Siinä ne kertyneet kilometrit |
Tuumasta toimeen, lähdettiin katsomaan matkani päätarkoitusta: silkkikanoja. Minä olen vannonut koko kaksivuotisen kanalaurani, että silkkiä ei meille tule. Vaan tuli sittenkin. Pikku kanala-apurini haluaa kovasti silitellä ja sylitellä kanoja, ja maatiaiset ei semmoisen päälle yhtään perusta ja pienelle ihmiselle tulee paha mieli. Joten piti etsiä enemmän sylityyppejä ja joka lähteestä sanottiin, että silkit on siihen hommaan parhaita. Huokaisin henkisesti ja päätin ostaa lapselle silkin. Tai kaksi, ettei ole yksinäistä. Pienen valikoinnin jälkeen koppaan päätyi musta ja valkoinen silkki, munivia molemmat. Kotona sitten ristin heidät nimillä Tupsu ja Töyhtö. Spesiaalitapaukset meillä saa nimen, maatiaiset vaan on semmoinen iso melko samanvärinen massa, josta pitää erottua luonteella, jos aikoo nimen saada.
Marianne oli tyrkyttänyt mulle jo aiemmin mukaan kääpiökochiperhettä, ja koska mun on todella vaikea sanoa näissä tilanteissä "ei", niin meille tuli sitten sellainenkin. Captain Morgan, Klaara-vaimo ja kolme tipua, jotka ei oikeasti ole heidän tipujaan, ei ainakaan se silkkitipu Törsylä. Törsylä on niin hupaisan näköinen otus, että vaatii ihan paljon kuvaamista. Kunhan ehtii.
Kovasti kanaista juttua siinä, vielä lähtiäisiksi munia hautomakoneeseen ja Mersun nokka kohti kotia. Kilometrejä tuli paljon, mitään tolkkua tässä reissussa ei ollut, mutta on sitä koiranäyttelyiden takia ajettu pidempiäkin matkoja. En muuten enää ajais, noin sivuhuomautuksena.
Muutaman päivän eristyksen jälkeen oli sitten aika siirtää tulokkaat sakkiin, ennen sitä piti vaan tehdä sellainen pieni operaatio kun kalkkijalkasaneeraus. Mutta se on ihan oma tarinansa.