Moraaliltaan hieman löyhä

Tuo termi pätee vallan mainiosti hiirikissakantamme tuoreimpaan vahvitukseen Sylviin. Sylvi muutti meille tammikuussa isännän tuttavan luota, ns. pitovaikeuksien takia. Ja jo tullessaan Sylvi oli tiine, pieniin päin, pullat uunissa. Ja sieltähän tulla tupsahti maaliskuussa kolme erittäin virkeää pentua, joista kaksi jäi kotiin kasvamaan ja yksi muutti kesäkuussa Sieviin kaverini luo pitämään hiiriä kurissa. Sipsillä menee siellä mukavasti, on oma koira, navetta ja mukavat oltavat.

Sylvin talvipennut Pricilla, Sipsi ja Elvis

Kotiin jääneistä pennuista kollipentu Elvis tapaa pian eläinlääkärin pienen kirurgisen operaation merkeissä, luulen että Elvis ei tule arvostamaan tätä tapaamista. Pricilla sen sijaan jätetään tällä kertaa vielä rauhaan, mutta saa nappireseptin.

Pricilla ja Elvis

Harmi ja Sylvi

Vanha kissa, Emäkissa ja saalis

Ja mitä tekee Sylvi kun saa lapset, tai edes sen yhden maailmalle. Hellustaa niin maan, khöh, paljon kulmakunnan kovimman kundin, Harmin kanssa ja tietäähän sen mitä siitä sitten seuraa. Voi Sylvi minkä teit. Ei sun yksin tarvitse kaikkia maailman hiirikissoja tehdä. No tämän jälkeen Sylvin pentukuumetta hieman hillitään, siitä perhesuunnittelusta on ollut blogissa puhetta ennenkin.  Värityksen perusteella (ja takapuolitutkimuksella) pennuista kolme on kolleja, ja yksi narttu. Kollit ovat vielä toistaiseksi vailla omaa kotia. Natupennun jätän kotiin vielä kasvamaan, vanha kissa alkaa olla jo niin vanha, ettei enää taida ens kevättä nähdä. Tosin näin olen ennustanut jo kolmena syksynä, ja vielä se vaan porskuttaa. Ikää taitaa olla yli 13-vuotta, mutta hiiriä pyytää niinkun nuoremmatkin ja pitää kaikkia muita kissoja kurissa.

Kyllä maatilalla kissoja pitää olla, sen parempaa tuholaistorjuntaa on mahdotonta saada. Meillä kissat ei ole siinä sivussa kulkijoita, puolivillejä, vaan jokainen on kesy. Pennut kasvatetaan huolella, saavat kunnon ruokaa ja eläinlääkäri M. tarkistaa pikkuriiviöt aina mielellään. Matokuurit annetaan kissoille kolmesti vuodessa. Kissat ovat tärkeitä työntekijöitä, hieman tärkeämpiä kun "vain" lemmikkikissat. Sukurutsapentuja ei anneta syntyä, syntyvyyttä säännöstellään ja kissoja leikataan. Siksipä meiltä ei pentuja anneta, vaan niistä pitää hakijan antaa ihan paperirahaa. Tämä siksi, ettei kissaa hommattaisi hetken mielijohteesta, se ostohinta on kirpun kakkaa verrattuna niihin muihin kustannuksiin, mitä kissa tuo tullessaan. Ja ostajat valikoidaan, minä suosin sitä, että kissa pääsee maalle, töihin, eikä sisäkissaksi johonkin kaupungin keskustaan. 

Harmi ja Riesa, veljekset

Tip-tip-tipuja!

