Pipotalkoot

Sain lapset hoitoon, on syksyn ensimmäinen kunnon syyspäivä, siis noin kelin puolesta. Vettä tiputtaa tasaisena ihan maahan asti ja luonnollisesti viime pipokelien jälkeen kaikki pipot hukassa. Höm, kaipa ne menee vielä tämän päivän lippalakilla. Kuppi teetä viereen, leikkuupöydän raivaus (koskahan noi hyllyt sais paikoilleen, syö vähän niiden tarkoitusta kun niitä siirtelee pois tieltä sen mukaan kun jotain tekee). Tilkkulaatikko ensin viereen, sieltä kaivetaan kaikki soveliaat pipopalat esille. Sitten vasta otetaan hyllystä isompia paloja, kun tilkuista ei enää saa. Montako pipoa kaksi lasta tarvitsee? Ainakin neljä per pää. Kasaripoppi soimaan taustalle ja tuumasta toimeen.

Teemukilla on väliä

Hyväksi todetun kaavan olen löytänyt jo aikaa sitten Mehukekkerit-blogista 'klik' ja muihin en ole sen jälkeen sekaantunut. Helppo ja päähän sopiva, video auttaa alkuun jos on piponoviisi. Enkä tälläkään kertaa muistanut, että meidän pienipäisille lapsille pitää jättää saumanvarat leikkaamatta, joten ekasta piposta tuli äidin päähän sopiva, vaikka koko oli 2-3 vuotiaalle. Tai sitten minä olen pienipäinen.

Johan sitä vihdoin ja viimein malttoi käyttää melkein loppuun ihanan Bambi-kankaan, jonka olen ostanut esikoista odottaessani. Yhden bodyn siitä olen ommellut. Ehkä oli jo aika lopettaa kankaan hilloaminen, esikoinen on kohta 3,5 vuotias. Vielä siitä lopusta saa vaikka vauvalle jotain söpöä, housut ehkä.

Itsehillintä petti eilen Eurokankaassa, piti hakea vain pari kaksoisneulaa. Päädyin penkomaan palalaareja, mistä ei tällä kertaa löynyt mitään, mutta sitten silmään iski tuo Star Wars-kangas, ja näin miten siitä tulee pojalle jotain hienoa. Tasapuolisuuden nimissä piti sitten ostaa tytölle myös jotain, hiirulaiset sopii passelisti tunikaan ja leggareihin. Tai ihan paitaan ja väljempiin housuihin. Ei tiedä vielä, fiiksellä mennään. Isäntä totesi lakonisesti, että hän arvasi, etten pääse ulos kyseisestä kaupasta ostamatta kangasta. No sori, mulla ei ole itsehillintää.

Piti sitten ommella myös tulokkaalle pari pipoa, koska johonkin todella hyvään jemmaan olen laittanut kaikki pikkupipot, kypärämyssyt ja muut vastaavat.

Kummasti sitä saa aikaan kun ei ole apukuskeja säätämässä. Toissapäivänä juuri puhuttiin, että olis pitäny laittaa lapset hoitoon jo aiemmin,  Vaikka tänä aamuna Neiti Tahtotila jäi itkien, mutta eipä se siitä rikki mene. Huutaahan se kaikki päivät kotonakin.

Kesä -18 pakettiin

Ihan aluksi itselle muistiin, että osta uusi näppis. Tämä langaton logitech lentää ihan just tuuletusikkunasta takapihalle. Pät-pät-pätkii pahemmin kun meikäläisen muisti ja se on jo paljon se. Hajotin jo suutuspäissäni viimeksi toisen pikkunipsun tuolta takaa, mikä kääntää näppistä muka parempaan asentoon.

Syksy siis tuli. Ja hiljaa siellä takarivissä, minun mietelmäni, minun blogini ja nyt on syksy kun sanon niin. Ennen olen rakastanut kesää, on lämmintä ja valoista ja kaikkea muutakin ihanaa. En enää. Syksy tuo helpotuksen jumalattoman hektiseen työtahtiin, armottomaan stressiin ja niistä johtuviin riitoihin mitä väistämättä tulee. Ymmärrettävää, kesän aikana on ihan toisenlainen työtahti mitä syksyllä, saati talvella ja kesällä tehdään se seuraavan vuoden tulos, jos rehut menee perseelleen, niin se tietää sitten lisälaskuja rehupuolella, eläinlääkärin laskuja ja varsinkin niitä harmaita hiuksia.

