Pakkolomalla

Tai pakkolomalta tämä sairasloma tuntuu. Tiedänhän minä, että se on vain omaksi ja vauvan parhaaksi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jumalattoman tylsää tämä on. Kuten jo aiemmin mainitsin, että sairasloma on vain lappu neuvolakansiossa, mitään varsinaista hyötyä siitä ei ole. Tarkoittaa käytännössä sitä, että isännälle jää munkin osuus navettatöistä ja musta tulee vaan päivä päivältä pahantuulisempi, kun päivän ainut hengähdyshetki on mennyttä. Sillä sitä se mulle on: hetki omaa aikaa, rauhoittua ja olla omissa oloissa. Eikä näitä töitä tuvan puolella silti kukaan tee, samalla lailla pyykit hyökkää kimppuun ja tiskit lisääntyy keskenään kun kukaan ei katso. 

Isäntää kyllä käy sääliksi, sen lisäksi, että kaikki tilan työt jää hänelle, pitää vielä kestää sitä helvetin pahantuulista akkaa, mikä tuvassa on vastassa. Sitä joka tuittuilee kun ei pääse hommiin, tai ei saa saunanlauteita itse ylös, että pääsis pesemään saunan lattian kunnolla tied kuinka pitkästä aikaa. Eli siis sitä, joka tuvassa riehuu kun heikkopäinen, jos kerta navetalle ei pääse. Oisko sittenkin helpompaa päästää mun sinne navettaan ja koittaa keventää työtaakkaa tuvan puolella? Pitänee ehdottaa.

No, lapset vein hoitoon ensimmäistä kertaa tänään. Piti kotimatkalla miettiä, että mikä on ensimmäinen asia mihin tartun kun pääsen kotiin. Pikaisen navetallakäynnin ja parin antibiottilehmän lypsyn jälkeen tiesin tasan tarkkaan, että ensimmäisenä otan päiväunet. Ja niinhän mä nukuin, 1,5 ilmeisesti täysin liikkumatta, siihen malliin kättä pisteli kun heräsin. WOW! mikä energilataus, jestas mähän olen täysin voittamaton nyt. Sitä ei normaaliarjessa edes tajua kuinka syvällä univelan suossa sitä tarpookaan. Vieläkään kun ei olla löydetty sitä konstia millä Neiti Tahtotila 1v10kk nukkuisi kokonaiset yöt. Tässä on se pari kuukautta aikaa saada pikkuemäntä pois meidän makuuhuoneesta ja pinnasängystä, sitä kun taas kuvittelee että kyllä minä tällä kertaa opetan lapsen nukkumaan pinnasängyssä, enkä vieressä telakoituneena tissiin kiinni (tässä kohtaa nauran itselleni, koska tiedän tasan tarkkaan, että arvostan yöunia niin paljon, että viereen se vauva jää, minä kun en kunnon emakon tavoin edes herää imettämiseen). No viimeiseksi lapseksi se jää kuitenkin, että sama kai se on kolmatta kertaa käydä taistelu omaan sänkyyn siirtymisestä sitten myöhemmin, sehän alkaa mennä jo rutiinilla. Tai siis ei mene, koska Neiti johtaa taistelua jotain 143 - 0.

Tekemättömien töiden lista ei muuten kutistu, vaikka on kaikki päivät kotona. Se kasvaa, vaikka kuinka toisesta päästä tekee. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä. Lasten vaatteita merkatessani huomasin, että college-paitoja on kamalan vähän, mikä  tarkoittaa, että eksyin Paapiin  sivuille tilaamaan kaavakirjaa. Sen verran sitä selanneena, tiedän, että kaavat on mukavan yksinkertaisia ja monikäyttöisiä. 'Klik' ostoskoriin ja ihan vaan vähän vilkaisen kankaita. Ja tästä pitää oikeasti antaa mulle joku urhoollisuusmitali, rakentaa patsas ja perustaa urhoollisuuspäivä: en tilannut kankaita! En edes uskalla arvioida paljonko kangashyllyn kapasiteetti on tällä hetkellä, puhutaan varmasti jo likemmäs sadasta metristä. Kummalla puolella sitä sataa ollaa, se on taas asia ihan erikseen. Seuraavan hoitopäivän missio onkin ommella loppuun kaikki, tai edes osa, keskeneräisistä vaateista ja odotella sormet syyhyten sitä kaavakirjaa. Niiden omien vaatteiden ompelu siirtyy taas pykälän verran kauemmas, mutta ei se mitään. Eihän sitä tiedä edes mihin mittasuhteisiin ryntäät tästä vielä kasvavat, ommellaan ne imetyspaidat vasta sitten, kun tietää mistä liikkeestä tällä kertaa pitää hakea imetysliivit, riittääkö isojen tyttöjen osasto, vai haetaanko suoraan meijeriltä utareliivit. 

