Löysin rantein

Olen tässä flunssaa parannellessa antanut itseni päästä melko paljon helpommalla kotitöiden suhteen. Ja yllättynyt, että ei me muuten hukuta paskaan siltikään. Juu, pyykkikoppa tursuaa yli, mutta parilla (monella) koneellisella siitä selviää. Eikä se ole syönyt ketään, lähinnä vaan häiritsee omaa silmää. Imurit hoitaa hommansa siitäkin huolimatta, että mua ei kiinnosta, se on robotiikan hyvä puoli. Lattiaan ei jää kiinni, vaikka siellä saattaa joku mehutahra olla. Eilen en tehnyt mitään tyhmiä äitihommia, kirjoittelin blogia, kuuntelin Holman Antin podcastia  Auta Antti (suosittelen!!) siinä samalla ja katselin toisella silmällä telkasta jälleen kerran Gilmoren tyttöjä, koska sitä ei tarvitse katsoa, kun jaksot muistaa jo kohta ulkoa. Ehkä siksi pystyin suhtautumaan buddhalaisella tyyneydellä siihen, että esikoinen tiputti parhaan uunivuuan lattialle ja siinä samalla meni juuri tehty lasagne. Ei tahallaan, poika tahtoi ottaa vaan lisää, ja painava vuoka tippui kädestä. Kaikki kunnia minulle, en edes kironnut, lohdutin jäätelöllä itkevän lapsen ja siivoilin sotkut pois. Tänään siis teen uudestaan lasagnea, joka on pojan lempiruoka ja tällä hetkelle ainut joka takuuvarmasti kelpaa.

Tänään aamusta kävin hoitamassa eläinlääkärin kanssa Jnea-lehmää, joka viidennen poikimisensa kunniaksi päätti halvaantua. Siis kärsi kalkinpuutteesta, joka heikentää lihasten toimimista. Tosin Jnean kohdalla tänään oli kyse enää saamattomuudesta, koska pari tuntia hoidon jälkeen mamma pomppas pystyyn ja seisoo nyt reippaasti. Eilenkin jaksoi kävellä karsinasta toiseen kun lonkkapihdeillä ensin autettiin ylös. Työnjohto 6kk sammahti navetalla vaunuihin ja kärryyttelin sitten koko paketin eteiseen nukkumaan. Enkä vieläkään tehnyt mitään tyhmiä äitihommia, vaan kaivoin kalenterikamat esiin ja koristelin viikkoja eteenpäin, pääsin jo kesäkuulle. Hyvä, koska ei taas tiedä koska on seuraava mahdollisuus istua niiden hommien ääressä. Edelleen äärimmäisen seesteinen olo. Hieman harmittaa, että olen hukannut kaikki Harry Potter-tarrat, mutta ne tulee varmasti joskus jostain vastaan.

Postauksen idea? Ei hajuakaan. Luultavasti se, että ei aina ole pakko suorittaa. Olen todennut sen ennenkin ja aina unohdan. Tästä eteenpäin mä ihan oikeasti yritän pitää joka viikko yhden minä-päivän, eli unohdan ne kotityöt ja keskityn johonkin sellaiseen mitä MINÄ haluan tehdä. Koska MINÄ olen tärkeä ja hyväntuulinen äiti on paljon parempi äiti, kun naama norsunvitulla raparoiskeita pyyhkivä stressaantunut äiti. Ja koska kevät tulee, pikkulinnut karjuu jo puissa, niin kohta sitä rapaa taas riittää. Enkä vieläkään suostu ottamaan stressiä pesemättömistä ikkunoista, vaikka aurinko julmasti paljastaa totuuden. Niistä näkee läpi vielä, se riittää tänäkin vuonna.

Ei vieläkään piipin piippiä hautomakoneesta. Joko saa heittäytyä neuroottiseksi ja luulla, että olen jossain mutkassa pilannut kaikki ihanat marans-munat?

