Tissejä!

Mä puhun hyvin mielelläni tisseistä. Kuvaankin niitä mielelläni ja melko paljon. Ja lähetän kuvia kavereille, jotka nekin puhuu mielellään tisseistä. Ja tarkennetaan, ne kaverit on naisia. Isot tissit, pienet tissit, hyvät tissit, rumat tissit. Kaikki tissit kelpaa puheenaiheeksi, sävy vaan muuttuu.

No joo, joku saattoi jo ehkä arvata, että kyse on lehmistä. Mutta tissit silti. Ne lehmän mahan alla riippuvat tai napakasti kiinni olevat maitorauhaset on hyvin tärkeä osa ammattia. Niistä riippuu kuulkaas ihan kaikki. Jopa se, ostetaanko tänä vuonna lapsille vain pienet vai isot joululahjat.

Isot tissit ei ole aina hyvä asia, isoista tisseistä ei tule välttämättä enemmän maitoa kun pienistä. Mutta niille käy samalla tavalla kun naisten tisseille, koko suurenee kerta kerralta, en edes haaveile yrittäväni päälle samoja liivejä mitä käytin esikoisen jälkeen. Saati sitten niitä, mitkä oli käytössä ennen lapsia. Ja samat lainalaisuudet pätee myös malliin, sekin muuttuu. Eikä parempaan suuntaan. Ensikon tissit on (yleensä) vielä ihan kauniit katsella, mutta ikä ja tuotetut maitokilot tekee tehtävänsä ja viidennen poikimisen jälkeen ei tissit ole likikään niin terhakkaat kun ensimmäisellä kerralla. Vaan on niitäkin mammoja joiden varustus pitää pintansa aikaa ja maitokiloja vastaan paremmin kun toisten, eikä utareesta voi suoraan päätellä ikää.

ruma tissi

Niin paljon niitä utareita tulee vahdattua navetalla, että kun lehmä on robotilla, niin robon takapuolelta ei lehmästä näy kun jalat ja mahanalus. Ja siltikin sen lehmän tunnistaa, niistä tisseistä tietenkin.

tosi hyvä tissi

Kaikki varmasti ymmärtää, että tavoite on hyväutareinen lehmä. Se kestää aikaa ja poikimisia paremmin. Utareesta puhuttaessa vilahtelee jutussa monia omituisia termejä, joista osa on arvattavissa ja osa täyttä hepreaa asiaan vihkiytymättömälle. Etukiinnitys on vielä melko helposti pääteltävissä, keskiside menee jo vähän kinkkisemmäksi. Etuvedinten pituus on ihan selvä, mutta mikä on takakiinnityksen leveys? Maavara on selkeä käsite, mutta takavedinten sijainti saattaa aiheuttaa hieman kysymyksiä. Eikös ne kaikki vetimet kuitenkin ole siellä utareen alapuolella? Juu on, mutta kyse onkin niiden keskinäisestä sijainnista, eli onko ne liki toisiaan vai harottaako niinkuin merimiinassa piikit.

 Tämmöisten graafien perusteella sitten niitä sonneja valitaan. Nappasin esimerkeiksi kaksi ääripäätä, ylläoleva on aika optimaalinen utarerakenne meidän käyttöön, alempi jotain aivan kammottavaa. Nyt joku miettii, että miten sonnin tissiä arvostellaan, mutta sehän tulee sieltä jälkeläisnäytön perusteella. Eli niiden tyttärien utareet on syynätty jonkun asiaaosaavan ihmisen toimesta ja pisteytetty. Ja niin edelleen.

kelpaa katsella

Hyväutareinen lehmä saa jatkaa omaa sukuaan, mikäli luonne ja tuotos myös sitä puoltavat. Hyvin muotonsa pitävä ja napakasti kiinnittynyt utare kestää aikaa paremmin, siitä ei tule sellaista maatalaahaavaa siwan kassia, jokainen voi kuvitella millaista on kävellä sellainen jalkojen välissä roikkuen. Ei se ole kivaa lehmästäkään. Ja sellainen säkki on paljon altiimpi vedinpolkemille, eli naapuriparressa kompuroiva lehmä, tai lehmä itse ylösnoustessaan polkaisee vetimen päälle. Pahimmassa tapauksessa vedin murskaantuu täysin mennen käyttökelvottomaksi, joilloin ainut vaihtoehto on umpeuttaa se utareen neljännes. Tai vedin voi leikkaantua osittain pois, kuten Mimirillä, jolta puuttuu kolmen sentin pala toisesta takavetimestä. Siinä palasessa oli se tärkeä sulkijalihas, eli nyt se vedin vuotaa maitoa oikeastaan koko ajan. Ja koska maitotiehyt on koko ajan avoin, niin lohko on paljon alttiimpi tulehduksille.