Tuoksuetikka

Tätä olin ajatellut säästellä johonkin sadepäivään, mutta kun nyt pullo tyhjeni, niin sama se kirjoittaa tässä välissä. Kun tuli se yksi kuva otettua.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuoksuetikka on vettä, etikkaa ja eteeristä öljyä. Simppeliä. Keitä vesi, anna sen jäähtyä. Kaiva kaapista miehen ystävien tuoma ja ukkoporukan yhdessä tyhjentämä kossupullo, tai sosialisoi anopin mehupullovarastosta yksi. Tai jos hifistelet, niin osta ihan uusi pullo tätä varten. Kaada pulloon 4dl vettä, 1dl etikkaa ja lisää eteerinen öljy, noin 30 tippaa. Tai minä laitan sen verran, pidän että se ihan oikeasti tuoksuukin joltain. Korkki kiinni ja hölskytä. Varoita miestä, että pullossa ei ole kossua, vaan ihan jotain muuta ja siksi se on siivouskaapissa.

Tuoksuetikka sopii pyykinpesuun huuhteluaineen tilalle, tästä huuhteluaineesta muuten ei pahastu kestovaipat eikä tekniset vaatteet. Koneelliseen semmoinen sopiva loraus, oman koneen koon ja mieltymysten mukaan, löydät oman määräsi kyllä. Ravista ennen lisäystä, koska öljy kelluu pinnalla. Viisaammat varoittavat käyttämästä sitrusöljyjä, koska ne voivat hapertaa pesukoneen tiivisteitä. En tiedä, en ole kokeillut.

Suihkepulloon puolisen desiä ja loput vettä ja sinulla on kaikkeen sopiva siivousaine, varaudu miehen pettymykseen kun keittiö tuoksuukin pullalta, koska suihkeesi sisältää kardemummaöljyä, eikä sitä pullaa sitten olekaan. Lepytä mies leipomalla. Siistissä keittiössä on kiva leipoa.

Itse arvostan tässä sitä myrkyttömyyttä, teolliset aineet eivät ole hyvä juttu pienten siivousapurien käsissä. Ja lähes rajatonta tuoksuvalikoimaa, minua ainakin tympäisee iänikuinen sitrus, ruusu ja laventeli.

Erimielisyyttä perhesuunnittelusta

Eli montako lasta on liikaa? 
Tai tässä tapauksessa tipua. Armaat kanaseni kärsivät helteiden mukanaan tuomasta kroonisesta tipukuumeesta. Jokainen vuorollaan levyttää pesässä sylkien silmilleni karmaisevia kirouksia, kun heivaan jälkikasvusta haaveilevan kaljumahaisen pyrstökkään tukalaan ulkoilmaan. Vain huomatakseni, että se vauvakuumeinen sulkapallo on palannut pesään ennenkun ehdin itse edes pois kanalan nurkalta. Yritin tänään selittää neljälle rouvalle, että meidän isäntä ei missään nimessä anna laajentaa kanalaa rehuvarastoon, eli perhesuunnittelua on pakko harrastaa, vaikka minäkin olen tipunarkkari. Helppo vierittää syy miehelle. Tuo vaalein tämän hetken levyttäjistä sai sitten nimen Raivotar. Ikinä ennen ole kanan sellaisella berserekkiraivolla nähnyt käyvän kiinni käteen, tai tässä tapauksessa hihaan ja tapporavistavan (koiraihmiset tietää termin) hihasta

Raivotar

viimeisetkin hengenrippeet kartanolle. Tämän kanan kanssa en kyllä käy mitään moniviikkoista neuvottelua hautomisesta, se joko lopettaa tai hautoo. Luultavasti sitä jälkimmäistä. Eristysselli #2 pitää virittää kasaan, tuon syöjättären alta en nimittäin ala päivittäin ylimääräisiä munia noukkimaan. Siirtokin pitää luultavasti suorittaa hitsaushanskat ja haarniska päällä. Mistä saa ostaa haarniskoita? 