Taisinkin jo aiemmin mainita, että meneillään on (taas) tipubuumi. Tällä kertaa kyllä ihan ihmisen toimesta. Tai ainakin melkein. Pari hautomakuumeista sai hoidettavakseen kiuruvetisiä, hieman huonolla prosentilla lähtivät kehittymään, mutta kolme tipua sieltä on nyt tulossa. Eilen  kuului kovasti koputtelua munista ja erittäin närkästynyt "piip", kun tarkistin joko näkyy munissa säröjä. Ei näy, 21 vuorokausi menossa. Odotellaan. Alkuajan annan hautojan olla kanalassa pesässä, kokemus osoittaa, että pysyvät paremmin hommissa kun saavat olla muiden kanssa. Sitten vasta muutama päivä ennen kuoritumista siirrän kanan ja munat putkaan, jonka virkaa toimittaa iso kaninhäkki. Siellä saa sitten emo ja poikaset tutustua rauhassa toisiinsa ja tiput pääsee kiinni elämänsyrjään. Häkin siirrän kanalan puolelle jossain vaiheessa, ellen sitten ole nostanut häkkiä jo valmiiksi kanalaan, Siinä on sitten emon helppo päättää, että koska aika on kypsä liittyä muiden seuraan.

Hautoja syö todella vähän urakkansa aikana, joten nälkä on kova kun tiput on valmiit. Olen antanut riisipuuroa, raejuustoa ja ihan tavallista rehua. Riisipuuro se tuntuu olevan varsinaista voimaruokaa, ainakin jos siihen on sotkenut kananmunaa sekaan. Siitä tykkää pienetkin, eli kaikki hyötyvät.

Ensimmäinen tipu oli sitten tupsahtanut maailmaan joskus päivällä, iltanavetalle mennessä kanan alta löytyi täysin kuiva pikkuotus.

 1.9 klo 15.30

Tipu-uunissa näyttää olevan touhua myös, päivä 19 meneillään, munat samoja kiuruvetisiä kun kanan alla. Nämä kiurut on kimppahaudonta kaverin kanssa, näyttää saldo jäävän hieman pieneksi, toivottua pienemmäksi ainakin. 15 munaa ostin ja kahdeksaan on määrä vähentynyt tässä päivien edetessä. Koneessa näytti hyvältä 8/9 lähti kehittymään, mutta kolme oli sitten hyytynyt puolessa matkaa. Pientä viilausta vaatii vielä Covatutto 16 säädöt, mutta haudonta koneella onkin vasta toinen, että annetaan koneelle ja itselle armoa. Kosteutta en meinaa saada pysymään tarpeeksi ylhäällä, mutta ilmeisesti se riittää, kun kaikki kehittyvät silti kuoriutuu. Ensimmäinen reipas jo poraa reikää vapauteen, ja tätä kirjoittaessa koneesta kuuluu selvää piipitystä. Kohta on taas iloisia naisia talossa, kun Pikku Emäntä saa apukeittiöön tipulaatikon, eikä äitikään niin siitä pahastu. Käy se mieskin laatikkoon ohimennen kurkistamassa, kai sekin vähän tykkää. Ei vaan kerrota kenellekään.

Yöllä valvoskelin tovin aikaa, kolmessa munassa oli säröt ja piipitys senkun kovenee. Aamulla pitää laittaa tipunaario valmiiksi ja keittää kananmunaa tulokkaille.

Tipunaariona toimii isohko 90 litran muovinen säilystyslaatikko, reunaan porasin reiän juomapullon nokkaa varten. Semmoinen tavallinen jyrsijöiden juomapullo toimii vallan hyvin. Pohjalla vanha käsipyyhe, se on helppo vaihtaa päivittäin ja pesaista koneessa. Lämpölevy, jonka päälle on laitettu toinen juomapullo, nipallinen. Tästä tipujen on alkuvaiheessa helpompi juoda. Alkupäivinä keitettyä kananmunan keltuaista, kaurahiutaleita ja vehnän alkioita. Viimeksi mainitut oli ainakin kääpiöiden helppo syödä, kaurahiutale tuntui olevan niiden mininokalle liian isoa. Parin päivän perästä sitten Suomen rehun paras poikanen tarjolle. Ja siitä eteenpäin sitten ruokavalion laajennusta pikku hiljaa. Kanalan puolelle muuttaneet tiput saavat sitten samaa ruokaa kun aikuiset, tipupiilossa on tarjolla poikasrehu, mutta enemmän on näyttänyt houkuttavan aikuisille tarjottu eväs.

Pari päivää myöhemmin...

