Aamuvirkkujen valtakunnassa

Meillä noustaan aikaisin, isännän kello pilpattaa herätyksen viideltä ja siitä kahvinkupillisen jälkeen se lähtee navettaan. Monesti seitsemään mennessä on jo takaisin tuvassa. Mä heräilen nykyään ihan ilman kelloa neljän maissa. Siitä sitten hiivin tonttuhiljaa kahvin keittoon ja pidän kädet ristissä, että termiittilauma ei herää ja saan juoda edes sen kupillisen rauhassa. Aamupalan syön monesti vasta sen jälkeen, kun olen vienyt lapset hoitoon, eli joskus puoli kymmenen jälkeen. Voin sanoa, että siinä vaiheessa on jo oikeasti nälkä. Koska pettämättömällä vaistolla lapset pomppaa pystyyn just sillä sekunnilla kun olen saanut leivät paahtimeen ja sit alkaa aamuhärdelli.

Viime yö meni taas pätkäunilla, Neiti Uhmaikä heräili monta kertaa yössä, viimeisen kerran puoli kolme ja siinä vaiheessa mä sain sanoa hyvästit omille yöunilleni. Tämä selvä, hiivin keittiöön ja pistin kahvit tippumaan. Käytin sitten sen tiukan pari tuntia mitä oli tarjolla omaa rauhaa koristellen kalenteria, hörppien kahvia (ihanasta uudesta mukista) ja katsoen taas kerran aivot narikkaan-ohjelmaa, eli Grayn anatomiaa.

Hämmästyksekseni olen jopa löytänyt itsestäni sisäisen näpertelijän, on aika mukavaa miettiä mitä väriä lätkii kalenteriin. Vai onko se vaan rauha siitä omasta tekemisestä, kun saa kerrankin keskittyä johonkin enemmän kun 3,5 minuuttia kerrallaan. Yllättävän paljon niitä menoja onkin, noin kun ne näkee kuukausiaukemalla.

Ompelurintamalla kokeilin eilen pikaisesti kestokassin tekemistä. Pari ohutta puuvillakangasta, joita en osaa käyttää mihinkään vaateompeluihin päätyi leikkuupöydälle, netistä ohjeet ja tuumasta toimeen. Kassista tuli kiva vaikka itse sanonkin, taidan sujauttaa sen yhteen joulupakettiin. Kaapissa on muutaman vanhat verhot jotka vois laittaa lihoiksi tähän tarkoitukseen 

To do-listalta sain alkuviikosta raksittua pois miehen kummitytön syntymäpäivälahjan. Tiedustelin etukäteen lahjottavan lempivärin ja vaatekoon ja pienen pohdinnan jälkeen päädyin tekemään Paapiin kaavoilla tunikan. Siitäkin tuli ihan sievä, vaikka itse en tuosta kankaasta pidä. Siksi se on varmaan lojunut hyllyssä vissiin pari vuotta, mutta tästä sen näkee, että kyllä ne kaikki enemmin tai myöhemmin tulee käytettyä. Sorrun aina välillä ostamaan niitä yllätyssäkkejä, niissä metrihinta on melko paljon normaalia halvempi, ja pidän siitä kun joudun vaivaamaan aivojani, että mihin *piip* mä käytän hempeän vaaleanpunaista pienikukkaista trikoota, jota tuntuu olevan vähintään kilometri. Mulla siis todella on hyllyssä sellaista ja se on mun akilleen kantapää, se kangas on jotain niin kammottavaa, etten ole saanut siitä aikaan edes pitkiä kalsareita tytölle. Monta kertaa olen nostanut sen leikkuupyödälle, mutta ei ole vieläkään keksinyt mitä siitä tekisi, ettei se kangas särkisi silmiä. Mutta vielä joku päivä mä sen selätän. Tällä hetkellä se hirvitys johtaa ehkä 100-0. 

Pipojen ompeluun pitäisi löytää motivaatiota ja aikaa. Lähinnä sitä aikaa. Maanantaina alkaa ruhtinaallinen, tai jopa liian pitkä lomittajajakso, eli ehkä siinä saisi jotain aikaan. Miehellä on suuret suunnitelmat mitä korjaa navetalla sillä aikaa, ehkä puolet on sellainen realistinen tavoite. Jos ottaisi omaksi tavoitteeksi saada jokaiselle lapselle ommeltua päähän, yläkroppaan ja jalkoihin jotain. Ja koska nuorimmainen ei tarvitse yhtään lisää vaatteita, niin voisin ne ompelukset korvata tekemällä pitkästä aikaa itselleni jotain. Jujunan joulukalenterista tuli kiva toppikaava, mutta sitä on turha tehdä nyt, koska omat yläosat on oltava mallia 'helppo pääsy tisseille'. Pieruverkkareita ei ole koskaan liikaa. 