kääpiökochinit

Kanat eivät ottaneet kuuleviin korviinsa selityksiäni siitä, että 9 neliön kanalaan ei voi talveksi hautoa miljoonaa pikkukanaa. Selitin ummet ja lammet siitä, kuinka meillä on vielä kolme pääsiäistipua jäljellä. Tässä vaiheessa musta rouva huomautti kolmikon olevan kokonaisuudessaan kukkoja, eivätkä ne täten jää pysyvään muonavahvuuteen. Jatkoin listaani 8 kiuruvetisellä, joista kyllä kolme on kukkoja, yhdelle olen luvannut jatkopaikan. Hetan hoivissa on kolme pientä, joista yksi kasvattaa miehisiä elementtejä. Orpopirut eristyssellissä, rouvat nyt aivan unohtavat ne, vaikka Kovan Onnen Tiput on siirretty jo kanalaan pienten pallopyllyjen, eli kuuden koneessa haudotun kääpiökochinin tieltä. Lukion lyhyellä matematiikalla tämä tekee 20 tipua. Miinus ne varmat kukkopojat, KOT ja pallopyllyt on vielä täysiä mysteereitä. Siis 13 tipua, joista varmasti vielä joku paljastuu kukoksi. Tässä vaiheessa aloin itsekin olla sitä mieltä,  että joku vois vielä hautoa jokusen tipun,  koska vanhimmasta päästä on poistettava muutama kanarouva munimattomana. Pikkuisen kanalani on kuitenkin tarkoitus pitää munissa kaksi perhekuntaa. Ihan liian viisaita nuo kääkättävät terapiaeläimeni.

Hienot ayam cemani-kukot

Jokainen ansaitsee nimen

Eikö totta? Meillä syntyy vuodessa keskimäärin 70 vasikkaa. Niistä noin puolet on sonnivasikoita, jotka jatkavat ihan pikkuisina matkaansa kasvamaan muualle. Ja lehmävasikoistakin osa liharotuisia, joiden jatkopaikka on jossain muualla kun meillä. Mutta yhtä kaikki, nekin nimetään. Ja niitä nimiä myös mietitään, eikä vain lykätä jokaiselle sonnipojalle nimeksi Pekko ja järjestysnumero perään. Tai mikä pahempaa, jätetä kokonaan nimeämättä, jolloin vasikkaparka kulkee elämänsä läpi vain numerosarjana.

Pleikkari

Jokaisella naudalla Suomessa tulee olla kaksi korvamerkkiä, toinen on päämerkki, jossa on pitkä numerosarja ja sarjan neljä viimeistä numeroa sitten isommalla. Tähän numeroon ei itse voi vaikuttaa. Toinen on apumerkki, jossa on se sama pitkä numero sekä lyhyempi numero, jonka voi itse päättää. Meillä mennään tällä hetkellä lehmävasikoissa numerossa 137, joka on muutama päivä sitten syntynyt Pleikkari. Tätäkin nimeä, uskokaa tai älkää, mietittiin pitkään. Pleikkarin emän edelliset vasikat ovat Nintendo ja Omega, joten ymmärtänette mistä nimi siis tulee. 

Isildur

Jokaisella lehmäsuvulla meillä on joku teema. Tämä siksi, että isossa eläinmäärässä näin on helppo muistaa kuka on kenenkäkin vasikka ja mitkä lehmät ovat sukua toisilleen. Runsaslukuisin suku meillä on tällä hetkellä hyvin menestynyt ja reilusti tytäronnea saanut Taru Sormusten Herrasta-suku, jonka kantalehmä on kohta viidettä kertaa poikiva Isildur. Tyttäriä ja tyttärentyttäriä Isildurilla on jo kymmenen ja yksi sonnipoika, joka jatkaa uraansa erään tuttavamme luona astutussonnina. Lisää jäseniä sukuun on tulossa vielä kolme tänä vuonna. Ainut suku muuten, jossa on kolme sukupolvea lypsyssä tällä hetkellä.


Aina ei tule sitä mitä toivotaan. Sonnivasikan todennäköisyys on se 50% tavallisella siemenellä ja sukupuolilajitellullakin siemenellä on 10% mahdollisuus, että toivotun lehmävasikan sijaan saadaankin kulkusilla varustettu versio. Näin kävi tänä vuonna Joulumuorin kohdalla, kun Nykynuoren ja Ottolapsen jatkoksi ei tullutkaan odotettua Pikkupiikaa, vaan Peltopelle. 

Eri vuonna syntyneet vasikat nimetään eri kirjaimilla, tämä helpottaa myös lehmien pitämistä "järjestyksessä" eli muistamaan kuka on minäkin vuonna syntynyt. Tänä vuonna vuorossa on P-kirjain, ensi vuonna R ja niin edespäin. Harvinaisemmat kirjaimet sitten on ympätty jonkun toisen kirjaimen kanssa samalle vuodelle. Kuten tänä vuonna olen käyttänyt vapaasti myös B-kirjainta.