Rouva kanan hoivissa kuoriutui kolme tipua, joista pienin kuoli sitten seuraavana päivänä. Luonnon valintaa ja heikot ei selviä, näille ei voi mitään ja tipukaksikon voimin mennään siellä. Kuvia heistä ei saa, Rouva Kana pitää visusti huolen, että naperot pysyvät siiven alla piilossa. Koneesta saatiin lopulta vain neljä tipua, mutta värikirjo onkin sitten ilahduttavan moninainen. Apukeittiössä kuuluu tasainen piipitys, johan sitä tässä olikin vähän ikävä. Noiden palleroiden kasvua on ihana seurata ja jatkoa seuraa, kun tilasin  15 kpl tyrnäväläistä kantaa haudottavaksi.

Pikkuinen yllätys

Päivämäärällä 29.8

Ystävän kanssa tuli puhetta turkinpippurisuklaasta. Hän ei ollut sitä kaupasta löytänyt, ja pikkuinen piru (vai tässä tapauksessa enkeli?) istahti olkapäälle ja kuiskutteli korvaan. Kaupassa pitää käydä seuraavana päivänä ja miksi en siis osta paria levyä ja pistä Kustia polkemaan ne perille?  Pelkkä suklaa on tylsää, eli mitä muuta matkaan? Tuumaustauko saman kaverin ehdottaman teekupillisen ääressä ja tätä blokkauksen luonnosta naputellessa. Eihän tätä julki voi laittaa ennenkun ylläri on perillä, koska siinä menee yllätys pilalle. Silmä osui tietokoneen vieressä olevaan vauvanpipokasaan. HAA! Pipoja ei ole koskaan liikaa. Tuumasta toimeen siis. Tutkiva katse kangashyllyyn, mikä sopii yllätyksen kohteelle. Hmm... Ulkoilmaihminen, aina positiivinen, jaksaa kannustaa ja tsempata, rrrrrakastaa lehmiä (prkl kun lehmäkangas ei piisaa)... Tähkää vai lehtiä? Jotain muuta?

Tunti myöhemmin...
Minä sitten vähän innostuin. tuli kolme pipoa. Tai oikeastaan neljä, joista yks ihan liian iso. No sen pistin instan kautta kiertoon. Hyvä kiertää jne.

30.8
Suklaat haltuun ja paketti matkaan.

31.8
Postipoika oli kerrankin tehokas  ja polki kirjeen perille yön yli kuljetuksena. Saaja tais tykätä. Ihan parasta! 

Kokeilkaas piruuttaan, tehkää kerran kuussa jotain kivaa jollekin toiselle. Periaatteella hyvä kiertää. Itselle tulee hyvä mieli siinä samalla.

#pienestäpitäenmukanatöissä

Olen tarkoituksella laittanut instaan kuvia muksuista, kun ovat mukana hommissa. Se on oikeasti arkipäivää maatiloilla. Lapsille viritetään turvaistuin traktorin apparin penkille, tuulilasiin tablettiteline ja tabletilta piirretty pyörimään. Siinä viihtyy nappula hyvän tovin. Ainakin meillä, ja monilla muilla tiloilla. Navetalla keksitään erinäisiä virityksiä, että saadaan lapset pidettyä pois lehmien jaloista ja askareilla mukana.

Kaikki tämä vaikuttaa todella idylliseltä, ja onhan se sitä, ainakin joskus. Mutta tässäkin on se toinen puoli. Lapsia on liki mahdoton saada hoitoon niille ajoille kun tarvitsisi eli suurinpiirtein 05-08 ja 16-19, mitkä kokemukseni mukaan ovat ne yleisimmät navetta-ajat. Ja kun hoitopaikat vielä sijaitsevat kuntien keskuksissa, missä maatilat sitten taas eivät ole, niin ajoa kertyy äkkiä 30+ kilometriä. Suuntaansa. Äkkiä sen kesäkelissä hurauttaa, mutta entäs talvella, kun auraa ei tuohon aikaan ole todellakaan vielä tiellä näkynyt ja yöllä on tuiskannut 50 senttiä lunta. Ei muuten naurata. Eikä kaikilla ole isovanhempia siinä ääressä, jonne lykätä lapset tarvittaessa. Ja toisaalta, ne isovanhemmat ovat omat lapsensa jo hoitaneet, ei niitä voi pitää mitään lastenhoitoautomaattina, mihin lapset vaan lykätään kun itselle sattuu sopimaan, sen kummemmin kyselemättä. Tästäkin aiheesta voisin kirjoittaa pitkät pätkät, mutta olkoot nyt. Toistaiseksi.