Pikkuinen yllätys

Päivämäärällä 29.8

Ystävän kanssa tuli puhetta turkinpippurisuklaasta. Hän ei ollut sitä kaupasta löytänyt, ja pikkuinen piru (vai tässä tapauksessa enkeli?) istahti olkapäälle ja kuiskutteli korvaan. Kaupassa pitää käydä seuraavana päivänä ja miksi en siis osta paria levyä ja pistä Kustia polkemaan ne perille?  Pelkkä suklaa on tylsää, eli mitä muuta matkaan? Tuumaustauko saman kaverin ehdottaman teekupillisen ääressä ja tätä blokkauksen luonnosta naputellessa. Eihän tätä julki voi laittaa ennenkun ylläri on perillä, koska siinä menee yllätys pilalle. Silmä osui tietokoneen vieressä olevaan vauvanpipokasaan. HAA! Pipoja ei ole koskaan liikaa. Tuumasta toimeen siis. Tutkiva katse kangashyllyyn, mikä sopii yllätyksen kohteelle. Hmm... Ulkoilmaihminen, aina positiivinen, jaksaa kannustaa ja tsempata, rrrrrakastaa lehmiä (prkl kun lehmäkangas ei piisaa)... Tähkää vai lehtiä? Jotain muuta?

Tunti myöhemmin...
Minä sitten vähän innostuin. tuli kolme pipoa. Tai oikeastaan neljä, joista yks ihan liian iso. No sen pistin instan kautta kiertoon. Hyvä kiertää jne.

30.8
Suklaat haltuun ja paketti matkaan.

31.8
Postipoika oli kerrankin tehokas  ja polki kirjeen perille yön yli kuljetuksena. Saaja tais tykätä. Ihan parasta! 

Kokeilkaas piruuttaan, tehkää kerran kuussa jotain kivaa jollekin toiselle. Periaatteella hyvä kiertää. Itselle tulee hyvä mieli siinä samalla.

Tumppuja, myssyjä, lisää tumppuja

Pipot tuli tehtyä, mutta tarvetta kun on, niin jatkoin talvea varten kypärämyssyillä. Ottobren kaavan sijaan kokeilin tällä kertaa Pipoiksi-kaavaa. Maksullinen, mutta pdf-kaavana samantien käytössä ja eihän noi kaavat oikeasti kalliita ole.

Ensimmäinen ongelma: ota Herra Vauhtiveikko kiinni ja mittaa päänympärys. Noin mitta saatiin pienen taistelun jälkeen, ja kaavaa piirtämään. Kankaaksi hillitty harmaa apina ja vuoreksi petrolia trikoota. Kiva tuli, mukava kaava ommella, vaikka ohjeesta poiketen surautin päänympäryksen saumurilla kuten koko pipon muutenkin. Aina plussaa kun saa koko vaatteen yhdellä koneella valmiiksi.

Sitten sovittamaan. Helvetillisen taistelun jälkeen saatiin myssy päähän, tässä vaiheessa totesin että noin-mitta oli liian pieni, eli myssy on kinni (mä oon pohjanmaalta, kinni on liian pieni, tiukka). Tämä myssy menee siis tytölle. Jolle se sopikin loistavasti. Ja kohde tuntui myssystä pitävän. Voi olla että esikoinen on jo omasta mielestään liian iso pitämään kypärämyssyjä, ne vaan olis äidin mielestä mukavia, kun varmasti pysyy päässä ja korvat piilossa. Kokeillaan pykälää isommalla uudestaan.