Nimien keksiminen on lempipuuhaani, ja mielikuvitukseni on jopa hieman kieroutunut. Siis paljon kieroutunut. Viime vuodelta kasvamassa on muun muassa kauniita lehmävasikoita nimeltään Outolintu, Orgasmi, Orjatar ja vaikkapa Overdose. Onni tai Onneli nimistä lehmää meidän navetasta on turha etsiä, se olisi ihan liian tylsää. Onneksi minulla on ystäviä, samanlaisella kierolla ajattelutavalla varustettuja, joilta voi kysyä apua kun oma mielikuvitus tekee tenän, eikä vakiosivustoni wikipedia tuo apua. Tänään taas tulostin odotettavissa olevien poikimisten listan loppuvuodelle ja ensi vuoden alkuun ja liimasin vihkoon kiinni. Siihen on hyvä kirjoittaa tullet ideat ylös, koska korvieni välissä hatarasti toimiva kovalevyni ei välttämättä kaikkia ajatuksia pidä muistissa. Vaikkakin muistan kyllä lehmäsukujen polveutumiset paremmin kun ihmisten syntymäpäivät, tai muut toisarvoiset asiat.

Ylemmän kuvan wikipedian listasta löytyi Kohtalon vasikalle nimeksi Pinatubo, edellisen vasikan ollessa Olympos. Joidenkin sukujen kohdalla olen miettinyt teemaa jo vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin, omien laskujeni mukaan meidän ainut jersey-rotuinen suku joutuu odottamaan vielä kymmen vuotta, ennenkun saan nimetä pienen vasikan suureellisella nimellä Häräntappoase. Kirjallisuudella siis mennään. Isännän vastuulle jätän kuvassa näkyvän Mae Westin vasikan nimen keksimisen, elokuvat ovat enemmän miehen alaa kun minun. Samoin fysiikkapuoli, Kide saanee siis vasikkansa isännän nimeämänä. Tuleeko Los Angelesin vasikasta Boston, Phoenix vai Baltimore, aika sen näyttää. Malta ja Majestic ovat nimetty lentotukialusten mukaan, molempien emät olivat luvattoman läskejä poikiessaan. Molemmat ovat osoittaneet olevansa kelpo lehmiä, ja jatkavat näiden liharotuisten vasikoiden jälkeen taivaltaan tuottaen maidon lisäksi lypsyrotuisia vasikoita. Maltan suku jatkuu odotetusti valtioilla, mutta Majestic onkin sitten hankalampi tapaus, sille pitää keksiä oma teema. Mietintämyssy siis päähän. 

Huh hellettä!

Kesän 2018 kelit ovat jakaneet ihmiset kahteen kastiin: siihen osaan kansasta, joka nauttii täysin siemauksin ja siihen, jonka mielestä sais jo *voimasana* loppua tämä helle. Itse kuulun näihin jälkimäisiin, ja tiedän monen ammattiveljen ja -sisaren yhtyvän näkemykseeni. Meneillään oleva kesä on ollut monin tavoin äärimmäisen haasteellinen. Luonto huutaa vettä janoissaan, kasvit kärsivät ja eläimet myös. Kotitarvepuutarhurit ovat kantaneen sankotolkulla elämän eliksiiriä kasveille hanasta, mutta miten sitten peltopuolella? Ei ole muuta vaihtoehtoa, kun odottaa niitä pelastuksen tuovia sateita, tuijottaa sääennustuksia kauhun vallassa kun Pekka Pouta kollegoinneen lupaa entistä karmaisevampia helteitä. Ja rehellisyyden nimissä, ne sateet eivät enää pelasta, lähinnä tekohengittävät tämän vuoden satoa. Tiedossa on huonoimpia satovuosia miesmuistiin. Viime kesä kärsittiin sateista, tänä vuonna kuivuudesta. Tuleeko ensi vuonna heinäsirkat, vai mitä niitä Raamatussa kerrottuja vitsauksia olikaan? Keskivertokuluttajalle tämä näkyy lähinnä ruokatarpeiden lievänä kallistumisen, mikä varmaan johtaa jonkin tason kapinaan leipähyllyllä. Saati sitten virvokehyllyllä, kun se Karjalan kolmonen onkin 10 senttiä kalliimpaa tölkiltä. Maajussi ei siitä hinnankorotuksesta saa senttiäkään. Reilu peli on perseestä ja niin pois päin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Eikä pelkästään peltopuoli ole kärsinyt näistä keleistä. Ei sovi unohtaa eläimiä. Tässä kirjoitan nyt lähinnä lehmästä, naudasta, latinankielellä Bos taurus. Nauta, meidän tilan tapauksessa lypsylehmä, painaa 500-800 kiloa. Vaatii elääkseen useita kymmeniä litroja vettä vuorokaudessa, yhden maitolitran tuottamiseen kuluu kolme litraa juomavettä. Kuumalla ilmalla luonnollisesti veden tarve vielä nousee. Naudan ympäristön optimilämpötila on siellä alle 10 astetta ja lehmä alkaa tuntea lämpöstressiä jo +21 asteessa. Energiaa itsensä viilentämiseen se alkaa käyttää jo 25 asteessa, mikä luonnollisesti on sitten pois tuontantoon kuluvasta panoksesta. Sekin on ikävä juttu näin tuottajan näkökulmasta, mutta vielä suurempi murhe tulee kuumien ja kosteiden ilmojen tuomasta utaretulehdusherkkyydestä. Bakteerit viihtyvät lämpimässä ja kosteassa ja sitähän on tänä kesänä riittänyt. Lämpöstressi itsessään jo laskee lehmän vastustustuskykyä ja näin ollen lehmä on alttiimpi tulehduksille kun kuivassa ja viileässä. Tulehdus laskee lehmän yleistä hyvinvointia,  voi nostaa kuumeen ja tulehtunut utarelohko on myös kipeä. Sairastava lehmä pitää tietenkin lääkitä, mikä tarkoittaa, että maidolle tulee varoaika lääkityksen ajaksi ja yleisimmistä käytetystä lääkkeestä riippuen 2-6 vuorokautta lääkityksen loppumisesta. Eli sen aikaa kyseisen lehmän maitoa ei saa meijeriin lähettää. Ja taas tulee tappiota, mikä nykyisillä tuottajahinnoilla ei ole ihan pieni asia, kun vähästäkin joutuu vielä antamaan.

