ja pisteet menee tälläkin kertaa Sakelle, joka ei ollut moksiskaan rouvaskoiran herkkupyllystä, vaikka mokoma lunttu kävi sitä esittelemässä nuoren miehen nenän edessä.

Tarttisko valmistautua?

Missä lie kuplassa olen elänyt viimeiset kuukaudet,  mutta viime yönä havahduin siihen tosiasiaan, että meille todella tulee kolmas lapsi. En tiedä miten olen onnistunut sivuttamaan tämän tosiseikan tältä valtavalta pallolta jota kannan ja kaikelta siltä epämukavuudelta mitä se on on tuonut mukanaan.

Siis pitäis vissiin valmistautua jotenkin. Mitä pienet vauvat tarvitsee? Kaikki tavarat on tallessa, kun en kakkosen jälkeen vielä ollut varma onko lapsiluku täynnä.  Mitä pitää etsiä esille? Vaatteet varmasti, turvakaukalon päälliset pitää pestä, koska kaukalo on ollut tallissa säilytyksessä. Minikokoiset kestovaipat on hommattu, heräsin kestohommaan vasta kakkosen ollessa puolen vuoden tai niillä main. Paketti 1-koon kertsejä ja pari tuttia tarttee ostaa. Eiköhän siinä ala olla tärkeimmät. Maitoa tulee tisseistä ja jos ei tule, niin maitoauto tuo kyllä korviketta. Sitä ainutta kotimaista, eli Tuutia.

Sairaalakassi pitää vissiin laittaa valmiiksi. Sen verran napakoita oli viime yönä supistukset, että alkaa tulla fiilis, ettei pötsin sisältö odottele lasketulle ajalle. Mikä passais mulle kyllä vallan mainiosti, lapset on ihania (suurimman osan aikaa), mutta raskausaika on kyllä ihan puhdasta helvettiä.  Tosin ihan vielä ei tarttis tulla, ihan niin paljon viikkoja ei ole vielä kasassa, että päästäisiin silleen pit stop-tyyppisesti pois sairaalasta. Kuka siellä viihtyy, varsinkin kun kotona on tekemistä yllinkyllin. Kokemus on osoittanut, että edellisillä kerroilla on ollut ihan liikaa rojua mukana.

Karsittu lista:
*Puhelin ja laturi, kuulokkeet jos sattuu samanlainen valittaja vieruspetiin kun viime kerralla.
*suklaa on peruselintarvike, kuuluu ruokaympyrään
*omat pesuaineet ja hammasharja
*imetysliivit ja tissirasvaa
*lisää suklaata
*omat vaatteet, sairalatamineissa ei voi kotiutua
*vauvalle vaatteet, nakuna se on sairaala-ajan, koska osastolla on aina 100 astetta lämmintä
*sukkapuikot ja kerä lankaa, villasukkia tarvitaan aina
*muistivihko ja kynä, vaikka uusien blogipostauksien hahmotteluun tai härskien kuvien piirtämistä varten
*neuvolakortti, se pitää muistaa

Siinä ne millä pärjää, ja ne mahtuu toiseen hoitolaukkuun. On se hyvä, että tuli kirjoitettua lista, niin tietää mitä heittelee laukkuun siinä supistusten voimistuessa ja odotellessa miestä rehunsiirrosta kuskin hommiin. Sini, jos viime tippaa ei olisi keksitty.

Pakkolomalla

Tai pakkolomalta tämä sairasloma tuntuu. Tiedänhän minä, että se on vain omaksi ja vauvan parhaaksi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jumalattoman tylsää tämä on. Kuten jo aiemmin mainitsin, että sairasloma on vain lappu neuvolakansiossa, mitään varsinaista hyötyä siitä ei ole. Tarkoittaa käytännössä sitä, että isännälle jää munkin osuus navettatöistä ja musta tulee vaan päivä päivältä pahantuulisempi, kun päivän ainut hengähdyshetki on mennyttä. Sillä sitä se mulle on: hetki omaa aikaa, rauhoittua ja olla omissa oloissa. Eikä näitä töitä tuvan puolella silti kukaan tee, samalla lailla pyykit hyökkää kimppuun ja tiskit lisääntyy keskenään kun kukaan ei katso. 