ihan sievä

Sitä lypsettävyyttä olen käsitellyt jo aiemminkin. Sitä ei näe utareesta päällepäin, mutta Robotti Ruttunen on lahjomaton tarkkailija. Koneelta näkee suoraan mikä se lehmän lypsettävyys on. Eli paljonko maitoa tulee minuutissa. Tiukka lehmä on huono, eli maitoa tulee vain vähän/minuutti. Liian herkkä ei ole sekään hyvä, koska silloin maitoa vuotaa helposti myös parteen. Ja  parressa oleva maitolammikko on bakteereille varsinainen onnela, siellä on hyvä muhia ja hyökätä sieltä lammikkoon makuulle sattuvan lehmän utareeseen.

Ei nyt pidä kuvien perusteella luulla, että meillä pelkkiä missitissejä on. Kyllä siellä seassa kulkee niitä siwan kassilla varustettuja, merimiina ja kaikkia muitakin kamaluuksia. Vaan jalostus ja aika, sillä niistä koitetaan päästä eroon. 

Työn toinen puoli

Pitkästä aikaa täällä taas. Kiirettä on pitänyt, niin tuvassa kun navetalla, eikä aina niin mukavissa merkeissä.

Pääsääntöisesti navetalle on mukava mennä, mutta sitten on niitä aikoja, että homma *ituttaa ihan urakalla. Joskus se johtuu ihan vaan väsymyksestä, joskus siitä, että kaikki mahdollinen vastustaa. Näin äitiyslomalaisena itseasiassa nautin suunnattomasti parin tunnin iltavapaastani, lapsivapaata aikaa, jonka ansiosta olen taas seuraavaan päivään asti hieman parempi äiti. Siitäkin joku mielensäpahoittaja on minulle huomauttanut, että äitiysloma on tarkoitettu pidettäväksi vapaana, eikä töihin sais lähteä. Kilin kellit sanon minä! Jos homma tuntuu hyvältä, niin antaa mennä vaan.


Suuria ilonhetkiä navetalla on aina tietysti vasikoiden syntymät, jokainen vasikka on odotettu, mutta toisia odotetaan vielä vähän enemmän kuin muita. Mutta aina ei mene putkeen, Noidan odotettu vasikka syntyi kuukausi sitten kuolleena. Eilen vilkaisin valvontakameraa ja näin robotin edustalla jotain mitä en olisi halunnut nähdä: pienen vasikan. Joku oli luonut. Navetalle asti ehdittyäni kävin hakemassa pienen lehmän alun pois, kuolluthan se tietysti oli, Värityksestä näki, että kyseessä on holstein-vasikka ja koko vastasi jotain noin 5-6 kuukauden tiineyttä. Sitten piti etsiä syyllinen. Poikimalistauksesta vilkaisin muutaman mahdollisen ehdokkaan ja lähdin tarkastamaan takapuolet. Neljännen kohdalla tärppäsi, Maskotti oli luonut 180 päiväisen tiineyden. Ei auttanut muu kun ilmoittaa  poikimisen kohdalle ' luotu alle 7kk' ja nyt toivotaan parasta, että emä jaksaa lähteä herumaan uudestaan ja tulee mahdollisimman pian kiimaan ja saadaan siementää uudestaan, toivottavasti paremmalla onnella tällä kertaa

Kovin täydellinen paketti tuommoinen 6kk ikäinen sikiö jo on, ripset ja kaikki. Tarkistus jalkoväliin osoitti, että tulossa olisi ollut lehmävasikka, mikä tietysti harmittaa vielä extra-paljon. Sikiö lähtee tänään Eviralle tutkittavaksi, löytyykö jotain varsinaista syytä, miksi näin on käynyt. 

Lisäharmitusta toi viikonloppuna sairastunut Kimmi, löytyi maanantaina jalattomana käytävältä ja vaikka eläinlääkäri tuli paikalle piipaa, niin hoitoon ei saatu vastetta ollenkaan ja tiistaina päädyttiin päästämään mamma tuskistaan. Tietenkin niitä karjan parhaita lehmiä, eihän ne huonot ja hullut koskaan sairastu. Tuosta pressun alta Honkajoki Oy:n auto sen kävi eilen nostamassa kyytiin, siellä se sitten muuttuu lämpöenergiaksi. 