Kuluttaja kaipailee lehmiä pelloille, onhan ne sievä näky siellä laiduntaessaan. Mutta taas se nurja puoli. Pihalla on monesti paljon kuumempi kun navetassa, peltolohkoilla harvoin löytyy minkäänlaista varjoa ja taas nauta kärsii kuumuudesta ja monensortin ötököistä, mitkä lehmäparan kimppuun käyvät. Eilen täällä meillä päin tuli ihan taivaan täydeltä vettä, ajelin melko pitkän lenkin tavaroita hakien ja kaikkialla missä lehmät pihalla olivat, ne selvästi nauttivat +16 asteen kelistä ja vesisateesta. Ei ollut kuuma eikä ötököistä haittaa. Laidunnus itsessään on hyvä asia, mutta ei ole ihan yksinkertaista, millä kelillä se lehmä kannattaa sinne ulos laittaa. Näinkin kuumana kesänä yölaidunnus olisi lehmän kannalta paljon parempi. Imagolaidunnus pitäisi minun mielestäni unohtaa, jos navetassa on lehmälle paremmat olosuhteet. Tämä on minun mielipiteeni, joku kanssatuottaja voi olla toista mieltä, ja se hänelle suotakoon.

Tänään nautimme hieman viime aikoja viileämmästä päivästä, vain +20, mutta kostea kun höyrysaunassa, mikä ei siis kyllä yhtään paranna tilannetta. Muistakaa juoda ja syödä jotain suolaista, nestehukka iskee salakavalasti.

Siivousvihaajan siivouspostaus

Minä vihaan siivoamista. Yksiselitteisesti, se on viheliäistä hommaa. Silti, kuten melkein kuka tahansa normaali ihminen, nautin siitä, että kotona on siistiä. Melkoinen ristiriita siis. Jo edellisessä postauksessa mainitsemani työtehokkuus-Inkeri sai isännän innostumaan lean-ajattelusta, mitä olemme tietämättämme käyttäneet navetalla jo pidemmän aikaa, vähän omalla tavallamme. Jäin pohtimaan, että miten samaa ajattelua voisi soveltaa ihan kotona. Ensimmäisen askel oli ostaa keittiöön valkotaulu, sellainen jossa on jokaiselle viikonpäivälle oma ruutu. Siihen kirjoittelen kaikki viikon huomioon otettavat asiat, neuvolakäynnit, rehumyyjän vierailun ja milloin mitäkin. Pysyy edes jotenkin tolkussa, mitä viikolla pitää muistaa.

Koska luistan siivoamisesta heti kun vaan mahdollista, lean-periaatteen mukaan ajattelin kokeilla päivittäisten tehtävien kalenteria. Eli unohdetaan ne *ittumaiset suursiivoukset, ja tehdään joka päivä joku juttu. Näin ei pääse kertymään hirvittävää pyykkivuorta viikattavaksi eikä tarvitse miettiä koska vessanpönttö on pesty viimeksi kunnolla. Aloitin listaamalla meidän talon ongelmakohdat, jotka löytyivät pyykki-apukeittiö-keittiö-akselilta. Talouden pääasiallinen liikenne kulkee apukeittiön kautta, siellä on puutteelliset hyllytilat, vaikka niitäkin on mies parannellut sovella-kiskojen voimin. Tai liiallinen tavaramäärä, kuka tietää. Eli puolipitoisia työvaatteita, viikaamatta jääneeet pyykit, koirien kupit jne. Keittiö on luonnollinen sotkujatkumo apukeittiölle.