Koska kaava oli hyvä, niin surauttelin samasta apinasta, tällä kertaa tähkä-vuorilla vauvalle myssyn myös (muistatte ne kadonneet pipot ja pikkumyssyt) ja pitihän sitä tehdä tumput samaa sarjaa myös. Kaksi lasta ei ole jättänyt mieleen miten ne vuorilliset pikkutumput tehdään, joten avuksi KVG ja sieltä löytyi JabadabaRuun blogi ja kuvallinen ohje, 'klik' ja sen mukaan sain ensimmäisellä yrittämällä sievät tumppuset valmiiksi. Kaavan piirsin summanmutikassa parittoman tumpun pohjalta, hyvä tuli vaikka itse sanonkin. Vastasyntyneelle tietenkin hyvinkin väljä, mutta käsi kasvaa. Ja kun ei osaa lopettaa ajoissa, niin niitä vaan tulee ja tulee....

Myssyjä on muuten tuskallisen vaikea kuvata ilman täytettä, eikä talossa ole sopivan kokoista nukkea. Lehmäpehmo sai toimittaa mallin virkaa. 

Kasaripopin sijaan tänään taustahälynä äänikirja: Diana Gabaldonin Dragonfly in the amber. Eli suomeksi Sudenkorento, Muukalainen-sarjan toinen osa. Suosittelen lämpimästi, sekä suomeksi että aluperäiskielellä, eikä tv-sarjakaan huono ole. Puolistoista kirjaa tässä hyvin tiheään tahtiin kuunnelleena huomaan ajattelevani englanniksi.

Pipotalkoot

Sain lapset hoitoon, on syksyn ensimmäinen kunnon syyspäivä, siis noin kelin puolesta. Vettä tiputtaa tasaisena ihan maahan asti ja luonnollisesti viime pipokelien jälkeen kaikki pipot hukassa. Höm, kaipa ne menee vielä tämän päivän lippalakilla. Kuppi teetä viereen, leikkuupöydän raivaus (koskahan noi hyllyt sais paikoilleen, syö vähän niiden tarkoitusta kun niitä siirtelee pois tieltä sen mukaan kun jotain tekee). Tilkkulaatikko ensin viereen, sieltä kaivetaan kaikki soveliaat pipopalat esille. Sitten vasta otetaan hyllystä isompia paloja, kun tilkuista ei enää saa. Montako pipoa kaksi lasta tarvitsee? Ainakin neljä per pää. Kasaripoppi soimaan taustalle ja tuumasta toimeen.

Teemukilla on väliä

Hyväksi todetun kaavan olen löytänyt jo aikaa sitten Mehukekkerit-blogista 'klik' ja muihin en ole sen jälkeen sekaantunut. Helppo ja päähän sopiva, video auttaa alkuun jos on piponoviisi. Enkä tälläkään kertaa muistanut, että meidän pienipäisille lapsille pitää jättää saumanvarat leikkaamatta, joten ekasta piposta tuli äidin päähän sopiva, vaikka koko oli 2-3 vuotiaalle. Tai sitten minä olen pienipäinen.

Johan sitä vihdoin ja viimein malttoi käyttää melkein loppuun ihanan Bambi-kankaan, jonka olen ostanut esikoista odottaessani. Yhden bodyn siitä olen ommellut. Ehkä oli jo aika lopettaa kankaan hilloaminen, esikoinen on kohta 3,5 vuotias. Vielä siitä lopusta saa vaikka vauvalle jotain söpöä, housut ehkä.

Itsehillintä petti eilen Eurokankaassa, piti hakea vain pari kaksoisneulaa. Päädyin penkomaan palalaareja, mistä ei tällä kertaa löynyt mitään, mutta sitten silmään iski tuo Star Wars-kangas, ja näin miten siitä tulee pojalle jotain hienoa. Tasapuolisuuden nimissä piti sitten ostaa tytölle myös jotain, hiirulaiset sopii passelisti tunikaan ja leggareihin. Tai ihan paitaan ja väljempiin housuihin. Ei tiedä vielä, fiiksellä mennään. Isäntä totesi lakonisesti, että hän arvasi, etten pääse ulos kyseisestä kaupasta ostamatta kangasta. No sori, mulla ei ole itsehillintää.

Piti sitten ommella myös tulokkaalle pari pipoa, koska johonkin todella hyvään jemmaan olen laittanut kaikki pikkupipot, kypärämyssyt ja muut vastaavat.

Kummasti sitä saa aikaan kun ei ole apukuskeja säätämässä. Toissapäivänä juuri puhuttiin, että olis pitäny laittaa lapset hoitoon jo aiemmin,  Vaikka tänä aamuna Neiti Tahtotila jäi itkien, mutta eipä se siitä rikki mene. Huutaahan se kaikki päivät kotonakin.