Isäntää kyllä käy sääliksi, sen lisäksi, että kaikki tilan työt jää hänelle, pitää vielä kestää sitä helvetin pahantuulista akkaa, mikä tuvassa on vastassa. Sitä joka tuittuilee kun ei pääse hommiin, tai ei saa saunanlauteita itse ylös, että pääsis pesemään saunan lattian kunnolla tied kuinka pitkästä aikaa. Eli siis sitä, joka tuvassa riehuu kun heikkopäinen, jos kerta navetalle ei pääse. Oisko sittenkin helpompaa päästää mun sinne navettaan ja koittaa keventää työtaakkaa tuvan puolella? Pitänee ehdottaa.

No, lapset vein hoitoon ensimmäistä kertaa tänään. Piti kotimatkalla miettiä, että mikä on ensimmäinen asia mihin tartun kun pääsen kotiin. Pikaisen navetallakäynnin ja parin antibiottilehmän lypsyn jälkeen tiesin tasan tarkkaan, että ensimmäisenä otan päiväunet. Ja niinhän mä nukuin, 1,5 ilmeisesti täysin liikkumatta, siihen malliin kättä pisteli kun heräsin. WOW! mikä energilataus, jestas mähän olen täysin voittamaton nyt. Sitä ei normaaliarjessa edes tajua kuinka syvällä univelan suossa sitä tarpookaan. Vieläkään kun ei olla löydetty sitä konstia millä Neiti Tahtotila 1v10kk nukkuisi kokonaiset yöt. Tässä on se pari kuukautta aikaa saada pikkuemäntä pois meidän makuuhuoneesta ja pinnasängystä, sitä kun taas kuvittelee että kyllä minä tällä kertaa opetan lapsen nukkumaan pinnasängyssä, enkä vieressä telakoituneena tissiin kiinni (tässä kohtaa nauran itselleni, koska tiedän tasan tarkkaan, että arvostan yöunia niin paljon, että viereen se vauva jää, minä kun en kunnon emakon tavoin edes herää imettämiseen). No viimeiseksi lapseksi se jää kuitenkin, että sama kai se on kolmatta kertaa käydä taistelu omaan sänkyyn siirtymisestä sitten myöhemmin, sehän alkaa mennä jo rutiinilla. Tai siis ei mene, koska Neiti johtaa taistelua jotain 143 - 0.

Tekemättömien töiden lista ei muuten kutistu, vaikka on kaikki päivät kotona. Se kasvaa, vaikka kuinka toisesta päästä tekee. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä. Lasten vaatteita merkatessani huomasin, että college-paitoja on kamalan vähän, mikä  tarkoittaa, että eksyin Paapiin  sivuille tilaamaan kaavakirjaa. Sen verran sitä selanneena, tiedän, että kaavat on mukavan yksinkertaisia ja monikäyttöisiä. 'Klik' ostoskoriin ja ihan vaan vähän vilkaisen kankaita. Ja tästä pitää oikeasti antaa mulle joku urhoollisuusmitali, rakentaa patsas ja perustaa urhoollisuuspäivä: en tilannut kankaita! En edes uskalla arvioida paljonko kangashyllyn kapasiteetti on tällä hetkellä, puhutaan varmasti jo likemmäs sadasta metristä. Kummalla puolella sitä sataa ollaa, se on taas asia ihan erikseen. Seuraavan hoitopäivän missio onkin ommella loppuun kaikki, tai edes osa, keskeneräisistä vaateista ja odotella sormet syyhyten sitä kaavakirjaa. Niiden omien vaatteiden ompelu siirtyy taas pykälän verran kauemmas, mutta ei se mitään. Eihän sitä tiedä edes mihin mittasuhteisiin ryntäät tästä vielä kasvavat, ommellaan ne imetyspaidat vasta sitten, kun tietää mistä liikkeestä tällä kertaa pitää hakea imetysliivit, riittääkö isojen tyttöjen osasto, vai haetaanko suoraan meijeriltä utareliivit.