Kesä oli tuskastuttavan kuuma, ihan järkyttävä suorastaan. Keväällä näytti siltä, että mitähän ihmettä ens talvena syötetään lehmille, kun heinät vaan juroo veden puutteessa ja viljat ei lähteneet ollenkaan itämään. No sateita sitten kuitenkin saatiin sopivissa määrin, sopivina aikoina ja sopivalla kovuudella. Ykkössato sai sopivat buustit kun ajoitettiin apulannan levitykset pienen saderintaman edelle, liian kuivassa ei nekään tehoa. Ykkösteolla ei satanut vettä, mikä sinänsä on jo ihme, meillä on totuttu siihen, että yks ukkoskuuro pyyhkäisee yli kesken teon, liettää pellot niin, että vetokisoiksi menee ja kaikki vituttaa. Rehua tuli kohtuullisesti, laatu on hyvää ja jos on pakko jossitella, niin muutamalla päivällä olis vielä pitänyt siirtää, kuitua jäi uupumaan. Isäntä ajoi uudet apulannat heti rehunteon päälle, saatiin sopiva sade siihen ja jäätiin odottelemaan kakkosta.

Kuivat heinät jäi tänäkin kesänä tekemättä, sopivan pitkää varmaa (mikä säässä on koskaan varmaa??) poutajaksoa ei lupaillut. Sitä onneksi saa ostettua. Kakkossato meni sitten melko lailla nappiin. Tavaraa tuli kiitettävästi, sekaan ajettiin vähän kokoviljaa ja säätkin suosi. Eikä edes tapeltu rehuntekoaikana, kummallakaan. Sekin on jo saavutus kahden helposti hermostuvan uppiniskaisen juntturan taloudessa. Puinnit saatiin ennätysaikaisin valmiiksi, viljan laatu on hyvää, sitä tuli riittävästi ja olkia on joka ladonnurkka pullollaan. Ennen puinteja tuli se viileämpi jakso, täällä kävi jopa yhtenä yönä pakkasen puolella, mikä luojan kiitos lopetti heinänkasvun. Eipähän tarvitse enää murehtia, että pitääkö tässä vielä kolmossadon tekoon alkaa, sekin olisi ollut ensimmäinen kerta ikinä tällä tilalla. Omiin tarpeisiin kun tavaraa jo on, ja näinä talousaikoina jokainen lasku jota ei tule, on helpotus. Toisaalta monilla tulee talvella puutetta rehusta, varmasti ylimäärät olisi saanut myytyä, mutta kun siinä on aina se mutta.

Mies rassaa paskakärryä parhaillaan, enää paskanajot ja kyntö, niin alkaa tämän vuoden härdellit olla taputeltuna. Ja ne on onneksi sellaisia hommia, mitä ei tarvise tehdä säätiedotuksia tuijottaen, vaan kelpaa vähän huonompikin keli. Ja koska appiukko aka vanha voima tykkää kyntää, niin mikäs siinä. Isäntää ajaa paskiskärryn kanssa edeltä, siinä hommassa voi olla pieniä apukuskeja matkassa, mikä taas helpottaa täällä tuvan puolella. Huomaa lapsista, että isi on ollut liikaa pois, nyt kun itse en navetalla pysty käydä, niin sekin isiaika on pois.

Huh hellettä!