Pyykkikaappiin kannattaa mahdollisuuksien mukaan mahduttaa monta eri koria: tummat, vaaleat, pyyhkeet, hienopyykki ja laittaa pyykit heti käytöstä oikeaan koriin. Sieltä helppo nostaa sitten koko kopallisen sisältö koneeseen. Tai voihan lajittelu olla jokaisen perheenjäsenen oma koppa. Voi mä odotan sitä aikaa, kun saan vaan lajitella pyykit jokaisen omaan koriin ja ne siitä kuin mystisesti katoavat kaappeihin ilman että mun pitää niitä viikata. Siihen ei onneksi mene kun ehkä 10-15 vuotta. Jos se toimii silloinkaan.

Hahmottelin siis siivouskalenterin, joka alkaa sotkukauhun alkupäästä. Jopa minä olen pysynyt tämän kalenterin avulla ruodussa jo monta viikkoa. Oikeasti se siis toimii. Pois on entiset 7 koneellista viikkaamatonta pyykkiä piiloteltuna mihin sattuu, apukeittiön totaalinen räjähdys, lattia jonka mehutahroihin takertuu kiinni. Tee kalenteri ja pysy siinä! Vaikka kuinka laiskottais jonain päivänä (huomaa, sunnuntaille on jätetty takaportti, eli rästipäivä, koska jonain päivänä jää kuitenkin kiireiden takia jotain tekemättä). Vielä on työn alla kirjoittaa lista puhtaaksi ja laminoida, nyt kun näyttää, että se on löytänyt vakiintuneen muotonsa. Taitaa olla menossa versio nro 4.

Tätä postausta hahmotellessani paperille mietin myös muita tapoja pitää siisteys yllä. Lueskelin siivousaiheisia blogeja, marttojen sivuja ja muutakin aihetta koskevaa. Ja ne omat kokemukset tietysti lisänä. Hanki apuvälineitä, siivous ON välineurheilua. Taloon tuli ensimmäinen robotti-imuri ennen esikoisen syntymää, nyt niitä neato-merkkisiä on kaksi, enkä vähempään tyydy. Koirankarvat, hiekka, pöly ja leivänmurut jää robsan nieluun varsin mukavasti, eikä imurin ääni todellakaan häiritse, kun tietää, että vaihtoehto olisi heilua itse letkun varressa. Imurit hurraa meillä päivittäin. Kuten viereisestä kuvasta näkyy, ei sekään kaikkeen pysty. Juoksunartun karvanlähtö on liikaa.

Kärcherin FC5 lattiapesuri on sekin melkoisen mukava kapistus. Juuri eilen sain uuden takuuhuollosta, kun vanha oli neljättä kertaa saman vian takia tohtorilla. Maanantaikappale, mutta aina ne jollekin sattuu.

Leiko vanhat pyyhkeet rievuiksi, muutaman pesun ne kestää senkin jälkeen ja sitten saakin heittää hyvällä omallatunnolla nekin menemään. Hanki muutama kunnollinen mikrokuituliina, tarpeeksi monta, että aina on puhdas, vaikka pyykkikoppa pursuaisi ylitse. Ihan tapauskohtaista montako on tarpeeksi. Itsellä tulee vaihdettua keittiörätti vähintään päivittäin, monesti kahdesti, kun samalla rätillä tulee sipaistua lasagnetahrat lasten käsistä ja naamasta. Itse käytän lypsyräteiksi tarkoitettuja finnlacton mikrokuituliinoja, ne kestää 90 asteen pesun. Pidä rätti käden ulottuvilla aina, kaverinaan siivoussuihke pullossa. Itse pidin Kiilto-sarjan kodin puhdistajista, kunnes tutustuin tuoksuetikkaan, minkä jälkeen en muuta ole käyttänyt. Siitäkin kirjoittelen aikanaan ihan oman jutun. Joka tahraan ei siis tarvita omaa pesuainetta, enkä pidä kaupallisten tuotteiden tuoksuista.... siis hajuista. Ja tuoksuetikan myrkyttömyys on plussaa, kun on erittäin mahdollista, että se suihkepullo päätyy vääriin pikkukätösiin. Vai miltä kuulostaa kardemumman tuoksuinen keittiö ilman pullan leipomista, tai vieno mintun häivähdys pyykissä?