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Huonosti käyttäytyvät eläimet

On aika harvoja asioita, mitkä käy mun hermon päälle yhtä herkästi kun huonosti käyttäytyvät eläimet. Ihan sama, onko eläin iso vai pieni, mutta sikailua en katsele. Silläkään ei ole merkitystä, onko se huono käytös yleistä, toisiin eläimiin tai ihmisiin  kohdistuvaa.

Löytyi vanha kuva Ilotuksesta, onhan se ihan lehmän näköinen

Noiden isojen kanssa kun tekee töitä, lehmien siis, niin hyvän käytöksen merkitys korostuu. Kun itse painaa 70 kiloa näin massakaudella ja normaalisti vähän vähemmän ja vastustaja 700+ kiloa, niin voimasuhteet on lievästi sanottuna lehmän puolella. Kuitenkin hoitotoimet pitäisi saada tehtyä turvallisesti. Asia on taas tapetilla, kun isäntä lähti loma-aamun kunniaksi lääkitsemään Ilotus-lehmää, jolle lomittaja ei voi yksin mitään. Miehellä sentään riitää massa ja auktoriteetti, sekä sisu tapella Ilotuksen kanssa siitä laitetaanko se antibiottituubi sinne tissiin vai ei. Hyvä lehmä, mutta luonne ei ole todellakaan kultaa. Lehmistä puhuttaessa toinen merkitsevä asia on käytös lypsyllä. Potkiva, heiluva ja muuten vaan porsasteleva eläin saa äkkiä komennuksen lihasiemennyslistalle, koska luonne periytyy ja niitä lypsyn kanssa takkuavia ei tahdota lisää. Eikä lehmä silloin itse opi kulkemaan itsenäisesti lypsyllä likikään niin nopeasti, jos ollenkaan, jos se pitää lypsyä epämiellyttävänä tapahtumana ja kaikki ylimääräinen hästäys on merkki siitä, että lypsyllä ei ole kivaa. Lypsyllä kuuluu seistä sievästi paikallaan, kaikki sorkat maassa ja keskittyä syömiseen, sitä varten robotti jakaa houkutusrehua jokaiselle lehmälle lypsyn aikana. Saati sitten asema- tai parsilypsyssä, missä niiden potkujen tiellä on robotin käsivarren sijaan ihmisen käsi. Ilkeä käytös toisia lehmiä kohtaan ei myöskään ole suotavaa, lehmä on laumaeläin ja sen pitäis pystyä elämään sopuisasti porukassa. Yksikin öykkäri seassa riittää sekoittamaan pakkaa niin, että arimmat lehmät, yleensä ne ensimmäisellä lypsykaudella olevat ensikot, tai muuten vaan ujommat lehmät, eivät uskalla mennä lypsylle tai syömään. Öykkäri vahtii robottia ja ajaa muut pois ja valtaa parhaat ruokapaikat. Lauman johtajan ei tarvitse käyttää voimaa, riittää pelkkä katse, kuten Assa-rouvalla aikanaan. Sen silmille ei kukaan hyppinyt, pelkkä tuhahdus riitti palauttamaan alempiarvoiset ruotuun. Säännöllisesti muistuttelen varsinkin pianpoikivia hiehoja, kuinka lehmän kuuluu käyttäytyä, ja miten käytös vaikuttaa tuotantosuunnan kehittymiseen. Muistan elävästi sen yhden hedelmällisyystarkistuksen, jossa Marilyn Monroe esitteli sorkanpohjia meidän eläinlääkärille, joka totesi "ei tämä ole teidän lehmä". Marilyn M. muutti tuotantosuuntaansa sillä lauseella, huono luonne yhdistettynä huonoon tuotokseen = ei siemennetä. Atrian pojat ei kysele luonnetta, se jalostuu Kauhajoen nautateurastamossa kerralla.