Isännät paskanajossa eilen

Meillä homma on ratkaistu niin, että navettatyöt tehdään vuoroissa. Isäntä tekee navetalla aamut ja minä illat. Näin myös lapset saa sitä todella tärkeää isiaikaa, mikä monin paikoin tuntuu unohtuvan. Meillä myös huomaa kiirusaikoina, että lapset alkaa oireilla, kun isi onkin jatkuvasti töissä, eikä käy tuvalla muuta kun nukkumassa. Kiukuttelua, pahantekoa, lisää kiukuttelua jne. Homma normalisoituu ihan parissa päivässä, kun mies ehtii touhuta lasten kanssa enemmän. Tämä yksi syy siihen lasten kovin tärkeään apukuskin hommaan, unohtamatta sitä, että yhden lapsen kanssa pääsee kahta helpommalla. Ainakin nyt, kun toisella on uhmaikä ja toisella myöhäinen uhmaikä.

Allekirjoittanut ja Neiti Tahtotila n.10kk

Ihan pelkkää auvoa ei tosiaan lasten töissä pitäminen ole. Traktorissa on monia huisin kivoja vimpaimia, mihin pieni käsi tarttuu hanakasti. Siinä saa varsinainen kuski olla tarkkana, ettei pikkusormet räplää suunnanvaihtajaa kesken kaiken tai tartu rattiin. Navetalla ihan ilmeinen vaaranpaikka on taaperon eksyminen lehmien keskelle. Siinä tulee äkkiä pahaa jälkeä, kun lehmät villiintyvät keskellään seikkailevasta metrimakesta, vaikka normioloissa rauhallisia ovatkin. Saalieläimenä pakovaisto on ensimmäinen ja sen jälkeen tulee uteliaisuus, mikä kokoeron ollessa valtava on vaarallista sekin. Unohtamatta kaikkia koneita, mitä navetalta löytyy. Niihin voi puristua, jäädä käsi tai vaatteet kiinni,  tipahtaa paskakuiluun, sörkkiä kemikaaleja.... lista on loputon. Entäs pihalla? Siellä voi jäädä koneiden alle, tippua paskakaivoon, kiivetä luvattomiin paikkoihin, kuten vaikka pyöröpaalien päälle ja tippua, on niitä kemikaaleja... Liki joka vuosi saa lukea uutisista, kuinka pikkumuksu on kuollut jäätyään kotipihalla traktorin alle, yleensä vielä kuljettajana on ollu oma vanhempi. Miten sellaisesta aikuinen selviää? Saati jos kuskina on ollut isoveli/sisko. Huh huh.

Eikä pelkästään ne vaaranpaikat. Jokainen toimistotyöläinen voi kuvitella miten sujuu tärkeän muistion tai tarjouksen kirjoittaminen, kun taapero tyhjentää pöydän alla roskista, hakkaa printterin nappeja nitojalla, karkaa naapuritoimistoon tai saa järkyttävän itkupotkuraivarin. Tai vääntää megapaskat kesken tärkeän kokouksen, sotkien vaatteensa kokonaan. Häiritsee se, vai mitä? Ei se oma työteho navetalla ole 100% kun lapsi on mukana, toisella silmällä pitää koko ajan seurata missä lapsi menee ja mitä tekee, vaikkei olisi enää ihan pahimmassa iässä oleva edes. Vaunuikäinen on verrattain helppo. Meillä ainakin on lapset nukkuneen navetalla kun pienet possut, vaunut vaan parkkiin semmoiseen paikkaan ettei ole tiellä, mutta silmän alla. Tissivauvan kanssa äidillä on eväät aina mukana ja sopivan lämpöisenä, helppo homma. Tästäkin aiheesta esikoisen ollessa vauva saatiin aikaan melkoinen episodi neuvolantädin kanssa, mikä johtikin sitten neuvolan vaihtoon. Omat lapset on olleet ihan ministä asti mukana navetalla, sitten kun jalat löytyi alle, mutta järkeä ei vielä ole, niin ovat jääneet enemmän isin hoiviin sisälle. Ja näin toimitaan myös kolmosen kanssa.