 Kierrätä turhat rojut. Heitä jätesäkkiin kaapista vaatteet joihin et ole koskenut vuoteen, et takuulla pidä niitä enää. Tavoitefarkut kuuluu samaan kastiin. Spr on mukava paikka, olen vienyt sinne jätesäkkitolkulla vaatteita ja laatikoittain astioita, jotka vaan lojuivat kaapissa käyttämättä. Seuraavassa kuormassa lähtee pari nojatuolia anoppilan puolelta ja taas yks säkillinen vaatteita. Anna pieneksi jääneet lastenvaatteet eteenpäin, joku niitä aina tarvitsee. Älä säilö yhtään söpöä pikkubodya muistoksi, et tule tarvitsemaan sitä. Nykypäivän lastenvaatteet sitäpaitsi eivät kestä enää samalla tavalla montaa käyttäjää kun ennen aikaan, meillä on nytkin menossa viimeisen käytön jälkeen roskiin vaatteita mitkä olen ostanut lapsille uutena.

 Kesytä lastenhuoneen lelukaaos. Osta koreja, siivoa lelut lasten kanssa kaappiin joka ilta. Se robotti-imuri saa parempaa jälkeä aikaan, kun ei työnnä edellään kiloa legoja. Laita aina osa leluista jäähylle vaatehuoneen ylähyllylle, niin ne on taas kuin uusia kun sieltä tulevat esille.  Tarvitaanko niitä leluja oikeasti niin paljon? Mieti millä vielä leikitään, mitkä jo joutavat eteenpäin seuraavalle pienelle leikkijälle. Älä osta lapsille jouluna leluja, kummit, mummit ja muut varmasti hoitavat sen puolen krääsämäärän lisäämisestä. Useamman vuoden tässä seurannut sukulaislasten lelumäärää jouluna, tarvitseeko kolme lasta todella neljää jätesäkillistä lahjoja? Varsinkin kun näyttää, että leluilla leikitään viikko, ja sen jälkeen ne hylätään rikkinäisinä. Panosta peleihin, lautapeleihin. Perheet viettävät muutenkin liian vähän laatuaikaa yhdessä.

En muuten ole lukenut Kon-mari-kirjaa. Sen verran tiedän, että tiskirätin ei tarvitse säkenöidä minulle, ellei sitä ole tehty timateista tai kyllästetty radioaktiivisella aineella. Molemmat on varsin epäkäytännöllisiä vaihtoehtoja. Jos se toimii, niin se on ihan sama minkä värinen se on, ja paljonko se puhuttelee tai on puhuttelematta minua.

Ja ennekaikkea ole armollinen itsellesi. Pieni pölykerros olohuoneen kirjahyllyssä ei tosiaankaan haittaa ketään, eikä vaatehuoneessa tarvitse olla tiptop siistiä, ellet sitten aio viettää aikaasi siellä ja kahvittaa myös vieraat lakanapinojen keskellä.

Tähän aiheeseen varmasti palaan vielä, sotkun määrä on vakio, paikka vaan vaihtelee.

Huono äiti?

Pakko nostaa tämäkin aihe esille. Käytin eilen molemmat lapset tutustumassa tuleviin hoitopaikkoihinsa. Esikoinen menee päiväkotiin ja nuorempi ryhmiksen puolelle. Kahtena päivänä viikossa. Ryhmiksen hoitaja multa kysyi miltä tämä nyt tuntuu? Vapauttavalta, vastasin. Saan aikaa keskittyä omiin hommiini, joita mulla kyllä piisaa. Hoidettavana on kanala, koirat, kotityöt, retuperälle jäänyt kasvimaa ja lehmät, sekä navettaan liittyviä paperitöitä ja kirjauksia. Ja mahassa vielä asusteleva kolmonen ilmoittelee itsestään melko taajaan, ja viesti on aika selvä "Rauhoitu!" Virallisesti olen sairaslomalla supistusten takia äitiysloman alkuun asti. Todellisuudessa se saikku on vaan paperilappu neuvolakortin välissä, mihinkään sitä on turha toimittaa. Lomittajaa navetalle ei saa, eikä kukaan takuulla pese lattioita ja laittele pyykkejä mun puolesta.

Että semmoinen äiti. Jostain syystä tavallisilla pulliaisilla on käsitys, että maalla tai siis maatilalla äidit on "vaan" kotona. No niinhän me ollaan, mutta meidän työpäivä ei kestä  8-16 mukaanlukien kahvitunnit ja ruokatunnit, vaan niinkuin esimerkiksi omani, noin keskimäärin 05-20, jonka jälkeen onkin ihan valmis kaatumaan sänkyyn ja toivoa, ettei lapset herätä kovin montaa kertaa yöllä. Syön aamupalani lennossa, siinä samalla kun laittelen keittiötä kuntoon edellisen päivän sotkuista ja erotan jugurtista tappelevia lapsia. Koska tietysti se kaverin jugurtti olis parempaa. Sitten alkaakin se ruoka/ulkoilu/päiväuni/ruokailu-rumba, jonka ohella pitäis ehtiä tehdä paperitöitä, pestä pyykkiä ja ne kaikki lukemattomat muut kotiaskareet, mitä nyt on. Oma valinta, sanoo joku. Totta, mä olen tehnyt normaalia päivätyötä sen verran paljon, erilaisissa tehtävissä, että tiedän mitä se on. Eikä se ole mua varten. Kolmivuorotyö hoiva-alalla oli se mitä mä todella harkitsin, kunnes lehmät taas kerran veti puoleensa ja takaisin navettaan. Ja sitten löytyikin mies.