Ei kesää tule ilman tipuja

Kanahulluuteni vaan leviää, tai kasvaa. Molempia. Uhmis on ihan kaikkien eläinten lumoissa, eikä viime kesänä apukeittiössä kasvaneet tiput olleet ollenkaan huono ajatus. Tuossa toisen hullun kananaisen (kanavaimon) kanssa on juonittu kesän kanakuvioita ja niitähän piisaa. Parille muullekin ihmiselle pitää tipusia hautoa, joten tilanne on se, että vuoden ensimmäinen tipusatsi on jo muuttanut talliin putkaan, ja siellä jonkun viikon kasvettuaan pääsevät kanalan puolelle. Siis ne kaksi kukkopoikaa mitä siitä itselle kasvamaan jää, kanatiput lähtee toiseen parveen. (Ovat jo lähteneeet, sen verran kauan tämän postauksen julkaisu on kestänyt)

Hullutus eteni siihen malliin, että piti keksiä parempi tipunaario, eli akvaario. Tori.fi:stä niitä löytyy. Mies haki ohikulkiessaan kun olin itse sopunut kaupat valmiiksi. Pienelleä viiveellä tipunaarion alle ilmestyi myös hieno pöytä, eli meillä kasvaa tipuset olohuoneessa. Kyllä, luit oikein, olohuoneessa. Uhmis rakastaa seurata tipujen touhua, Mini-ihminen seuraa myös mielellään, eikä tuo vauhtihirmu esikoinenkaan ole täysin immuuni. Eikä mies, mikä parasta. Oikeasti, tuo tiputelkkari on mitä parasta viihdettä, telkasta ei tule läheskään noin hyvää ohjelmaa.

Seuraava tipusatsi onkin melkein valmis, kuoritumisen pitäisi alkaa 4 päivän päästä. Kukot Günther ja Keke, plus jo harventunut teinikukko-osasto olivat olleet mukavasti asialla ja kuudestatoista munasta kehittymään oli lähtenyt 14, joista yhden kömpelyyksissäni särjin. On siellä yksi Pörrön polkema kääpiökochinmuna myös, kannatuksen vuoksi. (Nämäkin ovat kuoriutuneet, saldolla 11 kuoriutunutta ja kaikki kanatipuja)

11 tipusen satsi

Kunhan nämä saadaan koneesta ulos, niin postipoju kiikuttaa uutta munasatsia Siltajoen siilosta. Voitettiin kanavaimon kanssa 6kpl rasia värimulkuttimia (arau, marau ja marans) ja päätettiin pistää ne puokkiin. Mitä sitä puolityhjää konetta käyttää, joten samassa paketissa tulee sitten koneen täytteeksi 10 maransia. Kauniita suklaamunanmunijoita on haaveissa molemmilla. (Tämähän meni niin, että voittomunia tuli 10 ja maranseja 10, eli mun piti hakea kaverilta hautomakone lainaan, koska mun 16 munan Covatuttoon niitä ei saanut mahtumaan)

Sussexista haaveillaan myös, mutta se on nyt vielä haaveasteella.

Joku vanhemmista kanoista munii jo kovin heikkokuorisia munia, pinnaltaan karheita ja niin hauraita, että ei taskussa meinaa tupaan asti kestää. Ne saakin Sakke matkalla herkkupalakseen. Pitäisi vaan saada kiinni se haperomunien munija, joutava kana syömässä. Sellaisille on helppo hoitokeino, Sakke hoitaa. Orpington tuskin munii enää, ainakaan en ole nähnyt sitä pesässä hyvään aikaan. Pitäisi alkaa eristellä kanasia putkaan munintatouhun selvittämiseksi ja harventaa munimattomasta päästä pois. Luonnon kiertokulku, vaikka kivoja ovatkin, niin en minä lemmikkikanoja ala pitää. Paitsi Hetan, koska se on Heta. Mutta siitä enemmän, kunhan sille taas iskee Valtaisa Tipukuume.

Orpington muuten potkaisi tyhjää tuon ylemmän tekstin kirjoittamisen jälkeen. Ja siihen loppui haperokuoristen munien tulo, eli orppi lähti saappaat jalassa, sillä vielä samana päivänä kun sen löysin koivet ojossa orren alta, pesässä oli semmoinen karhea muna, joka jäi viimeiseksi. Orpilla tais olla ikää jo neljä vuotta, tai viis. Se oli joko kaks tai kolme mulle tullessaan, kaks vuotta sitten juhannuksen alla.