Kesän 2018 kelit ovat jakaneet ihmiset kahteen kastiin: siihen osaan kansasta, joka nauttii täysin siemauksin ja siihen, jonka mielestä sais jo *voimasana* loppua tämä helle. Itse kuulun näihin jälkimäisiin, ja tiedän monen ammattiveljen ja -sisaren yhtyvän näkemykseeni. Meneillään oleva kesä on ollut monin tavoin äärimmäisen haasteellinen. Luonto huutaa vettä janoissaan, kasvit kärsivät ja eläimet myös. Kotitarvepuutarhurit ovat kantaneen sankotolkulla elämän eliksiiriä kasveille hanasta, mutta miten sitten peltopuolella? Ei ole muuta vaihtoehtoa, kun odottaa niitä pelastuksen tuovia sateita, tuijottaa sääennustuksia kauhun vallassa kun Pekka Pouta kollegoinneen lupaa entistä karmaisevampia helteitä. Ja rehellisyyden nimissä, ne sateet eivät enää pelasta, lähinnä tekohengittävät tämän vuoden satoa. Tiedossa on huonoimpia satovuosia miesmuistiin. Viime kesä kärsittiin sateista, tänä vuonna kuivuudesta. Tuleeko ensi vuonna heinäsirkat, vai mitä niitä Raamatussa kerrottuja vitsauksia olikaan? Keskivertokuluttajalle tämä näkyy lähinnä ruokatarpeiden lievänä kallistumisen, mikä varmaan johtaa jonkin tason kapinaan leipähyllyllä. Saati sitten virvokehyllyllä, kun se Karjalan kolmonen onkin 10 senttiä kalliimpaa tölkiltä. Maajussi ei siitä hinnankorotuksesta saa senttiäkään. Reilu peli on perseestä ja niin pois päin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Eikä pelkästään peltopuoli ole kärsinyt näistä keleistä. Ei sovi unohtaa eläimiä. Tässä kirjoitan nyt lähinnä lehmästä, naudasta, latinankielellä Bos taurus. Nauta, meidän tilan tapauksessa lypsylehmä, painaa 500-800 kiloa. Vaatii elääkseen useita kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa, yhden maitolitran tuottamiseen kuluu kolme litraa juomavettä. Kuumalla ilmalla luonnollisesti veden tarve vielä nousee. Naudan ympäristön optimilämpötila on siellä alle 10 astetta ja lehmä alkaa tuntea lämpöstressiä jo +21 asteessa. Energiaa itsensä viilentämiseen se alkaa käyttää jo 25 asteessa, mikä luonnollisesti on sitten pois tuontantoon kuluvasta panoksesta. Sekin on ikävä juttu näin tuottajan näkökulmasta, mutta vielä suurempi murhe tulee kuumien ja kosteiden ilmojen tuomasta utaretulehdusherkkyydestä. Bakteerit viihtyvät lämpimässä ja kosteassa ja sitähän on tänä kesänä riittänyt. Lämpöstressi itsessään jo laskee lehmän vastustustuskykyä ja näin ollen lehmä on alttiimpi tulehduksille kun kuivassa ja viileässä. Tulehdus laskee lehmän yleistä hyvinvointia,  voi nostaa kuumeen ja tulehtunut utarelohko on myös kipeä. Sairastava lehmä pitää tietenkin lääkitä, mikä tarkoittaa, että maidolle tulee varoaika lääkityksen ajaksi ja yleisimmistä käytetystä lääkkeestä riippuen 2-6 vuorokautta lääkityksen loppumisesta. Eli sen aikaa kyseisen lehmän maitoa ei saa meijeriin lähettää. Ja taas tulee tappiota, mikä nykyisillä tuottajahinnoilla ei ole ihan pieni asia, kun vähästäkin joutuu vielä antamaan.

Kuluttaja kaipailee lehmiä pelloille, onhan ne sievä näky siellä laiduntaessaan. Mutta taas se nurja puoli. Pihalla on monesti paljon kuumempi kun navetassa, peltolohkoilla harvoin löytyy minkäänlaista varjoa ja taas nauta kärsii kuumuudesta ja monensortin ötököistä, mitkä lehmäparan kimppuun käyvät. Eilen täällä meillä päin tuli ihan taivaan täydeltä vettä, ajelin melko pitkän lenkin tavaroita hakien ja kaikkialla missä lehmät pihalla olivat, ne selvästi nauttivat +16 asteen kelistä ja vesisateesta. Ei ollut kuuma eikä ötököistä haittaa. Laidunnus itsessään on hyvä asia, mutta ei ole ihan yksinkertaista, millä kelillä se lehmä kannattaa sinne ulos laittaa. Näinkin kuumana kesänä yölaidunnus olisi lehmän kannalta paljon parempi. Imagolaidunnus pitäisi minun mielestäni unohtaa, jos navetassa on lehmälle paremmat olosuhteet. Tämä on minun mielipiteeni, joku kanssatuottaja voi olla toista mieltä, ja se hänelle suotakoon.

Tänään nautimme hieman viime aikoja viileämmästä päivästä, vain +20, mutta kostea kun höyrysaunassa, mikä ei siis kyllä yhtään paranna tilannetta. Muistakaa juoda ja syödä jotain suolaista, nestehukka iskee salakavalasti.