"Sähän oot vaan kotiäiti, mitä sä valitat? Saat olla kotona kaikki päivät ja kattoa netflixiä" Tämä on se lause, johon törmää valitettavan usein sosiaalisessa mediassa, keskustelupalstoilla ja ihan kahvipöydässäkin. Suosittelen näin sanovia kokeilemaan mitä tämä oikeasti on. Olen ollut kotiäiti esikoisen syntymästä asti, 3,5 vuotta. Siinä sivussa tehnyt toisen ja kohta kolmannenkin lapsen, eli urani jatkuu. Meillä käynyt pro agrian työtehokkuusnainen kiteytti asian hienosti: olen täyspäiväinen kotiäiti, joka tekee osa-aikatyönä maatilan töitä. Kiitos vaan Inkeri, se ensimmäinen tapaaminen meidän keittiössä oli aika käänteentekevä monellakin tavalla.  Mulla ei ole lomia, eikä vapaapäiviä, muuta kun osa-aikatyöni puolesta ja sekin työ jyllää koko ajan takaraivossa: pitäis tehdä sitä ja tätä, sekin lehmä sairastaa, pitää soittaa eläinlääkäri, kirjata kolmen kuukauden lääkitykset Nasevaan jne. Puhumattakaan siitä, että tällä hetkellä pelloilla pyörii niittomies kaatamassa rehua, eli meillä on rehunteko vol 2 käynnissä. Mikä suomennettuna tarkoittaa sitä, että isäntä ehtii sänkyyn ehkä joskus illalla. Ehkä. Todennäköisesti menee yöhön asti. Ennen sitä ainoat näköhavainnot siitä on kun se painaa mönkijällä tuvan ohi. Ai niin, se Netflix. Aina siinä telkkarissa jotain pyörii, mutta jos polarin aktiivisuusrannekkeeseen tulee 13-15000 askelta ilman että mä poistun edes talon ulkopuolelle, niin paljonko siinä on päivästä istuttu alallaan sohvalla suklaata syöden?
Se ihan tavallinenkin kotiäiti on koko ajan töissä, lapset tuottaa uskomattoman määrän pyykkiä, tiskiä ja sotkua. (mielen päällä on tulossa siivouspostaus, kuinka se meillä tapahtuu) Pitäis ehtiä leikkiä ja askarrella ja ulkoilla. Sosiaalinen media on hiekkalaatikkotuttuja lukuunottamatta ainut väylä mikä lasketaan sosiaaliseksi elämäksi. Ellei sitten ole niitä äitejä, jotka kuskaa lapset jokaisessa muskarissa, päiväkerhossa, jumppakerhossa, värikylvyissä ja mitä kaikkea hienoa sitä onkaan kaupungeissa tarjolla. Täällä meillä ei sellaisia ole, eli lasten viihdyttämisestä pitää huolehtia ihan itse.

Eikä tämä lasten hoitoon vienti ole pelkästää omaa mukavuutta, vaan ihan neuvolasta suosittelivat. Äidin jaksamisen takia (tiedättekö mitä 3,5 vuoden pätkäunet tekee ihmiselle?!) ja pääsyynä esikoisen viivästynyt puheenkehitys. Enkä aliarvioi ollenkaan muiden lasten kanssa leikkimisen merkitystä lasten hyvinvoinnille. Meillä niitä lapsikontakteja ei ole ollut, siinä ehkä osasyy esikoisen puhumattomuuteen. Keskenään lapset osaa kommunikoida, ja me kyllä ymmärretään mitä lapset tahtovat, vaikka sanoja ei tule. Mutta kun pitäis kuulemma puhua jo tuohon ikään mennessä. Siis viis veisaan siitä mitä ihmiset sanovat laiskasta kotiäidistä, joka jää vauvan kanssa kotiin ja vie isommat lapset hoitoon. Ihan takuulla tässä järjestelyssä kaikki voittaa. Lapset saa kavereita, minä hetken hengähdyksen ennen vauvan syntymää ja saadaan neuvolassakin ihana Pirita tyytyväiseksi kun esikoinen sille ensimmäisen kerran jotain sanoo.