Günther

Kanalassa on myös öykkäri, syyllinen on HeiHei-kukko, joka kuvittelee nyt olevansa kovinkin iso, kun alkuviikosta lähti toinen ayam ja arau kaverille. Pääkukko Günther ei ehdi joka paikkaan komentamaan silmille hyppiviä teinipoikia. Heihei kiusaa viikonloppuna muuttanutta nuorikkoa, eilen löytyi toinen samanikäinen siipensä loukanneena. Heihein näin retuuttavan ikäisiään nuorikoita sulista. Huonoa, todella huonoa käytöstä. Heihei on tänään tai huomenna karhukoiramme Saken ruokavieraana. Muutenkin kukkopoikia pitää harventaa ennen talvea, sama se on aloittaa nyt.

Sakke

Viime yönä klo 01.04 suunnittelin myös labradorinnahkaista liiviä, corginkarvakauluksella. Mitään ei näkynyt pihamaalla, vaikka itse kuinka tiirailin, mutta tollokolmikko haukkua paukutti jokainen eri suuntaan. Ainut joka ymmärsi olla vaiti, oli karhukoira, jonka noin rotutyypillisesti pitäisi näistä eniten olla äänessä. Rouvaskoiran juoksuaika tässä hetki taaksepäin kiristi hermot jo äärimmilleen. Luonnollisesti uroksia ei voinut pitää samassa tilassa nartun kanssa, pentuja kun ei toivota. Rouvaskoira kadotti kahdeksi viikoksi korvansa kokonaan, karkaili ja käyttäytyi muutenkin kun puupersesika. Puhumattakaan siitä karvanlähdöstä, joka oli ajaa mut lopullisesti hulluuden partaalle. Samaan aikaan kaksi voimansa tunnossa (lue himoissaan) olevaa urosta vinkui ja vikisi toisella puolella ovea, varsinkin yöt. Tai karkaili, corgin leuoissa on yllättävästi voimaa kun tahtoa löytyy. Sillä tehdään melko sievää silppua aitaverkosta. Siitäkin kaksviikkoisesta selvittiin, ja pisteet menee tälläkin kertaa Sakelle, joka ei ollut moksiskaan rouvaskoiran herkkupyllystä, vaikka mokoma lunttu kävi sitä esittelemässä nuoren miehen nenän edessä.

Jokainen ansaitsee nimen

Eikö totta? Meillä syntyy vuodessa keskimäärin 70 vasikkaa. Niistä noin puolet on sonnivasikoita, jotka jatkavat ihan pikkuisina matkaansa kasvamaan muualle. Ja lehmävasikoistakin osa liharotuisia, joiden jatkopaikka on jossain muualla kun meillä. Mutta yhtä kaikki, nekin nimetään. Ja niitä nimiä myös mietitään, eikä vain lykätä jokaiselle sonnipojalle nimeksi Pekko ja järjestysnumero perään. Tai mikä pahempaa, jätetä kokonaan nimeämättä, jolloin vasikkaparka kulkee elämänsä läpi vain numerosarjana.

Pleikkari

Jokaisella naudalla Suomessa tulee olla kaksi korvamerkkiä, toinen on päämerkki, jossa on pitkä numerosarja ja sarjan neljä viimeistä numeroa sitten isommalla. Tähän numeroon ei itse voi vaikuttaa. Toinen on apumerkki, jossa on se sama pitkä numero sekä lyhyempi numero, jonka voi itse päättää. Meillä mennään tällä hetkellä lehmävasikoissa numerossa 137, joka on muutama päivä sitten syntynyt Pleikkari. Tätäkin nimeä, uskokaa tai älkää, mietittiin pitkään. Pleikkarin emän edelliset vasikat ovat Nintendo ja Omega, joten ymmärtänette mistä nimi siis tulee. 

Isildur

Jokaisella lehmäsuvulla meillä on joku teema. Tämä siksi, että isossa eläinmäärässä näin on helppo muistaa kuka on kenenkäkin vasikka ja mitkä lehmät ovat sukua toisilleen. Runsaslukuisin suku meillä on tällä hetkellä hyvin menestynyt ja reilusti tytäronnea saanut Taru Sormusten Herrasta-suku, jonka kantalehmä on kohta viidettä kertaa poikiva Isildur. Tyttäriä ja tyttärentyttäriä Isildurilla on jo kymmenen ja yksi sonnipoika, joka jatkaa uraansa erään tuttavamme luona astutussonnina. Lisää jäseniä sukuun on tulossa vielä kolme tänä vuonna. Ainut suku muuten, jossa on kolme sukupolvea lypsyssä tällä hetkellä.