Friseerattu kääpiö Pommi haluaa tipuja, hän on valinnut hautomapaikakseen kannellisen kissojen hiekkalaatikon. Hän myöskin osaa käyttäytyä, ei yhtään noki sormille kun masun alusen tyhjää, mäkättää vaan närkästyneesti. Suunnitelmani on ujuttaa hälle alle parin päivän sisällä kuoriutuvia arau- ja marau-tipuja. Koska kokemukseni mukaan hautomataistelut minä vastaan kana päätyy aina, siis ihan aina, kanan voittoon.

Mutta siis, tänään laittelin taas tipunaariota valmiiksi, koneissa on munat vuorokausilla 19 ja 18. Maransin munat oli hankala läpivalaista, en löytänyt tarpeeksi tehokasta lamppua, että olisin nähnyt kaikista tummimpien munien läpi, joten ei ole hajuakaan montako tipua niitä on tulossa. Niitä on kaikkineen 13. Marauta ja arauta on molempia koneessa kolme. Ensimmäistä piippausta taas odotellaan hartaasti, siis koneesta kuuluuvaa, omassa päässä viheltää koko ajan.

Tip-tip-tipuja!

Taisinkin jo aiemmin mainita, että meneillään on (taas) tipubuumi. Tällä kertaa kyllä ihan ihmisen toimesta. Tai ainakin melkein. Pari hautomakuumeista sai hoidettavakseen kiuruvetisiä, hieman huonolla prosentilla lähtivät kehittymään, mutta kolme tipua sieltä on nyt tulossa. Eilen  kuului kovasti koputtelua munista ja erittäin närkästynyt "piip", kun tarkistin joko näkyy munissa säröjä. Ei näy, 21 vuorokausi menossa. Odotellaan. Alkuajan annan hautojan olla kanalassa pesässä, kokemus osoittaa, että pysyvät paremmin hommissa kun saavat olla muiden kanssa. Sitten vasta muutama päivä ennen kuoritumista siirrän kanan ja munat putkaan, jonka virkaa toimittaa iso kaninhäkki. Siellä saa sitten emo ja poikaset tutustua rauhassa toisiinsa ja tiput pääsee kiinni elämänsyrjään. Häkin siirrän kanalan puolelle jossain vaiheessa, ellen sitten ole nostanut häkkiä jo valmiiksi kanalaan, Siinä on sitten emon helppo päättää, että koska aika on kypsä liittyä muiden seuraan.

Hautoja syö todella vähän urakkansa aikana, joten nälkä on kova kun tiput on valmiit. Olen antanut riisipuuroa, raejuustoa ja ihan tavallista rehua. Riisipuuro se tuntuu olevan varsinaista voimaruokaa, ainakin jos siihen on sotkenut kananmunaa sekaan. Siitä tykkää pienetkin, eli kaikki hyötyvät.

Ensimmäinen tipu oli sitten tupsahtanut maailmaan joskus päivällä, iltanavetalle mennessä kanan alta löytyi täysin kuiva pikkuotus.

 1.9 klo 15.30

Tipu-uunissa näyttää olevan touhua myös, päivä 19 meneillään, munat samoja kiuruvetisiä kun kanan alla. Nämä kiurut on kimppahaudonta kaverin kanssa, näyttää saldo jäävän hieman pieneksi, toivottua pienemmäksi ainakin. 15 munaa ostin ja kahdeksaan on määrä vähentynyt tässä päivien edetessä. Koneessa näytti hyvältä 8/9 lähti kehittymään, mutta kolme oli sitten hyytynyt puolessa matkaa. Pientä viilausta vaatii vielä Covatutto 16 säädöt, mutta haudonta koneella onkin vasta toinen, että annetaan koneelle ja itselle armoa. Kosteutta en meinaa saada pysymään tarpeeksi ylhäällä, mutta ilmeisesti se riittää, kun kaikki kehittyvät silti kuoriutuu. Ensimmäinen reipas jo poraa reikää vapauteen, ja tätä kirjoittaessa koneesta kuuluu selvää piipitystä. Kohta on taas iloisia naisia talossa, kun Pikku Emäntä saa apukeittiöön tipulaatikon, eikä äitikään niin siitä pahastu. Käy se mieskin laatikkoon ohimennen kurkistamassa, kai sekin vähän tykkää. Ei vaan kerrota kenellekään.

