#pienestäpitäenmukanatöissä

Olen tarkoituksella laittanut instaan kuvia muksuista, kun ovat mukana hommissa. Se on oikeasti arkipäivää maatiloilla. Lapsille viritetään turvaistuin traktorin apparin penkille, tuulilasiin tablettiteline ja tabletilta piirretty pyörimään. Siinä viihtyy nappula hyvän tovin. Ainakin meillä, ja monilla muilla tiloilla. Navetalla keksitään erinäisiä virityksiä, että saadaan lapset pidettyä pois lehmien jaloista ja askareilla mukana.

Kaikki tämä vaikuttaa todella idylliseltä, ja onhan se sitä, ainakin joskus. Mutta tässäkin on se toinen puoli. Lapsia on liki mahdoton saada hoitoon niille ajoille kun tarvitsisi eli suurinpiirtein 05-08 ja 16-19, mitkä kokemukseni mukaan ovat ne yleisimmät navetta-ajat. Ja kun hoitopaikat vielä sijaitsevat kuntien keskuksissa, missä maatilat sitten taas eivät ole, niin ajoa kertyy äkkiä 30+ kilometriä. Suuntaansa. Äkkiä sen kesäkelissä hurauttaa, mutta entäs talvella, kun auraa ei tuohon aikaan ole todellakaan vielä tiellä näkynyt ja yöllä on tuiskannut 50 senttiä lunta. Ei muuten naurata. Eikä kaikilla ole isovanhempia siinä ääressä, jonne lykätä lapset tarvittaessa. Ja toisaalta, ne isovanhemmat ovat omat lapsensa jo hoitaneet, ei niitä voi pitää mitään lastenhoitoautomaattina, mihin lapset vaan lykätään kun itselle sattuu sopimaan, sen kummemmin kyselemättä. Tästäkin aiheesta voisin kirjoittaa pitkät pätkät, mutta olkoot nyt. Toistaiseksi.

Isännät paskanajossa eilen

Meillä homma on ratkaistu niin, että navettatyöt tehdään vuoroissa. Isäntä tekee navetalla aamut ja minä illat. Näin myös lapset saa sitä todella tärkeää isiaikaa, mikä monin paikoin tuntuu unohtuvan. Meillä myös huomaa kiirusaikoina, että lapset alkaa oireilla, kun isi onkin jatkuvasti töissä, eikä käy tuvalla muuta kun nukkumassa. Kiukuttelua, pahantekoa, lisää kiukuttelua jne. Homma normalisoituu ihan parissa päivässä, kun mies ehtii touhuta lasten kanssa enemmän. Tämä yksi syy siihen lasten kovin tärkeään apukuskin hommaan, unohtamatta sitä, että yhden lapsen kanssa pääsee kahta helpommalla. Ainakin nyt, kun toisella on uhmaikä ja toisella myöhäinen uhmaikä.

Allekirjoittanut ja Neiti Tahtotila n.10kk

Ihan pelkkää auvoa ei tosiaan lasten töissä pitäminen ole. Traktorissa on monia huisin kivoja vimpaimia, mihin pieni käsi tarttuu hanakasti. Siinä saa varsinainen kuski olla tarkkana, ettei pikkusormet räplää suunnanvaihtajaa kesken kaiken tai tartu rattiin. Navetalla ihan ilmeinen vaaranpaikka on taaperon eksyminen lehmien keskelle. Siinä tulee äkkiä pahaa jälkeä, kun lehmät villiintyvät keskellään seikkailevasta metrimakesta, vaikka normioloissa rauhallisia ovatkin. Saalieläimenä pakovaisto on ensimmäinen ja sen jälkeen tulee uteliaisuus, mikä kokoeron ollessa valtava on vaarallista sekin. Unohtamatta kaikkia koneita, mitä navetalta löytyy. Niihin voi puristua, jäädä käsi tai vaatteet kiinni,  tipahtaa paskakuiluun, sörkkiä kemikaaleja.... lista on loputon. Entäs pihalla? Siellä voi jäädä koneiden alle, tippua paskakaivoon, kiivetä luvattomiin paikkoihin, kuten vaikka pyöröpaalien päälle ja tippua, on niitä kemikaaleja... Liki joka vuosi saa lukea uutisista, kuinka pikkumuksu on kuollut jäätyään kotipihalla traktorin alle, yleensä vielä kuljettajana on ollu oma vanhempi. Miten sellaisesta aikuinen selviää? Saati jos kuskina on ollut isoveli/sisko. Huh huh.