Aina ei tule sitä mitä toivotaan. Sonnivasikan todennäköisyys on se 50% tavallisella siemenellä ja sukupuolilajitellullakin siemenellä on 10% mahdollisuus, että toivotun lehmävasikan sijaan saadaankin kulkusilla varustettu versio. Näin kävi tänä vuonna Joulumuorin kohdalla, kun Nykynuoren ja Ottolapsen jatkoksi ei tullutkaan odotettua Pikkupiikaa, vaan Peltopelle. 

Eri vuonna syntyneet vasikat nimetään eri kirjaimilla, tämä helpottaa myös lehmien pitämistä "järjestyksessä" eli muistamaan kuka on minäkin vuonna syntynyt. Tänä vuonna vuorossa on P-kirjain, ensi vuonna R ja niin edespäin. Harvinaisemmat kirjaimet sitten on ympätty jonkun toisen kirjaimen kanssa samalle vuodelle. Kuten tänä vuonna olen käyttänyt vapaasti myös B-kirjainta.

Nimien keksiminen on lempipuuhaani, ja mielikuvitukseni on jopa hieman kieroutunut. Siis paljon kieroutunut. Viime vuodelta kasvamassa on muun muassa kauniita lehmävasikoita nimeltään Outolintu, Orgasmi, Orjatar ja vaikkapa Overdose. Onni tai Onneli nimistä lehmää meidän navetasta on turha etsiä, se olisi ihan liian tylsää. Onneksi minulla on ystäviä, samanlaisella kierolla ajattelutavalla varustettuja, joilta voi kysyä apua kun oma mielikuvitus tekee tenän, eikä vakiosivustoni wikipedia tuo apua. Tänään taas tulostin odotettavissa olevien poikimisten listan loppuvuodelle ja ensi vuoden alkuun ja liimasin vihkoon kiinni. Siihen on hyvä kirjoittaa tullet ideat ylös, koska korvieni välissä hatarasti toimiva kovalevyni ei välttämättä kaikkia ajatuksia pidä muistissa. Vaikkakin muistan kyllä lehmäsukujen polveutumiset paremmin kun ihmisten syntymäpäivät, tai muut toisarvoiset asiat.

Ylemmän kuvan wikipedian listasta löytyi Kohtalon vasikalle nimeksi Pinatubo, edellisen vasikan ollessa Olympos. Joidenkin sukujen kohdalla olen miettinyt teemaa jo vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin, omien laskujeni mukaan meidän ainut jersey-rotuinen suku joutuu odottamaan vielä kymmen vuotta, ennenkun saan nimetä pienen vasikan suureellisella nimellä Häräntappoase. Kirjallisuudella siis mennään. Isännän vastuulle jätän kuvassa näkyvän Mae Westin vasikan nimen keksimisen, elokuvat ovat enemmän miehen alaa kun minun. Samoin fysiikkapuoli, Kide saanee siis vasikkansa isännän nimeämänä. Tuleeko Los Angelesin vasikasta Boston, Phoenix vai Baltimore, aika sen näyttää. Malta ja Majestic ovat nimetty lentotukialusten mukaan, molempien emät olivat luvattoman läskejä poikiessaan. Molemmat ovat osoittaneet olevansa kelpo lehmiä, ja jatkavat näiden liharotuisten vasikoiden jälkeen taivaltaan tuottaen maidon lisäksi lypsyrotuisia vasikoita. Maltan suku jatkuu odotetusti valtioilla, mutta Majestic onkin sitten hankalampi tapaus, sille pitää keksiä oma teema. Mietintämyssy siis päähän. 

Huh hellettä!