Yöllä valvoskelin tovin aikaa, kolmessa munassa oli säröt ja piipitys senkun kovenee. Aamulla pitää laittaa tipunaario valmiiksi ja keittää kananmunaa tulokkaille.

Tipunaariona toimii isohko 90 litran muovinen säilystyslaatikko, reunaan porasin reiän juomapullon nokkaa varten. Semmoinen tavallinen jyrsijöiden juomapullo toimii vallan hyvin. Pohjalla vanha käsipyyhe, se on helppo vaihtaa päivittäin ja pesaista koneessa. Lämpölevy, jonka päälle on laitettu toinen juomapullo, nipallinen. Tästä tipujen on alkuvaiheessa helpompi juoda. Alkupäivinä keitettyä kananmunan keltuaista, kaurahiutaleita ja vehnän alkioita. Viimeksi mainitut oli ainakin kääpiöiden helppo syödä, kaurahiutale tuntui olevan niiden mininokalle liian isoa. Parin päivän perästä sitten Suomen rehun paras poikanen tarjolle. Ja siitä eteenpäin sitten ruokavalion laajennusta pikku hiljaa. Kanalan puolelle muuttaneet tiput saavat sitten samaa ruokaa kun aikuiset, tipupiilossa on tarjolla poikasrehu, mutta enemmän on näyttänyt houkuttavan aikuisille tarjottu eväs.

Pari päivää myöhemmin...

Rouva kanan hoivissa kuoriutui kolme tipua, joista pienin kuoli sitten seuraavana päivänä. Luonnon valintaa ja heikot ei selviä, näille ei voi mitään ja tipukaksikon voimin mennään siellä. Kuvia heistä ei saa, Rouva Kana pitää visusti huolen, että naperot pysyvät siiven alla piilossa. Koneesta saatiin lopulta vain neljä tipua, mutta värikirjo onkin sitten ilahduttavan moninainen. Apukeittiössä kuuluu tasainen piipitys, johan sitä tässä olikin vähän ikävä. Noiden palleroiden kasvua on ihana seurata ja jatkoa seuraa, kun tilasin  15 kpl tyrnäväläistä kantaa haudottavaksi.

Erimielisyyttä perhesuunnittelusta

Eli montako lasta on liikaa? 
Tai tässä tapauksessa tipua. Armaat kanaseni kärsivät helteiden mukanaan tuomasta kroonisesta tipukuumeesta. Jokainen vuorollaan levyttää pesässä sylkien silmilleni karmaisevia kirouksia, kun heivaan jälkikasvusta haaveilevan kaljumahaisen pyrstökkään tukalaan ulkoilmaan. Vain huomatakseni, että se vauvakuumeinen sulkapallo on palannut pesään ennenkun ehdin itse edes pois kanalan nurkalta. Yritin tänään selittää neljälle rouvalle, että meidän isäntä ei missään nimessä anna laajentaa kanalaa rehuvarastoon, eli perhesuunnittelua on pakko harrastaa, vaikka minäkin olen tipunarkkari. Helppo vierittää syy miehelle. Tuo vaalein tämän hetken levyttäjistä sai sitten nimen Raivotar. Ikinä ennen ole kanan sellaisella berserekkiraivolla nähnyt käyvän kiinni käteen, tai tässä tapauksessa hihaan ja tapporavistavan (koiraihmiset tietää termin) hihasta

Raivotar

viimeisetkin hengenrippeet kartanolle. Tämän kanan kanssa en kyllä käy mitään moniviikkoista neuvottelua hautomisesta, se joko lopettaa tai hautoo. Luultavasti sitä jälkimmäistä. Eristysselli #2 pitää virittää kasaan, tuon syöjättären alta en nimittäin ala päivittäin ylimääräisiä munia noukkimaan. Siirtokin pitää luultavasti suorittaa hitsaushanskat ja haarniska päällä. Mistä saa ostaa haarniskoita? 