Jompikumpi lapsista siinä helpossa iässä

Summa summarum. Olemme siitä onnekkaassa asemassa, että lapset voi ottaa töihin mukaan. Lapset ovat siitä onnekkaassa asemassa, että saavat kulkea töissä mukana. Olemme onnekkaita, että meillä on järjestely sitä varten, ettei lasta tarvitse aina pitää mukana, ja sillä, että saamme myös sitä tehokasta työaikaa, silloin kun lapset ovat hoidossa. Vaikka se hoitoon vieminen ja hakeminen tekee 120 km ja 1h 40 min vuorokaudessa, kahdesti viikossa.

Miksi Kukonlaulun aikaan?

Tämä aamu kiteytti sen, mistä blogin nimi tulee. Minä entinen aamu-unisten kruunaamaton kuningatar, nautin nykyään aikaisista aamuista ja siitä rauhasta mikä niissä on. Tänään herätys tuli jo ennen neljää, en vaan saanut enää unta. Siis aamuteen keittoon, ihan hipi hiljaa, ettei muu väki herää.  Navetalla häärii pari päivää lomittaja, niin saa isäntäkin nukkua vähän pidempään. Huomenna on muuten ensimmäinen äitiyslomapäivä, ja sen kunniaksi palasin navettahommiin pari päivää sitten, riitti se sairaslomailu.

Mutta asiaan. Kun neljältä juo kuumaa teetä ja syö aamupalaksi marjapiirakkaa ja pullaa, ja puoli viiden aikaan toista kupillista, kutoo minikokoista villasukka, katselee ruokapornoa (Anthony Bourdain maailmalla) ja kuuntelee Güntherin aamuhuutelua kanalasta, niin sitä vaan on onnellisuuden ytimessä. Ei mulla muuta tällä kertaa.

Tumppuja, myssyjä, lisää tumppuja

Pipot tuli tehtyä, mutta tarvetta kun on, niin jatkoin talvea varten kypärämyssyillä. Ottobren kaavan sijaan kokeilin tällä kertaa Pipoiksi-kaavaa. Maksullinen, mutta pdf-kaavana samantien käytössä ja eihän noi kaavat oikeasti kalliita ole.

Ensimmäinen ongelma: ota Herra Vauhtiveikko kiinni ja mittaa päänympärys. Noin mitta saatiin pienen taistelun jälkeen, ja kaavaa piirtämään. Kankaaksi hillitty harmaa apina ja vuoreksi petrolia trikoota. Kiva tuli, mukava kaava ommella, vaikka ohjeesta poiketen surautin päänympäryksen saumurilla kuten koko pipon muutenkin. Aina plussaa kun saa koko vaatteen yhdellä koneella valmiiksi.

Sitten sovittamaan. Helvetillisen taistelun jälkeen saatiin myssy päähän, tässä vaiheessa totesin että noin-mitta oli liian pieni, eli myssy on kinni (mä oon pohjanmaalta, kinni on liian pieni, tiukka). Tämä myssy menee siis tytölle. Jolle se sopikin loistavasti. Ja kohde tuntui myssystä pitävän. Voi olla että esikoinen on jo omasta mielestään liian iso pitämään kypärämyssyjä, ne vaan olis äidin mielestä mukavia, kun varmasti pysyy päässä ja korvat piilossa. Kokeillaan pykälää isommalla uudestaan.

Koska kaava oli hyvä, niin surauttelin samasta apinasta, tällä kertaa tähkä-vuorilla vauvalle myssyn myös (muistatte ne kadonneet pipot ja pikkumyssyt) ja pitihän sitä tehdä tumput samaa sarjaa myös. Kaksi lasta ei ole jättänyt mieleen miten ne vuorilliset pikkutumput tehdään, joten avuksi KVG ja sieltä löytyi JabadabaRuun blogi ja kuvallinen ohje, 'klik' ja sen mukaan sain ensimmäisellä yrittämällä sievät tumppuset valmiiksi. Kaavan piirsin summanmutikassa parittoman tumpun pohjalta, hyvä tuli vaikka itse sanonkin. Vastasyntyneelle tietenkin hyvinkin väljä, mutta käsi kasvaa. Ja kun ei osaa lopettaa ajoissa, niin niitä vaan tulee ja tulee....