Kesän 2018 kelit ovat jakaneet ihmiset kahteen kastiin: siihen osaan kansasta, joka nauttii täysin siemauksin ja siihen, jonka mielestä sais jo *voimasana* loppua tämä helle. Itse kuulun näihin jälkimäisiin, ja tiedän monen ammattiveljen ja -sisaren yhtyvän näkemykseeni. Meneillään oleva kesä on ollut monin tavoin äärimmäisen haasteellinen. Luonto huutaa vettä janoissaan, kasvit kärsivät ja eläimet myös. Kotitarvepuutarhurit ovat kantaneen sankotolkulla elämän eliksiiriä kasveille hanasta, mutta miten sitten peltopuolella? Ei ole muuta vaihtoehtoa, kun odottaa niitä pelastuksen tuovia sateita, tuijottaa sääennustuksia kauhun vallassa kun Pekka Pouta kollegoinneen lupaa entistä karmaisevampia helteitä. Ja rehellisyyden nimissä, ne sateet eivät enää pelasta, lähinnä tekohengittävät tämän vuoden satoa. Tiedossa on huonoimpia satovuosia miesmuistiin. Viime kesä kärsittiin sateista, tänä vuonna kuivuudesta. Tuleeko ensi vuonna heinäsirkat, vai mitä niitä Raamatussa kerrottuja vitsauksia olikaan? Keskivertokuluttajalle tämä näkyy lähinnä ruokatarpeiden lievänä kallistumisen, mikä varmaan johtaa jonkin tason kapinaan leipähyllyllä. Saati sitten virvokehyllyllä, kun se Karjalan kolmonen onkin 10 senttiä kalliimpaa tölkiltä. Maajussi ei siitä hinnankorotuksesta saa senttiäkään. Reilu peli on perseestä ja niin pois päin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Eikä pelkästään peltopuoli ole kärsinyt näistä keleistä. Ei sovi unohtaa eläimiä. Tässä kirjoitan nyt lähinnä lehmästä, naudasta, latinankielellä Bos taurus. Nauta, meidän tilan tapauksessa lypsylehmä, painaa 500-800 kiloa. Vaatii elääkseen useita kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa, yhden maitolitran tuottamiseen kuluu kolme litraa juomavettä. Kuumalla ilmalla luonnollisesti veden tarve vielä nousee. Naudan ympäristön optimilämpötila on siellä alle 10 astetta ja lehmä alkaa tuntea lämpöstressiä jo +21 asteessa. Energiaa itsensä viilentämiseen se alkaa käyttää jo 25 asteessa, mikä luonnollisesti on sitten pois tuontantoon kuluvasta panoksesta. Sekin on ikävä juttu näin tuottajan näkökulmasta, mutta vielä suurempi murhe tulee kuumien ja kosteiden ilmojen tuomasta utaretulehdusherkkyydestä. Bakteerit viihtyvät lämpimässä ja kosteassa ja sitähän on tänä kesänä riittänyt. Lämpöstressi itsessään jo laskee lehmän vastustustuskykyä ja näin ollen lehmä on alttiimpi tulehduksille kun kuivassa ja viileässä. Tulehdus laskee lehmän yleistä hyvinvointia,  voi nostaa kuumeen ja tulehtunut utarelohko on myös kipeä. Sairastava lehmä pitää tietenkin lääkitä, mikä tarkoittaa, että maidolle tulee varoaika lääkityksen ajaksi ja yleisimmistä käytetystä lääkkeestä riippuen 2-6 vuorokautta lääkityksen loppumisesta. Eli sen aikaa kyseisen lehmän maitoa ei saa meijeriin lähettää. Ja taas tulee tappiota, mikä nykyisillä tuottajahinnoilla ei ole ihan pieni asia, kun vähästäkin joutuu vielä antamaan.

Kuluttaja kaipailee lehmiä pelloille, onhan ne sievä näky siellä laiduntaessaan. Mutta taas se nurja puoli. Pihalla on monesti paljon kuumempi kun navetassa, peltolohkoilla harvoin löytyy minkäänlaista varjoa ja taas nauta kärsii kuumuudesta ja monensortin ötököistä, mitkä lehmäparan kimppuun käyvät. Eilen täällä meillä päin tuli ihan taivaan täydeltä vettä, ajelin melko pitkän lenkin tavaroita hakien ja kaikkialla missä lehmät pihalla olivat, ne selvästi nauttivat +16 asteen kelistä ja vesisateesta. Ei ollut kuuma eikä ötököistä haittaa. Laidunnus itsessään on hyvä asia, mutta ei ole ihan yksinkertaista, millä kelillä se lehmä kannattaa sinne ulos laittaa. Näinkin kuumana kesänä yölaidunnus olisi lehmän kannalta paljon parempi. Imagolaidunnus pitäisi minun mielestäni unohtaa, jos navetassa on lehmälle paremmat olosuhteet. Tämä on minun mielipiteeni, joku kanssatuottaja voi olla toista mieltä, ja se hänelle suotakoon.

Tänään nautimme hieman viime aikoja viileämmästä päivästä, vain +20, mutta kostea kun höyrysaunassa, mikä ei siis kyllä yhtään paranna tilannetta. Muistakaa juoda ja syödä jotain suolaista, nestehukka iskee salakavalasti.