kääpiökochinit

Kanat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa selityksiäni siitä, että 9 neliön kanalaan ei voi talveksi hautoa miljoonaa pikkukanaa. Selitin ummet ja lammet siitä, kuinka meillä on vielä kolme pääsiäistipua jäljellä. Tässä vaiheessa musta rouva huomautti kolmikon olevan kokonaisuudessaan kukkoja, eivätkä ne täten jää pysyvään muonavahvuuteen. Jatkoin listaani 8 kiuruvetisellä, joista kyllä kolme on kukkoja, yhdelle olen luvannut jatkopaikan. Hetan hoivissa on kolme pientä, joista yksi kasvattaa miehisiä elementtejä. Orpopirut eristyssellissä, rouvat nyt aivan unohtavat ne, vaikka Kovan Onnen Tiput on siirretty jo kanalaan pienten pallopyllyjen, eli kuuden koneessa haudotun kääpiökochinin tieltä. Lukion lyhyellä matematiikalla tämä tekee 20 tipua. Miinus ne varmat kukkopojat, KOT ja pallopyllyt on vielä täysiä mysteereitä. Siis 13 tipua, joista varmasti vielä joku paljastuu kukoksi. Tässä vaiheessa aloin itsekin olla sitä mieltä,  että joku vois vielä hautoa jokusen tipun,  koska vanhimmasta päästä on poistettava muutama kanarouva munimattomana. Pikkuisen kanalani on kuitenkin tarkoitus pitää munissa kaksi perhekuntaa. Ihan liian viisaita nuo kääkättävät terapiaeläimeni.

Hienot ayam cemani-kukot

Kovan onnen tiput, eli ero hyvän ja huonon emon välillä

Maatiaiskanoissa ei oikeastaan ole muuta vikaa, muuta kun hillitön tipukuume. Keväällä kun olisin kaipaillut hautovaa emoa, kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Kevät koitti ja ulkoilukausi alkoi, eikä vieläkään merkkejä hautomainnosta. Ihmettelin suuresti. Kanakanta kuitenkin kaipasi uudistuseläimiä, joten nettiä (Munanettiä) selaamaan ja yhteys yhteen kiuruvetisen kannan säilyttäjään.

Hain 8 tipua Iisalmesta, ja kun kotiin pääsin tipulastini kanssa, niin neljä emoa makaa levynä pesässä tiukka ilme naamalla. Jahas, että sellaista peliä. Hetan, yhden parveni kantakanan tiedän hyväksi hautojaksi, joten sinne muutama muna alle. Lopuille sanoin, ei kiitos, nyt on myöhäistä ja aloitin ulkoistamalla vastalauseita räpättävät kanaseni ulkotarhaan. Kaksi luovuttikin vallan helposti, mutta sitkeimmän kanssa käytiin taistelua melkein kolme viikkoa, kunnes totesin kanalla olevan kovempi tahto kun minulla ja luovutin. Kolme munaa alle, pieni määrä vain, koska kyseinen emontekele on vasta alle vuoden vanha ja teiniäidit ei ole meillä suosiossa. Ja hyvä niin, olen pitänyt kanan hautomia tipuja helppoina tapauksina, mutta tästä päätöksestä alkoi kolmeviikkoinen harmaiden hiusten kasvattelukausi minulle. Emo löytyi valehtelematta joka päivä eri pesästä kun munat. Siirto eristysselliksi kutsuttuun kaninhäkkiin sai emon täysin pois tasapainosta ja palautin Huithapeliksi ristimäni kanan takaisin munapesään kököttämään. Ja nostelin sitä päivittäin takaisin munien päälle istumaan huokaillen syvään.

Samaan aikaan Heta hautoi kolme terhakkaa tipua ja parin päivän sellierityksen jälkeen päätti itse siivouksen aikana, että he liittyvät nyt parven jatkoksi. Tämähän sopi minulle.