Eikä pelkästään ne vaaranpaikat. Jokainen toimistotyöläinen voi kuvitella miten sujuu tärkeän muistion tai tarjouksen kirjoittaminen, kun taapero tyhjentää pöydän alla roskista, hakkaa printterin nappeja nitojalla, karkaa naapuritoimistoon tai saa järkyttävän itkupotkuraivarin. Tai vääntää megapaskat kesken tärkeän kokouksen, sotkien vaatteensa kokonaan. Häiritsee se, vai mitä? Ei se oma työteho navetalla ole 100% kun lapsi on mukana, toisella silmällä pitää koko ajan seurata missä lapsi menee ja mitä tekee, vaikkei olisi enää ihan pahimmassa iässä oleva edes. Vaunuikäinen on verrattain helppo. Meillä ainakin on lapset nukkuneen navetalla kun pienet possut, vaunut vaan parkkiin semmoiseen paikkaan ettei ole tiellä, mutta silmän alla. Tissivauvan kanssa äidillä on eväät aina mukana ja sopivan lämpöisenä, helppo homma. Tästäkin aiheesta esikoisen ollessa vauva saatiin aikaan melkoinen episodi neuvolantädin kanssa, mikä johtikin sitten neuvolan vaihtoon. Omat lapset on olleet ihan ministä asti mukana navetalla, sitten kun jalat löytyi alle, mutta järkeä ei vielä ole, niin ovat jääneet enemmän isin hoiviin sisälle. Ja näin toimitaan myös kolmosen kanssa.

Jompikumpi lapsista siinä helpossa iässä

Summa summarum. Olemme siitä onnekkaassa asemassa, että lapset voi ottaa töihin mukaan. Lapset ovat siitä onnekkaassa asemassa, että saavat kulkea töissä mukana. Olemme onnekkaita, että meillä on järjestely sitä varten, ettei lasta tarvitse aina pitää mukana, ja sillä, että saamme myös sitä tehokasta työaikaa, silloin kun lapset ovat hoidossa. Vaikka se hoitoon vieminen ja hakeminen tekee 120 km ja 1h 40 min vuorokaudessa, kahdesti viikossa.

Hei meillä leivotaan!

En tiedä oletteko jo huomanneet, mutta kun mä rupean johonkin, niin se tehdään sitten Isolla Kädellä. Eli suomennettuna mopo karkaa aina lapasesta. Näin myös leipomisen kanssa.

Isännällä on meneillään paskanajo, ja sitähän sitten riittää. Se on siitä kiitollista hommaa, että lapset, tai siis yksi lapsi kerrallaan, voi olla mukana. Nappulat kun vielä viihtyvät traktorissa. Esikoinen lähti aamusta matkaan ja siinä tytön kanssa kikatellessa sohvalla mietin, että mitäs tänään tehdään että mainittais. Leivotaan. Tyttö saa kaapia kulhot ja minä saan pakkaseen vierasvaraa. Mitä vierasvaraa, eihän meillä koskaan käy ketään. Pidetään siis huoli, ettei miestä punnita jatkossakaan neuvolassa.

Aina ihastelen kaikkia hienoja kakkuja ja muita näperryksiä mitä kuvissa näkee, itsellä ei vaan sellaisiin riitä taito eikä hermot. Eli perustavaraa, muffinsseja, piirakkaa, pullaa jne. Puskista varmasti löytyy marjoja, ei ole anoppi vielä ehtinyt meidän puolen pensaisiin asti mehutalkoissaan. Mustaviinimarjaa on aivan hullun lailla ja kaksi vuotta sitten istuttamani valkoherukka näyttää myös innostuneen marjojen tekoon. Pari litraa marjaa puskasta mukaan ja takaisin keittiöön. Marjapiirakan ohje reseptivihosta ja tuumasta toimeen. Aika kiva piirakka siitä tulikin, mustaa ja valkoista herukkaa. Marjoja jäi vähän yli, joten sotkin samaa tahtia tuplasatsin muffinsseja, upotin loput marjat niihin. Hyviä, joskin hieman likilaskuisia, mutta mössöksi ne mahassa menee kuitenkin.

Vielä piisaa intoa ja virtaa, vaikka viime yö jäikin taas hieman huonoille unille kiitos pikku emännän. Pullaa, homma selvästi vaatii pullaa. Sentään hillitsin itseni enkä täräyttänyt sitä litran taikinaa nousemaan, niinkun yleensä. Tai olisin laittanut, jos ihan rehellisiä ollaan, mutta en jaksanut lähteä hakemaan tankista maitoa, eikä kuivahiivaakaan ollut kun kaksi pussia. Navetalla sitäkin olis ollu lisää.

Kun leivotaan, niin leivotaan kunnolla. Keittiö pitää siivota kuitenkin, sama se onko siellä sitten sotkettu ihan tosissaan vai vaan vähän. Tätä kirjottaessa eräs nuori mies kulkee edestakaisin oman huoneen ja keittiön väliä ripotellen mennessään tyhjiä muffinssivuokia niinkun Hannu ja Kerttu leivänmuruja, luulee vissiin, että eksyy seuraavalla reissulla. Ainakin siis sinne kelpaa. Hyvä niin.