Myssyjä on muuten tuskallisen vaikea kuvata ilman täytettä, eikä talossa ole sopivan kokoista nukkea. Lehmäpehmo sai toimittaa mallin virkaa. 

Kasaripopin sijaan tänään taustahälynä äänikirja: Diana Gabaldonin Dragonfly in the amber. Eli suomeksi Sudenkorento, Muukalainen-sarjan toinen osa. Suosittelen lämpimästi, sekä suomeksi että aluperäiskielellä, eikä tv-sarjakaan huono ole. Puolistoista kirjaa tässä hyvin tiheään tahtiin kuunnelleena huomaan ajattelevani englanniksi.

Hei meillä leivotaan!

En tiedä oletteko jo huomanneet, mutta kun mä rupean johonkin, niin se tehdään sitten Isolla Kädellä. Eli suomennettuna mopo karkaa aina lapasesta. Näin myös leipomisen kanssa.

Isännällä on meneillään paskanajo, ja sitähän sitten riittää. Se on siitä kiitollista hommaa, että lapset, tai siis yksi lapsi kerrallaan, voi olla mukana. Nappulat kun vielä viihtyvät traktorissa. Esikoinen lähti aamusta matkaan ja siinä tytön kanssa kikatellessa sohvalla mietin, että mitäs tänään tehdään että mainittais. Leivotaan. Tyttö saa kaapia kulhot ja minä saan pakkaseen vierasvaraa. Mitä vierasvaraa, eihän meillä koskaan käy ketään. Pidetään siis huoli, ettei miestä punnita jatkossakaan neuvolassa.

Aina ihastelen kaikkia hienoja kakkuja ja muita näperryksiä mitä kuvissa näkee, itsellä ei vaan sellaisiin riitä taito eikä hermot. Eli perustavaraa, muffinsseja, piirakkaa, pullaa jne. Puskista varmasti löytyy marjoja, ei ole anoppi vielä ehtinyt meidän puolen pensaisiin asti mehutalkoissaan. Mustaviinimarjaa on aivan hullun lailla ja kaksi vuotta sitten istuttamani valkoherukka näyttää myös innostuneen marjojen tekoon. Pari litraa marjaa puskasta mukaan ja takaisin keittiöön. Marjapiirakan ohje reseptivihosta ja tuumasta toimeen. Aika kiva piirakka siitä tulikin, mustaa ja valkoista herukkaa. Marjoja jäi vähän yli, joten sotkin samaa tahtia tuplasatsin muffinsseja, upotin loput marjat niihin. Hyviä, joskin hieman likilaskuisia, mutta mössöksi ne mahassa menee kuitenkin.

Vielä piisaa intoa ja virtaa, vaikka viime yö jäikin taas hieman huonoille unille kiitos pikku emännän. Pullaa, homma selvästi vaatii pullaa. Sentään hillitsin itseni enkä täräyttänyt sitä litran taikinaa nousemaan, niinkun yleensä. Tai olisin laittanut, jos ihan rehellisiä ollaan, mutta en jaksanut lähteä hakemaan tankista maitoa, eikä kuivahiivaakaan ollut kun kaksi pussia. Navetalla sitäkin olis ollu lisää.

Kun leivotaan, niin leivotaan kunnolla. Keittiö pitää siivota kuitenkin, sama se onko siellä sitten sotkettu ihan tosissaan vai vaan vähän. Tätä kirjottaessa eräs nuori mies kulkee edestakaisin oman huoneen ja keittiön väliä ripotellen mennessään tyhjiä muffinssivuokia niinkun Hannu ja Kerttu leivänmuruja, luulee vissiin, että eksyy seuraavalla reissulla. Ainakin siis sinne kelpaa. Hyvä niin.