Emo-omainaisuudet on iso osa mahdollisimman luonnonmukaista kanaelämää, ja Hetalla mammahormoneja kyllä riittää. Ihan huomaamatta Heta otti siipiensä suojaan parven mukana jo hengailevat kiuruvetiset, jotka tunnetaan myös nimellä pingviinit värityksensä takia. Tasapuolisesti hoidetaan koko tipuparvea, joilla ikäeroa on semmoinen kuukauden päivät. 

Pingviinit alkaa olla jo isoja, ja ilokseni olen todennut, että vain kolme kasvattaa ulkoisia kukon tuntomerkkejä. Valitettavasti yksi niistä on suosikkini, mutta koska tätä ei tehdä rahan takia, niin HeiHeiksi ristimäni pikkukukko (kuvassa vasemmalla) saa jäädä parveen niin kauan kun elo pääkukkoni Güntherin kanssa sujuu sopuisasti. 

Mutta takaisin Huithapeliin. Haudontapäivä 23 aloin olla jo tuskastunut, emo taas väärässä pesässä ja olin varma ettei näistä munista tule mitään, sen verran monesti ovat kylmettyneet. Otin munat ja olin jo viemässä niitä koiralle herkkupalaksi, kun kuulin selvää piipitystä toisesta. Äkkiä munat takaisin emon alle. Iltaan mennessä ei vielä tipuista tietoakaan. Seuraavana aamuna melkein ennen kukonlaulua katsomaan tiputilannetta. Ei tipuja, eikä emoa mailla halmeilla. Molemmissa munissa on pieni reikä, eli sieltä ollaan tulossa. Munat sisälle ja hautomakoneeseen, joka oli jo valmiiksi tulilla hautomassa erää kääpiökochineita. Lasten lelulaatikosta kyhäsin mailman nopeiten tehdyn tipunaarion, isännän ihmetellessä silmät ristissä rouvan aamuöistä riehuntaa. Tunnin päästä ensimmäinen tipu oli ulkona ja pari tuntia perästä tuli sitten toinenkin. 

Pari päivää seurailin keittiötipujen kehittymistä tipunaariossa, ja varovasti kokeilin kolmantena päivänä viedä tipit Huithapelille, joka oli suljettu eristysselliin, koska se hautominen vain jatkui ja jatkui. Ei huolinut tipuja, nokki vain. Heta, vaihtoehto B. Pingviinit oli vähän turhan raisuja näin pienille, joita Heta ei kuitenkaan täydellä emonraivolla suojellut. Siis Kovan Onnen Tiput takaisin apukeittiöön ja tipunaarioon. Jopa isäntä totesi, että kasvakoot siinä, kunnes ovat tarpeeksi isoja muuttamaan häkkiin kanalaan. Tyttäremme, innokas pieni kanafarmari  ei ole ollenkaan pahoillaan, että sisällä piipittää pari untuvikkoa, vaan niitä pitää käydä katsomassa monta kertaa päivässä. Niin sieltä sitten tuli tytöltä jo uusi sana "kana", mutta voiko eläinrakkaalta jälkikasvulta muuta odottaa? Ja kääpiökochineilla on tänään haudontapäivä 15, eli lauantaina olis päivät täynnä ja eilisen läpivalaisun mukaan odotamme 7 pientä piipittäjää lisää. Nämä Kovan Onnen Tiput saavat toimia isoveljinä käpsyille, siirretään sitten kerralla koko porukka kanalan puolelle kun sen aika tulee. 

Huithapeli sitten heitti jo sen hautomisenkin, ilmeisesti teiniäidin järkytys oli syvä, että tälläisiäkö niistä tulee ja minun ne muka pitäisi hoitaa. Ehdin kuitenkin rengastaa kyseisen kanan kahdella punaisella jalkamerkillä, jotka tilasin edellisellä viikolla kanojen erottelun takia. Kaksi punaista tarkoittaa tässä tapauksessa, että kesän -18 haudonta oli Huithapelin ensimmäinen ja viimeinen. Jos alkaa munantuotanto taas kiinnostaa, niin pysyy se henki paremmin ruumiissa. Karhukoiramme Sakke ottaa mielellään kanoja päivällisvieraaksi.